Thaimaan Boonyarit Keattikun voitti nuorten maailmanmestaruuden Romaniassa. Turnausvoittonsa ansiosta 19-vuotias thaimaalainen saa kahden vuoden ammattilaisoikeuden. Hän pääsee kuitenkin aloittamaan Main Tourilla vasta ensi kaudella eli noin 10 kuukauden kuluttua. Vahvasti koko viikon ajan pelannut Keattikun voitti sekä kaikki kuusi lohkopeliään että jokaisen pudotuspeliottelunsa, ja freimiero oli murskaava 59-17.
Keattikun oli lohkovaiheen jälkeen ykkössijoitettu ja jatkoi pudotuspeleissä vahvasti, vaikka kolmannella kierroksella Australian Ryan Thomerson tarjosikin kovan vastuksen. Keattikun teki kuitenkin 60, 61, 74 ja 113 pisteen sarjat ja nousi 0-3-tappioasemasta 5-4-voittoon. Pudotuspelien kolmas kierros tarjosi muutenkin tiukkoja pelejä, sillä Jamie Clarke voitti Brandon Sargeantin 5-4 ja kahden entisen ammattilaisen ottelussa Alexander Ursenbacher hävisi 4-1-johtoasemastaan huolimatta Kacper Filipiakille 5-4.
Kolmas turnaukseen osallistunut entinen ammattilainen, Ratchayothin Yotharuck, kärsi jo kierros aiemmin yllätystappion 5-3-lukemin Wang Yuchenille. Huomattava yllätys nähtiin myös edellisellä kierroksella, kun nuorten EM-välieriin yltänyt Lukas Kleckers kärsi 4-3-tappion Tyler Reesille. Epävarmasti koko turnauksen ajan pelannut Kleckers hävisi jo lohkovaiheessa kaksi ottelua ja teki turnauksen aikana vain yhden vähintään 50 pisteen sarjan.
Puolivälierissä Boonyarit Keattikun voitti yhden suurimmista suosikeista, Kiinan Zhao Xintongin, varsin selvin 6-2-lukemin. Zhao aloitti 145 pisteen sarjalla, joka jäi turnauksen suurimmaksi, ja siirtyi seuraavassa erässä 2-0-johtoon, mutta 53, 64 ja 100 pisteen sarjat tehnyt Keattikun voitti kaikki loput freimit. 4-2-tilanteessa Zhao sai paikan ja teki 54 pisteen sarjan, mutta Keattikunin 64 pisteen break vei hänet erän päähän jatkopaikasta.
Keattikun kohtasi välierissä Wang Yuchenin, joka voitti kierros aiemmin Ashley Cartyn 6-4. Wang oli kuitenkin täysi vastaantulija, ja Keattikunin 53, 54, 67 ja 73 pisteen sarjat veivät hänet 7-0-voittoon ja finaaliin.
Toisen puolen välieräpariksi muodostui Jamie Clarke vastaan Josh Boileau. Molemmat voittivat puolivälieränsä 6-5. Clarke pudotti Dylan Craigin ja Boileau Kacper Filipiakin. Clarke itse asiassa oli otteluaan tappiolla jo 4-0, mutta voitti seuraavat viisi freimiä ja myös katkaisufreimin. Boileaun ja Filipiakin ottelu sen sijaan oli paljon tasaisempi koko ajan, ja vaikka puolalainen teki paremmin sarjoja (56, 57, 138, Boileau 55), Irlannin Boileau eteni välierään. Clarke kuitenkin nappasi finaalipaikan vakuuttavalla 7-3-voitolla. Hän johti ottelua 4-0, Boileau kavensi 4-3-lukemiin, mutta loput erät menivät Clarken nimiin.
Finaali oli erittäin tasainen ja alkoi Keattikunin 104 pisteen sarjalla. Clarke tasoitti 57 pisteen breakilla, mutta Keattikun siirtyi 2-1-johtoon 55 pisteen sarjalla. Keattikun jatkoi sarjojen rakentelua, ja 65 ja 70 pisteen breakeilla hän johti ottelua 5-3. Clarke kavensi 63 pisteen sarjalla, mutta seuraavat kaksi erää päättyivät thaimaalaisen voittoon, joten hän oli yhden erän päässä mestaruudesta. Vastustaja ei kuitenkaan antanut periksi vaan voitti pari erää ja lopulta 52 pisteen sarjalla tasoitti tilanteeksi 7-7. Lopulta 53 pisteen sarja toi Keattikunille 8-7-voiton. Jo EM-finaalissakin tänä vuonna esiintynyt Clarke jäi siis jälleen yhden ottelun päähän Main Tourista.
Vuosi sitten nuorten MM-kisoissa 16 parhaan joukkoon päässyt Keattikun oli erittäin vahva koko turnauksen ajan. Hän teki etenkin sarjoja hirmuisesti, vaikka satasia syntyikin vain neljä – yksi vähemmän kuin suurimman sarjan, 145, tehneellä Zhao Xintongilla, jolla oli eniten satasia. Thaimaalainen voitti sekä Zhaon että Clarken eli turnauksen suurimmat ennakkosuosikit, joten mestaruutta voi pitää ansaittuna.
Suomalaisista Saku Veikkanen jäi alkulohkoon ja Olli-Pekka Virho hävisi pudotuspelien avauskierroksella Clarkelle.
Naistenkin puolella voitto meni Thaimaahan. Siripaporn Nuanthakhamjan nimittäin voitti finaalissa Nutcharat Wongharuthain 5-2-lukemin. Välierissä Nuanthakhamjan voitti Varsha Sanjeevin 4-0 ja Wongharuthai Nikoleta Nikolovan 4-2. Nikolova teki ottelussa 51 pisteen sarjan, ja tehtyään aiemmin 53 pisteen breakin bulgarialaisesta tuli ainoa kahdesti 50 pisteen rajapyykin rikkonut pelaaja. Suurimman sarjan teki kuitenkin Wongharuthai, jonka 124 pisteen sarja oli yli kaksinkertaisesti toiseksi suurimman sarjan (53) kokoinen ja murskaavasti enemmän kuin Wongharuthain edellinen ennätys (45).