Kaudella 2018-2019 ammattilaisina kilpailleista pelaajista 22 tippui kiertueelta kauden päätteeksi. Osalle putoaminen tarkoitti uran päättymistä, osa yrittänee paluuta ja moni varmasti onnistuukin. Esittelemme seuraavassa kauden päätteeksi ammattilaiskiertueelta pudonneet pelaajat ja kerromme heidän suunnitelmistaan.
Jamie Jones
Jamie Jones, 31, oli vielä kauden alkaessa rankingissa sijalla 39. Hän ehti pelata kauden aikana muutaman ottelun ja tehdä maksiminkin, kunnes hänet asetettiin pelikieltoon David Johnin tulosmanipulaatioon liittyvien epäilyiden takia. John myönsi hävinneensä muutaman ottelun tahallaan, ja Jonesin todettiin tienneen asiasta mutta jättäneen sen ilmoittamatta. Hän myönsi syytteen tutkinnan aikana.
Jonesia syytettiin kuitenkin vakavammistakin rikkeistä. Hänen epäiltiin myötävaikuttaneen Johnin manipulaatioihin toimimalla välikätenä Johnin ja manipulaation järjestäjän välillä tai vähintäänkin kannustaneen Johnia manipulaatioihin. Jonesin epäiltiin myös saaneen teoistaan jonkinlaisen palkkion. Nämä syytteet Jones kiisti, ja ne myös hylättiin riittämättömien todisteiden takia. Keskeinen vaikutus oli sillä, ettei Johnia pidetty täysin luotettavana todistajana. Rivien välistä saattoi tulkita, että Jonesin syyttömyyttä epäiltiin eikä hänen selityksiinsä uskottu, mutta todisteiden puutteiden takia nämä syytteet hylättiin. Jones sai kuitenkin tietämänsä manipulaation ilmoittamatta jättämisestä vuoden pelikiellon, joka umpeutuu lokakuussa 2019.
Jones valitti tuomiostaan. Hänen mielestään tuomio seurauksineen oli liiallinen tekoon nähden. Yksihenkinen valituskomitea kuitenkin hylkäsi valituksen yksimielisesti.
Koska Jones ei kyennyt osallistumaan turnauksiin, hän tippui rankingissa 64 parhaan ulkopuolelle ja menetti ammattilaispaikkansa. Hän yrittänee paluuta Qualifying Schoolissa 2020. Jää nähtäväksi, onnistuuko se. Vaikka walesilainen ennen pelikieltoaan taisteli top 32 -sijoista, pitkä pelitauko ei voi olla näkymättä, eikä ammattilaispaikan saaminen ole helppoa. Joka tapauksessa todennäköisesti kuulemme hänestä vielä.
Robin Hull
Monista vaikeuksista kärsinyt, toistaiseksi ainoa suomalaisammattilainen Robin Hull, 44, tippui kauden päätteeksi Main Tourilta eikä kyennyt voittamaan ammattilaispaikkaa Qualifying Schoolista. Suomi-snookerin uranuurtajan edelliset kaudet olivat vaikeita. Hull on varsin avoimesti kertonut terveysongelmistaan, jotka ovat vaikuttaneet tuloksiin. Hän totesi kauden aikana harkitsevansa lopettamista, mikäli ammattilaispaikkaa ei ensi kaudeksi tipu.
Lienee selvä, että Hull pystyy parempaan kuin viime kausina on nähty. Suomalainen voi halutessaan osallistua Challenge Tourille tai tavoitella ammattilaispaikkaa vaikka EM-turnauksesta. Jää kuitenkin nähtäväksi, vieläkö kokenut konkari haluaa kaikista vaikeuksistaan huolimatta tavoitella ammattilaisuutta vai jäikö päättynyt kausi uran viimeiseksi.
