John Higgins pelasi täysin uskomattoman viikon Players Championship -turnauksessa, sillä yksikään ei pystynyt edes haastamaan miestä.
Higginsin vire tiedettiin finaalin alla kovaksi, mutta odotuksissa oli kuitenkin, että Ronnie O’Sullivan jos joku pystyy laittamaan kunnolla kampoihin.
Toisin kuitenkin kävi. Higgins vei ensimmäisen session viisi ensimmäistä erää nimiinsä ja karkasi 5-0-johtoon. Mukaan mahtui todella komeat 142 ja 138 pisteen breikit. O’Sullivan antoi vielä hieman toivoa faneille jännittävämmästä finaalista, kun ensimmäisen session viimeiseen erään syntyi 144 pisteen breikki, joka kavensi lukemiksi 6-2.
Illan sessioon lähtökohdat olivat selvät, sillä O’Sullivanin oli pakko saada lentävä startti. Sellaista ei kuitenkaan tullut, vaan täysin vastaava meno ja ylivoima jatkui. Higgins ei ollut voitettavissa eikä tähän tuntunut löytyvän edes uskoa O’Sullivanin pääkopasta.
Loppunumerot kirjattiin lopulta murskaavasti 10-3.
O’Sullivan teki tappion myötä hieman ikävämpää historiaa, sillä legendasta tuli historian ensimmäinen pelaaja, joka on hävinnyt saman kauden aikana neljä finaalia.
Kova pelitahti sen kuin jatkuu, sillä maanantaina käynnistyy heti seuraava turnaus Gibraltar Open, jossa nähdään mukana muuan Stephen Hendry.
Pelaajat: John Higgins,Ronnie O’Sullivan
Turnaukset: Players Championship