
Aluksi haluan kiittää kaikkia seuranneitani twitterissä, facebookissa ja instagramissa.
Mestis RG11
Maaliskuun loppu ja huhtikuun alku oli jo parempia jaksoja treenin osalta. Treenit kulkivat ok, mutta heti kun aloitti treenipelin, peli takkuili huolella. En tiedä, oliko tekemisessä jo yliyrittämisen makua vai mikä oli. Pääkoppa ei ollut aivan vireessä.
Helsingissä voitin lohkoni keskinkertaisella pelillä, mutta tie nousi pystyyn 8-cupissa Antti Mannilalle. Pelasin todella heikon pelin, ehkä heikoimman koko keväänä. Lyöntivalinnoissa ja toteutuksissa oli petrattavaa ja mielen vire ei ollut oikea. Kävin kisojen jälkeen asioita läpi valmentajani Pessi Lyyran kanssa, ja myönnettävä on, että asetan itselleni liian kovat tavoitteet joka kisaan – aina ei voi voittaa!
Seuraavalla viikolla lisää duunia koutsin kanssa. Lisäsimme lisää asioita peliini, käytiin läpi pre-shot rutiinia ja leikkuun erottamista. Tästä alkoi uusi nousu- peli alkoi kulkea. Sain nopeasti sovitettua jutut peliini ja nyt ne hoituu jo rutiinilla. Kävin myös itseni kanssa mentaaliharjoituksia ennen treenejä ja hermot ovat taas rautaa!
Mestis RG12 – Uusi nousu
Kauden viimeiset ranking-kisat olivat Turussa 16.-17.4. Fiilis oli jo parempi lähteä kisoihin. Ensimmäistä kertaa en laittanut mitään tavoitteita kisaan, vaan lähdin pelaamaan ja katsomaan, mihin se riittää. Päätin pitää koko ajan positiivisen asenteen pelissä. Voitin lohkon häviten vain yhden erän koko päivän aikana. Sunnuntain semifinaalissa voitin Mika Hummelinin 4-0, mikä oli loistava peli. Sarjoja syntyi liukuhihnalta. Finaali oli tietysti Mannilaa vastaan. Antti nosti selvästi peliään finaaliin tehden 70 ja 50 sarjat. Hän johti jo 3-1, mutta sain käännettyä pelin kontraan parilla n. 30 sarjalla. Kontrassa sain jonkin paikan – sain tehtyä joku 16 pistettä, kaveri pääsi pöydälle ja teki hienon 40 sarjan voittaen pelin. Antti pelasi upeasti ja ansaitsi voittonsa!
Olen kuitenkin tyytyväinen nyt peliini ja myös koko kauden kolmas sija rankingissa lämmittää mieltä näin debyyttikautena. Reilu kuukausi aikaa nyt SM-kisoihin, joihin yritän nostaa pelin uudelle tasolle. Tällä hetkellä on neljä asiaa, mihin erityisesti pitää kiinnittää huomiota ja niitä kun parannan, olen parempi pelaaja. Odotan jo innolla SM-kisoja, hieno turnaus ehdottomasti!
Kiitos kaikille tukijoilleni ja erityisesti Pessi Lyyralle! Seuraavat mietteeni kuulette vielä ennen SM-karsintoja.
Hyvää kevään jatkoa!
-Patrik