Cao Yupeng
Kiinalaistaituri Cao Yupeng, 28, pelasi elämänsä kauden 2017-2018 ja vaikutti nousseen jopa top 20 -tasolle. Noin vuosi sitten kuitenkin tiedotettiin, että häntä epäillään manipulaatiosta. Cao tunnusti parin vuoden takaiset rikkeensä ja sai kuuden vuoden pelikiellon. Hän kuitenkin teki World Snookerin kanssa sopimuksen, jossa hän sitoutui muun muassa osallistumaan tulosmanipulaatiota ehkäisevään toimintaan. Mikäli kiinalainen noudattaa sopimusta, hänen pelioikeutensa palautuu jo joulukuussa 2020 ja hän voi yrittää paluuta kaudelle 2021-2022. World Snooker perusteli sopimuksen tekemistä ennen kaikkea Caon aidolla katumuksella.
Cao Yupengin palkintorahat olisivat riittäneet ammattilaispaikan säilyttämiseen ensi kaudeksi, mutta pelikiellon jälkeen hänet poistettiin rankingista. Hän pelasi ennen pelikieltoaan huippuluokan snookeria, ja vaikka samalle tasolle palaaminen vie varmasti aikaa parin vuoden tauon jälkeen, hänestä kuullaan varmasti vielä. Cao pelasi vuosi sitten niin hyvin, että hän on potentiaalinen top 16 -pelaaja.
Ashley Hugill
Ashley Hugill, 24, pääsi Qualifying Schoolista kahden vuoden takaa ammattilaiseksi. Alku oli vaikea, mutta Hugill paransi vähitellen. Toinen kausi sujui kuitenkin surkeasti: vain kaksi voitettua ottelua ja pahimmillaan 12 ottelun tappioputki. Arpaonni ei ollut myötäinen, mutta myös ammattilaispaikan säilyttämiseen liittyvät paineet olivat todennäköisesti huomattavat.
Englantilainen on vielä nuori pelaaja, ja hänen debyyttikautensa sujui lupaavasti. Hänellä onkin kaikki mahdollisuudet päästä vielä takaisin Main Tourille. Mikäli Hugill kykenee pelaamaan samalla tasolla kuin debyyttikaudellaan parhaimmillaan, ei ammattilaispaikan säilyttäminenkään ole mahdoton tavoite. Ensin pitäisi kuitenkin päästä takaisin kiertueelle.
Joe Swail
Pitkän uran ammattilaisena tehnyt Joe Swail, 49, ilmoitti keväällä lopettavansa ammattilaisuransa kauden päätteeksi. Hän vetosi muun muassa erilaisiin vaivoihinsa. Hän osallistuu kuitenkin seniorien kiertueelle, eli himo pelata ei ole kadonnut minnekään.
Kahdesti MM-välieriin edenneen ja parhaimmillaan rankingissa kymmenentenä olleen Swailin ammattilaisura alkoi jo vuonna 1991. Hän tippui Main Tourilta keväällä 2012 ja vietti seuraavan kauden amatöörinä, mutta Paul Hunter Classicin finaalipaikka amatöörinä toi hänet takaisin ammattilaiseksi. Parin hyvän kauden jälkeen tulokset heikkenivät selvästi, ja pohjoisirlantilainen päätti lopettaa uransa pudottuaan lopulta kiertueelta. Pitkä ja kunniakas ura ammattilaisena on tullut päätökseen.
Zhang Yong
Kiinan Zhang Yong, 23, ylsi Qualifying Schoolissa vain yhteen otteluvoittoon. Se oli ehdottomasti yllätys, sillä neljä vuotta ammattilaisena pelannut nuorukainen lähti osakilpailuihin yhtenä ennakkosuosikeista. Hän joutunee palaamaan Kiinaan kansalliselle kiertueelle. Vaikka kotimaassa on runsaasti pelimahdollisuuksia, paluu ammattilaiseksi ei ole helppoa, sillä taistelu on erittäin kovaa ja monia Zhangia nuorempia Kiinan snookerakatemiaan kuuluvia lupauksia vastaan on vaikea pärjätä näiden voidessa pelata akatemiassa otteluita ja turnauksia viikosta toiseen.
