Tämänvuotiset MM-karsinnat on nyt saatu pelattua. Karsintojen viimeisen päivän dramaattisimmassa ottelussa pelasivat Joe Perry ja Mark Davis. Perry voitti ottelun katkaisufreimissä viimeisellä mustalla.
Molemmat olivat olleet vaikeuksissa edellisellä kierroksella. Lyu Haotian pelasi Davisia vastaan vahvan nousujohteisesti, mutta 8-8-tilanteessa kiinalainen löi hyvästä paikasta helpon pallon ohi, ja Davis eteni lopulta jatkoon lukemin 10-8. Joe Perry puolestaan kohtasi hyvin pelanneen Sanderson Lamin ja oli avausjakson jälkeen tappiolla, mutta toisen jakson alussa tulleet kuusi peräkkäistä erävoittoa veivät konkarin 9-5-johtoon. Lam taisteli sinnikkäästi, mutta Perry voitti lopulta 10-8.
Perryn ja Davisin ottelussa oli Crucible-paikan lisäksi lisäpanos, sillä Davis tarvitsi voiton säilyttääkseen ammattilaispaikkansa. Hyvien ystävien kamppailusta tulikin tasainen ja hyvätasoinen. Perry oli ensimmäisen jakson jälkeen niukassa johtoasemassa, mutta Davis kiri toisen jakson aikana rinnalle ja 7-6-johtoon. Perry voitti kaksi seuraavaa erää viimeisellä mustalla, mutta 104 ja 75 pisteen sarjat veivät Davisin 9-8-johtoon. Perry vei kuitenkin ottelun katkaisufreimiin.
Karsintojen viimeiseksi jääneestä erästä tuli jännittävä. Perry pääsi hyvään johtoon, mutta hän löi mustan ohi pisteeltään ja antoi Davisille tilaisuuden ryöstää erä. Davis tuli tasoihin, mutta päälleveto viimeiselle siniselle ei aivan onnistunut, ja niinpä pinkki ei ollut niin helppo kuin olisi voinut olla. Pinkki olisi ollut ottelupallo, vienyt Davisin Crucibleen ja varmistanut hänelle ammattilaispaikan seuraavaksi kaudeksi, mutta pallo ei uponnut pussiin. Perry pussitti pinkin ja mustan, eteni Crucibleen ja pudotti hyvän ystävänsä ammattilaiskiertueelta. Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Davis on pelannut ammattilaisena vuodesta 1991, ja uran jatkuminen edellyttää nyt Qualifying Schoolin läpäisemistä.
Gilbert ja Vafaei vahvoja
Keskiviikon vakuuttavimmista otteista vastasivat todennäköisesti David Gilbert sekä Hossein Vafaei.
Gilbert kohtasi mielenkiintoiseksi povatussa ottelussa Matthew Stevensin. Parhaimmillaan MM-välierien katkaisufreimiin edennyt englantilainen pelasi erinomaisesti ja voitti myös hyvin pelanneen Stevensin 10-7. Gilbert pääsi alussa 4-1-johtoon, eikä Stevens saanut enää kurottua eroa kiinni. 41-vuotiaan kausi on ollut keskinkertainen, mutta uran yhdeksäs esiintyminen pääsarjassa pelastaa paljon.
Vafaei puolestaan kaatoi Jackson Pagen lukemin 10-6. Toista peräkkäistä Crucible-esiintymistä jahdannut Page oli edellisellä kierroksella pelannut vakuuttavasti kaataessaan Martin Gouldin 10-6. Ei hän huonosti esiintynyt Vafaeitakaan vastaan, mutta paremmuudesta ei silti jäänyt epäselvyyttä. Iranilainen johti ottelua ensimmäisen jakson jälkeen 6-3 pelattuaan etenkin tauon jälkeen vahvasti. Toinen jakso oli tasaisempi, mutta Page ei tuntunut missään vaiheessa aloittavan kiriä, ja niinpä Iranin ainoa ammattilaispelaaja eteni toista kertaa urallaan Crucibleen. Viime vuonna ainoaksi jäänyt ottelu sujui alakanttiin, mutta nyt Vafaei saa uuden yrityksen.
Day ja Robertson selkeisiin voittoihin
Kaikki ottelut eivät olleet tiukkoja, vaan muutama päättyi murskalukemiin.
Ryan Day oli kolmannen kierroksen jälkeen turhautunut otteisiinsa voitettuaan Ashley Hugillin kehnossa ottelussa 10-8. Viimeisellä kierroksella nähtiin parempaa: walesilainen aloitti Scott Donaldsonia vastaan 146 pisteen sarjalla ja pääsi pian 4-0-johtoon. Siinä vaiheessa Donaldson luovutti ottelun terveyssyihin vedoten, joten loppunumeroiksi kirjattiin 10-0. Edellisillä kierroksilla Donaldson oli voittanut Liam Daviesin 10-1 ja alle tasonsa pelanneen Yuan Sijunin 10-7, mutta Dayta vastaan hän kärsi jälleen vapinasta. Kyse ei ole uudesta vaivasta, mutta sen luultiin olevan jo historiaa, kunnes se iski pahalla hetkellä.
