Karsintojen toiseksi viimeisen päivän myöhäispeleissä nähtiin valtava yllätys, kun Oliver Lines voitti Mark Selbyn 6-4. Selby teki ensimmäisten neljän erän aikana 57, 78, 92 ja 115 pisteen sarjat ja johti siis 4-0, mutta tauon jälkeen peli kääntyi. Lines teki 76 ja 84 pisteen sarjat, ja tilanne oli 4-2. Seitsemänteen erään Selby teki 62 pisteen sarjan ja Lines tarvitsi snookerin, mutta sen hän myös teki voittaen erän viimeisellä mustalla yhden pisteen erolla. 80 pisteen sarjalla Lines tasoitti tilanteeksi 4-4 kahdeksannessa freimissä. Yhdeksänteen Selby teki 59 pisteen sarjan, mutta erä oli kuin toisinto seitsemännestä, sillä Lines voitti kuin voittikin freimin. Tällä kertaa hän ei tosin tarvinnut snookeria ja voitti jo viimeisellä pinkillä. Kymmenes erä oli tasainen ja molemmilla oli paikkoja, mutta Lines pussitti viimeisen keltaisen, vihreän, ruskean ja sinisen, mikä ratkaisi otteluvoiton. Erä ratkesi siis vasta kolmanneksi viimeisellä pallolla. Voitto hallitsevasta maailmanmestarista on tällä kaudella ammattilaisena aloittaneelle huippulupaus Linesille uran ylivoimaisesti paras. Se tuli vieläpä huippupelillä ja 4-0-tappioasemasta.
Jamie Burnett voitti John Suttonin 6-0 tehtyään 59 ja 93 pisteen sarjat. Se ei kuitenkaan ollut ottelun suurin uutinen, sillä snookerbacker.comin mukaan ottelusta varoitettiin vedonlyöntiyrityksiä johtuen suurista lyödyistä vedoista nimenomaan Burnettin selvän voiton puolesta. World Snooker julkaisi heti seuraavana päivänä tiedotteen tutkimusten aloittamisesta. Kyseessä ei ole viime vuosien ensimmäinen epäilty sopupelitapaus, sillä esimerkiksi noin kausi sitten muutamassa thaimaalaispelaajien ottelussa havaittiin suuria vetomääriä. Hieman myöhemmin thaimaalaisten pelaajien taloon tehtiin tuhopoltto. Thaimaalaiset eivät saaneet rangaistuksia, mutta koviakin pelikieltoja on jaettu, niistä tuoreimpana Stephen Leen 12 vuoden panna, jonka julkistamisesta tuli juuri vuosi täyteen. Myös Joe Jogia sai pari vuotta sitten rangaistuksen, joka päättyi MM-kisoihin 2014. Amatööri Suttonin, joka oli Qualifying Schoolissa otteluvoiton päässä ammattilaispaikasta, paras sarja ottelussaan Burnettia vastaan oli 24 pisteen mittainen eli hän pelasi tavallista huonommin. Etenkin irlantilaisesta snookerista kirjoittava SnookerHQ sai lyhyen kommentin Suttonilta, joka on irlantilainen ja tukenut sivustoa. Sutton totesi snookerin merkitsevän hänelle erittäin paljon ja että hän yrittää aina voittaa otteluita. Oli miten oli, tutkinta kestänee World Snookerin tapojen mukaisesti kauan eikä tuomiota anneta ilman erittäin painavia perusteita. Snookerille jo epäilys sopupelistä on huono uutinen ja huonontaa lajin mainetta.
Entinen ammattilainen Daniel Wells pelasi hyvän ottelun Robert Milkinsiä vastaan, vaikka hävisikin sen 6-4. Wells teki otteluun 50, 56, 60 ja 105 pisteen sarjat, Milkinsin suurin oli 83-pisteinen. Wells oli 2-5-tappioasemassa, mutta voitti kaksi freimiä ja kavensi tilanteeksi 4-5. Seuraavaan hän teki 50 pisteen sarjan, mutta se ei riittänyt, sillä Milkins voitti erän viimeisellä mustalla. Takkuisassa erässä molemmilla oli mahdollisuutensa. Milkinsin suurin sarja viimeiseen freimiin oli vain 22 pisteen mittainen, mutta tällä kertaa se riitti.
Thepchaiya Un-Noohin ja Andrew Normanin ottelussa nähtiin peräti kuusi 50 pisteen sarjaa. Ottelun 6-4 voittanut Un-Nooh teki 52, 63, 84 sekä 84 pisteen sarjat ja Norman 56 sekä 57 pisteen mittaiset breakit. Norman johti ottelua 2-0, mutta Un-Nooh voitti seuraavat kolme erää putkeen. Norman tasoitti vielä tilanteeksi 3-3, mutta Un-Nooh ei sen jälkeen johtoasemastaan luopunut.
Fergal O’Brien teki peräti viisi 50 pisteen sarjaa voittaessaan Fraser Patrickin 6-0. Sarjoille tuli mittaa 62, 65, 75, 77 ja 91 pistettä. Patrick sai koko ottelussa yhteensä 54 pistettä – O’Brien teki siis viisi suurempaa sarjaa kuin Patrickin koko pistemäärä! Ainoassa freimissä, johon O’Brien ei tehnyt 50 pisteen sarjaa, hänen paras sarjansa oli 30 pisteen mittainen. Pisteiden valossa tasaisin oli avauserä, jonka O’Brien voitti 52 pisteen erolla. Paremmasta ei siis jäänyt epäselvyyttä.