Jordan Brown teki jo hurjan tempun selvitessään finaaliin Welsh Openissa, mutta suoritukset eivät suinkaan jääneet tähän.
Brownin ennakkoluuloton tekeminen jatkui finaalin ensimmäisessä sessiossa, jossa mies johti parhaimmillaan Ronnie O’Sullivania peräti 4-1. The Rocket heräsi tahmean startin jälkeen mukaan taistoon ja nousi jo yhden erävoiton päähän.
Kuitenkin session viimeinen freimi meni pitkien vaiheiden jälkeen Brownin nimiin, joten tauolle lähdettiin yllättäjän 5-3-johdossa.
Welsh Openin mestaruuteen vaaditaan yhdeksän erävoittoa, joten matka on vielä pitkä. Jordan Brown on kuitenkin näyttänyt, että taidot riittävät O’Sullivanin lyömiseen, joten luvassa on äärimmäisen mielenkiintoinen toinen sessio, joka käynnistyy klo 21:00.
Kaiken lisäksi finaalin jälkimmäinen sessio on tarjolla ilmaiseksi Kutoselta, joten viritelkää televisioon oikea kanava ja nauttikaa sunnuntai-illan ratoksi upeasta snooker-viihteestä.
Pelaajat: Jordan Brown,Ronnie O’Sullivan
Turnaukset: Welsh Open