Vajaan pakan snookerviikonloppu tarjosi täyden SM-kisan verran jännitystä. Sitä saatiin todistaa suorana lähetyksenä koko viikonlopun ajan Turun Aura Biljardista. Ennakkoon kovimmat suosikit pitivät kohtuullisesti kutinsa, joskin mitaleille asti puskeneet olivat aavisteluja nuorempia pelureita. Alkuvaiheita dominoinut Jyri Virtanen lähti suosikkina cup-päivään, mutta hänen nuori seurakaverinsa Olli-Pekka Virho tiputti Virtasen hienolla esityksellä taistelussa mitalisijoista tykittäen kisan pisimmät breikit 62 ja 64. Virho sai näin revanssin edelliskisan tappiostaan Virtaselle parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Robinin takana vakuuttavinta peliä maassa esittää edelleen Johannes Kauhanen, joka lunasti ensimmäisen henkiökohtaisen kultamitalinsa — tässä lajissa.
Muutaman vuoden takainen kolmen vallin karan Suomenmestari Kauhanen ehti tippua alkupeleissä häviäjien kaavioon mutta puristi sieltä itsensä jatkopaikkaan. 8-cupin ensimmäisellä kierroksella vastaan tuli Jyväskylän Esa Oikarinen. Säästeliäästi kilpaillut Oikarinen oli 4-2 tappiolla mutta nousi ratkaisuerään. Siinä hän johti viimeisellä punaisella 27 pistettä perumusta alla. Oikarisen haviteltua päällevetoa hän löi mustan täpärästi ohi. Kauhanen astui lavalle ja rankaisi hienolla putsilla mitalisijoituksen itselleen. Semeissä Iiro Sirkiää vastaan Kauhanen pääsi helpommalla voittaen selkeästi 5-0. Finaali Virhoa vastaan oli taas tasaista vääntöä. Kaverukset pitivät toisensa aisoissa tarkalla pelillä. Ratkaisut tapahtuivat oikeastaan, kun oli enää muutama pallo jäljellä. Seiftiväännöt päättyivät käytännössä Kauhasen hyvillä turvalyönneillä itselleen pakottamiin tilaisuuksiin. Niistä sitten erävoitto yleensä ensimmäisestä paikasta: Suomenmestaruuden veroinen voitto. Virho pelasi periaatteessa hyvällä tasolla ja ratkaisut kulminoituivat pieniin asioihin. Kauhasen tavasta ja kyvystä keskittyä kannattaisi oikeastaan kaikkien Suomi-snookeristien ottaa mallia.
Sisäsuomalaisille katkeransuloiset kisat
Oikarisen tavoin myös muillekin Jyväskylän pelaajille tarjoiltiin katkerahkoa kalkkia. Päivä alkoi hyvin, kun Jari Heikkilä kukisti Salon Juha Lehdon ensimmäisellä kierroksella. Sami Jokinen hävisi ensin Jyväskylän Mika Hummelinille, voitti Heikkilän mutta tippui sitten kolmannelle jyväskyläläiselle, Patrik Tiihoselle. Tiihonen oli sitä ennen käynyt hienon kamppailun Jyri Virtasen kanssa. Ottelu eteni kontraerään ja viimeiselle pinkille tasapisteissä. Tiihonen lähti hakemaan ratkaisua vaikeahkosta pallosta, joka kävi niin lähellä, että jäi reikään Virtaselle. Virtanen napsi tarvittavat helpot pallot ja voiton tällä kertaa. Erinomainen esitys kuitenkin nuorelta Tiihoselta jälleen; kuka olisi uskonut puoli vuotta sitten uskonut, että Tiihonen laittaa Virtasen näin tiukoille tässä vaiheessa uraa? Tiihonen tippui lopulta Virholle ratkaisuottelussa jatkopaikasta mitalipeleihin 4-1. Samoin kävi hyvän kisan pelanneelle Jyväskylän Jani Venäläiselle Tampereen Tero Napparia vastaan mutta lukemin 4-2. Jyväskylä jäi ilman mitalia tänä vuonna, kun Hummelin hävisi myös kontraerän semifinaalipaikasta Helsingin Antti Tolvaselle. Panos oli kuitenkin vahva, ja loppuvuoden kisoihin jäi nälkää. Tiihosen ja Venäläisen kanssa samaan parhaan 12 pelaajan joukkoon puristi itsensä myös kenties kisan suurin yllättäjä, Turun Timo Heinonen, joka jätti taakseen joukon kovia pelimiehiä.
Tampereen kaksikko Nappari ja Jani Kananen taisteli hienosti. Alkukierroksilla molemmille tuli tappiot kovia vastustajia vastaan. Nappari kaatoi hienolla pelillä Helsingin Janne Hummastenniemen ja Kananen Espoon Heikki Nivan. Kananen joutui antautumaan ennen cupia Kauhasen uhrina lukemin 4-2. Nappari nousi aina cupiin saakka, missä kotikaupungin Sirkiä onnistui valtaamaan ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalinsa henkilökohtaisella tasolla. Tamperelaiset hyytyivät hieman ennen kalkkiviivoja, mutta kunniakas suoritus myös nuorelta Turun pelimieheltä. Viime aikojen kehityskäyrästä on pääteltävissä, että lisää on luvassa.
Haloo, Helsinki?
Pääkaupunkiseudulta SM-kisat olivat tällä kertaa houkutelleet mukaan neljä pelaajaa. Määrä on pöyristyttävän vähäinen. Kilpasnooker pääkaupunkiseudulla on kriisissä ainakin ylimmällä sarjatasolla. Taustoja sen enempää ruotimatta toivottavasti kysymys on väliaikaisesta asiasta ja kuningasmuodon SM-kisoissa nähdään normaali edustus, ettei Helsinkiä tarvitse alkaa vielä pyyhkiä snookermaailman kartalta. Antti Tolvanen oli tällä kertaa pääkaupunkiseudun harvoista lähettiläistä paras napattuaan tarkoilla pussituksillaan pronssia. Semeissä Tolvasta vastaan Virholla oli paikka 4-2 tilanteessa katkaista peli. Pitkä musta ohi ja Tolvanen painoi itselleen tyypillisesti pitkän mustan ja nousi 4-4:ään. Virho sai kuitenkin herkkupaikan ratkaisuerän alussa Tolvasen virheestä. Virho osoitti pelihermoja nakuttelemalla tukevan johdon, jota puolusti loppuun saakka.
Vähäisestä helsinkiläisverestä huolimatta kisa vaikutti varsin onnistuneelta. Kisamuoto kannattaa ehdottomasti pitää kisakalenterissa. Kiitos kisapaikan isännille sekä kilpailunjohtajistolle!