Judd Trump kaatoi huimassa finaalissa Jack Lisowskin!

snooker Judd Trump | FinnSnooker
Kuva: Monique Limbos

Judd Trump ja Jack Lisowski tarjosivat suorastaan maagisen finaalin sunnuntaina. Lopulta maailman ykkönen oli vahvempi numeroin 10-7.

Trump sai finaalin ensimmäisessä sessiossa todella kovan yliotteen kaveristaan, sillä tauolle lähdettiin 6-2-tilanteessa.

Myös illan ensimmäinen freimi meni Trumpille ja tilanne oli 7-2. Tässä vaiheessa moni varmasti oletti finaalin olevan jo ohi, mutta mitä vielä. Lisowski heräsi tosissaan mukaan taisteluun ja mies pelasi suorastaan hurmoksessa. Upeita breikkejä ja pussituksia tehnyt Lisowski nousi 7-6-tilanteeseen. Myös tasoitus oli lähellä, sillä Lisowski teki 14. freimiin 50 pisteen breikin. Trump kuitenkin onnistui tyhjentämään pöydän ja nappasi käänteentekevän erän itselleen.

Lisowski onnistui vielä kaventamaan lukemiksi 8-7, mutta lopulta Trump vei kaksi erää putkeen ja nappasi 10-7-voitolla World Grand Prix -turnauksen mestaruuden.

Finaalista muodostui todella kovatasoinen, mistä kertoo se, että hävinnyt Lisowski teki ottelussa peräti kahdeksan yli 50 pisteen breikkiä.

Trumpille ranking-voitto oli uran 20:s. Miehestä tuli historian kuudes pelaaja, joka on saavuttanut kyseisen rajapyykin.


Pelaajat: ,
Turnaukset: