Judd Trump ja John Higgins kohtaavat välierissä – kumpi nappaa paikan finaaliin?

TAOM Helsinki International Snooker Cup Helsingin Judd Trump | FinnSnooker.com
Judd Trump | FinnSnooker.com

Lauantaina World Openissa nähdään todella mielenkiintoinen kamppailu, kun Judd Trump ja John Higgins iskevät yhteen välierissä.

Judd Trump – John Higgins – ilmainen snooker live stream:

Trump ei antanut perjantaina mitään mahdollisuuksia Michael Holtille, joka oli napannut turnauksessa kovia päänahkoja. Maailmanlistan kärjessä oleva englantilainen nappasi omansa ja lunasti paikan välieriin 5-1-voitolla. Myös John Higgins oli lähes yhtä vakuuttava, sillä kokenut peluri kaatoi Stuart Binghamin numeroin 5-2.

Lauantaina onkin vuorossa todellinen jännitysnäytelmä, sillä onhan kyseessä samalla myös kevään MM-kisojen finaaliuusinta. Tuolloin Trump oli vahvempi ja nappasi uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden 18-9-voitolla.

Mainos:

Higgins on ollut Trumpille kuitenkin todella viheliäs vastustaja, koska ennen MM-finaalia yhdeksän edellistä kohtaamista oli merkitty Higginsin nimiin.

Kaksikon kohtaaminen alkaa lauantaina klo 13:30. Voittaja jatkaa pelejään sunnuntain finaaliin, jossa vastaan asettuu voittaja Thepchaiya Un-Noohin ja Kyren Wilsonin välisestä ottelusta

World Open -turnauksen ottelut pääset seuraamaan jälleen kerran ilmaiseksi Unibet-TV:n kautta. Ilmainen snooker live stream käynnistyy, kunhan sinulta löytyy aktiivinen pelitili, josta löytyy vähintään 1€ pelirahaa.

Kuva: Monique Limbos


Turnaukset:
Edellinen artikkeliJudd Trump kaatoi Joe Perryn katkaisufreimissä – Michael Holt yllätti Ding Junhuin
Seuraava artikkeliChampion of Champions – tässä otteluohjelma ja kaavio turnaukseen