Zhang paransi ammattilaisena jatkuvasti. Etenkin vuoteen 2018 mahtui useita väläytyksiä, ja hän oli tukevasti kiinni uudessa kahden vuoden pelioikeudessa, mutta kauden kääntyessä loppua kohden otteet heikkenivät selvästi. Ilmeisesti taistelussa ammattilaispaikoista paineet veivät voiton nuoresta kiinalaisesta, ja niinpä hän jäi ilman ammattilaispaikkaa. Main Tourille palaaminen ei ole helppoa, mutta jos syksyllä 2018 Gibraltar Openin puolivälieriinkin edennyt kiinalainen pääsee takaisin, hänellä on kaikki edellytykset säilyttää paikkansa.
Rory McLeod
Pitkään Main Tourilla pelannut Rory McLeod, 48, eteni kauden aikana vain kahdesti pidemmälle kuin 64 parhaan joukkoon. Hänen rankingsijoituksensa oli jo monen vuoden ajan valunut tasaisesti alaspäin, mutta yllättävä turnausvoitto Ruhr Openista 2015 varmisti McLeodille ammattilaispaikan kahdeksi vuodeksi. Ruhrin palkintorahojen vanhennuttua rankingista McLeodin sijoitus alkoi jälleen heikentyä, ja lopulta hän putosi pois kiertueelta.
Qualifying Schoolissa yllättävän aikaisin tappiot kärsinyt McLeod pelaa alkavalla kaudella seniorien kiertueella. Hän voi halutessaan osallistua myös Challenge Tourille, mutta jää nähtäväksi, kiinnostaako se kokenutta pelaajaa. Ura ei siis kuitenkaan pääty, vaikka kärsivällisenä ja varsin hitaana turvapelin taitajana tunnetun McLeodin ammattilaisvuodet ovatkin toistaiseksi takana.
Lukas Kleckers
Saksan Lukas Kleckers, 23, pääsi Qualifying Schoolista 2017 ammattilaiseksi kenties hieman yllättäen. Hän oli amatöörinä esiintynyt edukseen monta kertaa, mutta häneltä tuskin odotettiin ammattilaispaikkaa vielä siinä vaiheessa. Alku oli vaikea, ja saksalainen oli debyyttikaudellaan 17 ottelun tappioputkessa, mutta toisella kaudella nähtiin välillä jo parempaa. Tulokset eivät lopulta olleet lähelläkään ammattilaispaikan uusimista, mutta Qualifying Schoolissa paluu kiertueelle oli muutaman erän päässä.
Myös Kleckers kehittyi selvästi ammattilaiskausinaan. Monien tappioiden jälkeen hänen itseluottamuksensa tuntui olevan hukassa, mikä näkyi usein riskien välttämisenä, mutta parhaimmillaan saksalainen pelasi hyvin. Hän saanee runsaasti kutsuja täyttämään turnausten vapaita paikkoja, ja elleivät taloudelliset esteet vaikeuta pelaamista, Kleckers saattaa hyvinkin saada uuden mahdollisuuden. Silloin menestyksen voi odottaa olevan parempaa, mutta jää nähtäväksi, riittääkö se ammattilaispaikan vakiinnuttamiseen.
Paul Davison
Kokenutta Paul Davisonia, 47, on kutsuttu tasaisen keskinkertaiseksi. Kaikesta tylyydestään huolimatta arvio on varsin osuva. Kaksi vuotta sitten – vasta 19. ammattilaiskaudellaan – englantilainen eteni ensi kertaa urallaan rankingturnauksen 16 parhaan joukkoon. 20 ammattilaiskauden aikana ranking on noussut parhaimmillaan vain sijalle 70. Kolme kertaa urallaan (2012, 2015, 2017) Qualifying Schoolista ammattilaispaikan saanut Davison jäi tällä kertaa parin voiton päähän paluusta ammattilaiseksi ja joutuu pelaamaan amatöörinä. Toki hän saa Qualifying Schoolin rankinglistan kautta useita kutsuja turnauksiin vapaita paikkoja täyttämään.