Jimmy Robertson puolestaan voitti Anthony Hamiltonin 10-2. Robertson oli edellisellä kierroksella voittanut Ben Mertensin 10-6, Hamilton puolestaan oli väsyttänyt pirteästi pelanneen Oliver Linesin ja voittanut lopulta 10-9. Robertson voitti Hamiltonia vastaan neljännen erän tarvittuaan siinä jo snookerin, mikä vei englantilaisen 3-1-johtoon. Hamilton ei tuntunut toipuvan tästä takaiskusta, vaan ottelun loppu oli yksipuolinen näytös, ja peli päättyi jo alkuillasta paikallista aikaa lukemiin 10-2.
Tuoreita kasvoja jatkoon
Perryn ja Dayn kaltaisten tuttujen nimien lisäksi jatkoon pääsi myös parrasvaloissa harvemmin nähtyjä pelaajia. Pang Junxu, 23, varmisti Crucible-debyyttinsä kaatamalla maanmiehensä Xu Sin lukemin 10-5. Kolmatta ammattilaiskauttaan pelaava ja WST Classicin finaalipaikan myötä läpimurtonsa tehnyt Pang oli edellisellä kierroksella vaikeuksissa Ken Dohertyn päästyä 4-0-johtoon, mutta Dohertyn helpot virheet toivat Pangin mukaan otteluun, ja loppulukemiksi kirjattiin 10-6. Ottelu Xuta vastaan noudatti samaa kaavaa: alussa oli tasaista, mutta loppua kohden Pang paransi. Ensimmäisen jakson jälkeen tilanne oli 4-4, mutta toisen jakson alussa Pang teki suuria sarjoja liukuhihnalta ja pääsi 9-4-johtoon. Xu kavensi vielä lukemia, mutta ottelu päättyi lopulta 10-5. Erinomaisesti koko kevään pelannut Pang ei varmastikaan ole karsijoista helpoin vastustaja kenellekään.
Elliot Slessor, 28, eteni toista kertaa urallaan Crucibleen. Hän voitti edellisellä kierroksella kovatasoisessa ja viihdyttävässä trillerissä Liam Highfieldin 10-9 ja kohtasi ratkaisevalla kierroksella Zhou Yuelongin. Kiinalainen oli viimeisen päivän suurimpia pettymyksiä. 25-vuotias oli edellisellä kierroksella pelannut hyvin, mutta nyt hän ei tuntunut saavan mitään aikaan. Slessor sen sijaan pelasi hyvin ja johti ensimmäisen jakson jälkeen peräti 7-1. Toisen jakson käynnistyttyä tilanne oli pian 9-2, mutta Zhou aloitti kirinsä ja pääsi lähelle neljättä peräkkäistä erävoittoa, kunnes Slessor lopulta ratkaisi ottelun ja eteni jatkoon lukemin 10-5. Englantilaisen kausi on ollut vaisu, mutta MM-karsinnoissa hän oli iskussa, mikä tuotti tulosta.
Pääsarjaan eteni myös David Grace, joka pelasi Cruciblessa tähän asti ainoan kerran vuonna 2017. Hän kohtasi keskiviikkona Andrew Higginsonin, joka olisi voitolla varmistanut paluun ammattilaiseksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Grace pääsi heti alussa tukevaan 5-1-johtoon ja voitti ensimmäisen jakson lopulta 6-3. Hän säilytti johtoasemansa loppuun asti ja sinetöi 10-5-lukemiin päättyneen ottelun kahdella satasella. Ennen karsintoja Grace tarvitsi otteluvoiton säilyäkseen ammattilaisena, mutta Sean O’Sullivanin ja Sam Craigien kaaduttua tasaisissa otteluissa ammattilaispaikka oli turvattu. Eteneminen Crucibleen on kuin kirsikka kakun päälle.
MM-karsinnat on nyt saatu päätökseen. Varsinainen MM-turnaus alkaa lauantaina, ja sen otteluohjelma on esimerkiksi snooker.orgissa.
Pelaajat: Andrew Higginson,Anthony Hamilton,David Gilbert,David Grace,Elliot Slessor,Hossein Vafaei,Jackson Page,Jimmy Robertson,Joe Perry,Ken Doherty,Mark Davis,Matthew Stevens,Oliver Lines,Pang Junxu,Ryan Day,Scott Donaldson,Xu Si,Zhou Yuelong
Turnaukset: MM-karsinnat