International Championshipin kaavio on julkaistu. Turnauksen karsinnat pidetään ensi viikolla maanantaista alkaen, ja yksi otteluvoitto riittää pääsarjapaikkaan. Kyseessä on yksi kauden rahakkaimmista kisoista – siinä jaetaan enemmän palkintorahaa kuin esimerkiksi tammikuun 2014 Masters-turnauksessa.
Kaikki huippupelaajat ovat mukana turnauksessa. Syövästä toipunut Ali Carter ei ole ilmoittautunut, vaan hän avaa kautensa vasta Bulgarian Openista viikko karsintoja myöhemmin, mutta hän on poikkeus. Kaikki muut top 64 -pelaajat ovat mukana.
Suomen Robin Hull ei ole ilmoittautunut turnaukseen. Se on toinen peräkkäinen turnaus, jonka suomalainen jättää väliin – myöskään Paul Hunter Classicissa häntä ei nähty. Valinta tuntuu hieman kummalliselta ja jopa huolestuttavalta, sillä turnauksessa olisi erinomainen paikka parantaa rankingsijoitusta – esimerkiksi viime vuonna jo yhdellä otteluvoitolla sai 3 000 puntaa.
Karsintakierroksella on useita mielenkiintoisia kohtaamisia. Maininnan ansaitsevat ainakin Mark Williamsin ja Scott Donaldsonin välinen ottelu samoin kuin Michael Holtin ja Sam Bairdin, Tom Fordin ja Joe Swailin, Liang Wenbon ja Zhou Yuelongin sekä Ryan Dayn ja Lyu Haotianin väliset kamppailut. Ottelut pelataan 22.-15.10.