Davison vaikuttaa antamiensa haastattelujen perusteella nauttivan snookerista niin paljon, että lopettaminen ei ole hetkeen näköpiirissä. Hän on periksiantamaton ja tasaisen varma pelaaja, joka harvoin venyy tai pettää odotukset. Davison pystyy ehdottomasti palaamaan takaisin ammattilaiseksi vaikka heti seuraavalle kaudelle. Häneltä tuskin on kuitenkaan odotettavissa mitään sen enempää kuin tähänkään asti.
Sanderson Lam
Neljä vuotta Main Tourilla viettänyt Sanderson Lam, 24, otti kahden ensimmäisen kautensa aikana muutaman hyvän voiton, mutta Qualifying Schoolin kautta tullut toinen kaksivuotisjakso oli vaikeampi. Hän oli pahimmillaan yli vuoden kestäneessä tasan 20 ottelun tappioputkessa ja voitti kahden vuoden aikana vain kolme ottelua.
Lam on vielä nuori pelaaja, ja hän voi ottaa suuriakin kehitysaskeleita. Niitä hän tarvitseekin voidakseen pärjätä Main Tourilla. Lamin kehitys ammattilaisena tuntui menevän väärään suuntaan, eikä hän missään nimessä ole niin huono kuin edellisestä kaudesta voisi päätellä. Välivuosi kiertueelta voi tehdä nuorelle englantilaiselle hyvää.
Allan Taylor
Vuodesta 2013 alkaen ammattilaisena ollut Allan Taylor, 34, on ammattilaisena pärjännyt kehnosti. Kuvaavaa on, ettei hän kuuden vuoden aikana ole kertaakaan päässyt rankingturnauksissa pidemmälle kuin 32 parhaan joukkoon. Uran ainoat kaksi etenemistä 16 parhaan joukkoon tulivat amatöörinä PTC-turnauksissa. Amatöörinä Taylor väläyttelikin ajoittain, mutta ammattilaisena otteet ovat olleet vaisuja, vaikka hänellä on ollut kuusi vuotta aikaa näyttää taitojaan. Mikäli kaksi otteluvoittoa Shoot Outissa jätetään huomiotta, Taylorin edellinen voitto on lokakuulta 2018.
Monia kollegoitaan taitavasti imitoiva Taylor vaikuttaa olevan hyvin pidetty henkilö pelaajien keskuudessa. Hänellä on mahdollisuus osallistua alkavalla kaudella Challenge Tourille, jossa on jaossa ammattilaispaikkoja. Taylor lienee yksi potentiaalisista nimistä taisteluun CT:n ammattilaispaikoista, mutta jos hän pääsee takaisin ammattilaiskiertueelle, pahimmillaan ammattilaisena yli kymmenen ottelun tappioputkessa olleen englantilaisen on parannettava melkoisesti vakiinnuttaakseen paikkansa.
Yu De Lu
Kiinan Yu De Lu, 31, sai yli kymmenen vuoden pelikiellon pelaamiensa otteluiden manipuloinnista. Hänen rikkeensä olivat merkittävästi vakavampia kuin Cao Yupengin, ja hän oli itse aloitteellinen manipulaatioiden järjestämisessä. Yu tunnusti tekonsa tutkinnan loppuvaiheissa, mutta se ei häntä pelastanut. Kiinalainen voi jatkaa uraansa helmikuussa 2029, eli käytännössä hänen peliuransa on ohi.
Ennen pelikieltoaan Yu pelasi todennäköisesti uransa parasta snookeria, ja myös rankingsijoitus oli nousussa. Hän oli osoittanut kuuluvansa maailman 50 parhaan pelaajan joukkoon, mutta valitettavasti kiinalainen ei pysynyt kaidalla tiellä.
Ross Muir
Kuusi vuotta Main Tourilla viettänyt Ross Muir, 23, oli yksi Qualifying Schoolin ennakkosuosikeista, mutta hän voitti osakilpailuissa vain muutaman ottelun. Skotlantilainen pärjäsi koko kauden ajan vaisusti, ja hän joutuu viettämään pitkästä aikaa kauden amatöörinä.
Etenkin toinen Muirin kolmesta kaksivuotisjaksosta kiertueella oli lupaava. Hän otti hyviäkin voittoja ja nousi rankingissa jo sijalle 67. Jäätyään kuitenkin niukasti 64 parhaan ulkopuolelle nuorukainen joutui aloittamaan nollista, eikä seuraava kaksivuotisjakso sujunut edellisen veroisesti. Kausi 2017-2018 oli erittäin heikko, eikä seuraavakaan sujunut kummoisesti, joten neljättä kahden vuoden korttia ei enää tippunut. Muir on kuitenkin parempi pelaaja kuin ammattilaisuransa alussa, ja hän saattaa hyvinkin päästä tulevina vuosina takaisin kiertueelle. Kaksi vuotta sitten top 64 -sijoitus oli alle 5 000 punnan päässä, joten ammattilaispaikan vakiinnuttaminen ei vaatisi suurta harppausta.
Hamza Akbar
Neljä vuotta Main Tourilla viettänyt Hamza Akbar, 25, kehittyi ammattilaisena selvästi, mutta hänellä riittää silti työtä, jos hän haluaa vakiinnuttaa paikkansa ammattilaisena. Aasian mestarina kiertueelle päässyt Akbar pelasi parhaimmillaan vahvasti, mutta perustaso oli kaukana parhaiden päivien vireestä.
Qualifying Schoolissa kohtuullisen lähelle paluuta päässyt pakistanilainen otti neljän vuoden aikana selviä kehitysaskeleita. Jos hänen kehityksensä jatkuu, kaikkien aikojen ensimmäinen pakistanilaisammattilainen saattaa hyvin saada uuden mahdollisuuden.
Chris Totten
Yksi viime kauden nuorimmista ammattilaisista, Chris Totten, 20, tippui kahden vuoden ammattilaiskorttinsa käytettyään Main Tourilta. Hän pääsi ammattilaiseksi voitettuaan yllättäen amatöörien EM-turnauksen.
Kahden ammattilaiskautensa aikana Totten väläytteli pari kertaa, mutta kokonaisuutena tulokset jäivät hyvin vaisuiksi. Kuvaavaa on, ettei Totten tiputtuaan kiertueelta voittanut Qualifying Schoolissa otteluakaan. Skotlantilainen tuntui kuitenkin kehittyvän kahden vuoden aikana. Totten on vielä hyvin nuori pelaaja, joten hän voi hyvinkin saada uuden mahdollisuuden Main Tourilla. Silloin tulosten voi odottaa olevan parempia kuin ensimmäisellä yrittämällä.
Niu Zhuang
Niu Zhuang, 24, otti kahden vuoden ammattilaisuransa aikana yksittäisiä hyviä voittoja. Toisaalta hän myös hävisi turhan usein rankingin häntäpään pelaajille, eikä sijoitus lopulta ollut lähelläkään ammattilaispaikan uusimista.
Niu jätti Qualifying Schoolin väliin, ja hänellä lienee edessä paluu Kiinan kansallisiin kisoihin, joiden kautta hän saikin ammattilaispaikkansa. Maassa on kova kilpailu, joten ammattilaiseksi palaaminen ei ole helppoa. Jos Niu saa uuden mahdollisuuden, Main Tourilla pärjääminen vaatisi tason nostoa, mutta hän on edelleen nuori pelaaja, joten suuretkin kehitysaskeleet ovat täysin mahdollisia.
Sean O’Sullivan
Kahteen otteeseen yhteensä kuusi vuotta ammattilaisena pelannut Sean O’Sullivan, 25, ei ole toistaiseksi pärjännyt kiertueella. Vuodet 2014 ja 2015 olivat lupauksia herättäviä, mutta sen jälkeen vire katosi jonnekin. Päättyneellä kaudella englantilainen voitti vain kolme ottelua ja menetti ammattilaispaikkansa.
O’Sullivan pelaa alkavalla kaudella Challenge Tourilla, joka lienee tällä hetkellä englantilaiselle Main Touria paremmin sopiva kiertue. Parhaimmillaan hän kykenee pelaamaan ammattilaistason snookeria, mutta jostain syystä tämän tasoista peliä on nähty vain harvoin. CT saattaa auttaa O’Sullivania löytämään itseluottamuksen ja nostamaan tasoa.
Li Yuan
Li Yuan, 29, väläytteli nuorena, mutta sen jälkeen hän pelasi pitkään lähinnä Kiinan kansallisissa turnauksissa. Hän kuitenkin pääsi kaksi vuotta sitten Main Tourille maansa kansallisen kiertueen kautta. Li eteni debyyttikaudellaan Northern Ireland Openin puolivälieriin, mutta sen jälkeen hän voitti puolentoista vuoden aikana vain kaksi pelaamistaan 24 ottelusta ja tippui Main Tourilta.
Li ei ilmoittautunut Qualifying Schooliin, joten hän lienee luopunut ammattilaisuran jahtaamisesta. Hän jatkanee uraansa Kiinan kansallisissa turnauksissa, joissa hän menestyi kohtuullisesti ennen Main Tourille siirtymistä.
Basem Eltahhan
Egyptiä edustava Basem Eltahhan, 36, ei kauden aikana onnistunut voittamaan otteluakaan ja jäi useammassa kuin joka toisessa ottelussa ilman erävoittoa. Kahden vuoden ammattilaisuransa aikana hän onnistui voittamaan yhden ottelun ja senkin Shoot Outissa. Mark Selby ylisti Eltahhania UK Championshipin 2017 jälkeen voitettuaan egyptiläisen laadukkaassa ottelussa 6-4, joten ei 36-vuotiaskaan ole mikään kyvytön pelaaja. Lienee kuitenkin selvä, ettei Afrikan mestarina kiertueelle päässeen Eltahhanin paikka ole Main Tourilla.
Matthew Bolton
Oseanian mestarina Main Tourille päässyt Matthew Bolton, 39, pelasi viime kaudella 13 ottelua, jotka kaikki hän hävisi. Päättyneellä kaudella hän ei pelannut otteluakaan ennen kuin ilmoitti luopuvansa ammattilaispaikastaan. Kotimaassaan menestynyt monen biljardimuodon taitaja lienee todennut ammattilaisuran tavoittelemisen snookerissa epärealistiseksi.
Rhys Clark
Rhys Clark, 24, pääsi ammattilaiseksi vuonna 2015 Qualifying Schoolin kautta. Vaikean avauskauden jälkeen kausi 2016-2017 oli jo paljon parempi, ja niinpä skotlantilainen sai uuden kahden vuoden ammattilaisoikeuden. Seuraavalla kaudella peli ei kuitenkaan kulkenut, ja voittoja tuli koko kauden aikana vain yksi. Päättyneellä kaudella Clark pelasi vain muutamassa turnauksessa. Ilmeisesti hän on hankkinut vakituisen työpaikan ja luopunut snookeruran tavoittelemisesta.
Mohamed Ibrahim
Afrikan mestaruuden voittanut egyptiläinen Mohamed Ibrahim, 29, sai pelioikeuden kausiksi 2018-2020. Hän ei kuitenkaan pelannut kauden aikana otteluakaan ennen kuin hän luopui ammattilaispaikastaan. Ibrahim ei ole saavuttanut erityistä menestystä kansainvälisissä amatööriturnauksissa, joten hän olisi tuskin pärjännyt Main Tourillakaan.
Kuva: Monique Limbos
Pelaajat: Allan Taylor,Ashley Hugill,Basem Eltahhan,Cao Yupeng,Chris Totten,Hamza Akbar,Jamie Jones,Joe Swail,Li Yuan,Lukas Kleckers,Matthew Bolton,Mohamed Ibrahim,Niu Zhuang,Paul Davison,Rhys Clark,Robin Hull,Rory McLeod,Ross Muir,Sanderson Lam,Sean O'Sullivan,Yu De Lu,Zhang Yong