Koronavirus vaikuttaa snookeriinkin: China Open peruttu

snookerin Tampere-talon Luca Brecel Tampereella Tour Championship European Masters UK Championshipin Shaun Murphy English Open Kiinassa Ding Junhui Shaun Murphy Neil Robertson | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

WST tiedotti tänään, että China Open on siirretty koronaviruksen takia. WST:n tiedotteen mukaan uudesta ajankohdasta neuvotellaan, mutta käytännössä siirto tarkoittaa turnauksen perumista tältä kaudelta, sillä turnauksen järjestämiseen ei riitä aikaa ennen seuraavan kauden aloittavaa Qualifying Schoolia. Esimerkiksi se on kuitenkin mahdollista, että turnaus järjestettäisiin seuraavan kauden alussa ja uudestaan tutulla paikallaan vuoden kuluttua keväällä.

China Open on kiertueen pitkäaikaisin Kiinassa pelattava turnaus, ja sen hallitseva mestari on Neil Robertson. Turnaus oli määrä järjestää maalis-huhtikuun vaihteessa – siis juuri ennen MM-karsintojen alkamista – Pekingissä. China Openin karsinnat oli ajoitettu maaliskuun alkuun.

Myös Indian Open, joka oli määrä järjestää viikko ennen China Openia, peruttiin, sillä turnaukselle ei löytynyt järjestäjää Intiasta. Ennen MM-turnausta järjestetäänkin enää vain yksi suuri rankingturnaus (Welsh Open) sekä pari pienempää (Shoot-Out ja Gibraltar Open) sekä kolme turnausta, joihin pääsee vain maailmanlistan kärki (World Grand Prix, Players Championship ja Tour Championship). Kiertueen kevätpuolikas uhkaakin jäädä tyngäksi, ja monella pelaajalla maailmanlistan kärjen ulkopuolelta on enää vain pari turnausta ennen MM-karsintoja.

Mainos:

Perumisen syynä on koronavirus, WHO:n kansainväliseksi terveysuhaksi luokittelema virus, johon on kuollut ainakin 200 ihmistä. Ensimmäinen kuolintapaus havaittiin 9.1.2020. Kiinassa virukseen on reagoitu kiivaasti, ja China Openin lisäksi muun muassa alppihiihdon maailmancupin osakilpailu, yleisurheilun halli-MM-kilpailut, LPGA:n golfturnaus sekä lukuisia kansallisia urheilutapahtumia on peruttu. Myös Kiinassa järjestettävä F1-osakilpailu on vaarassa ja KHL:ssä pelaava Kunlunin jääkiekkojoukkue on vaihtanut loppukaudeksi kotiotteluidensa pelipaikan Kiinan ulkopuolelle. Lisäksi matkustamista on rajoitettu eri tavoin.

Pekingin, jossa China Open on pelattu, ja Wuhanin, josta virus tiettävästi lähti liikkeelle, välinen etäisyys on noin 1100 km. Vertailun vuoksi Helsingin ja Berliinin etäisyys on suurin piirtein yhtä suuri. Koronavirus on kuitenkin ehtinyt aiheuttaa Pekingissäkin jo yhden kuoleman.

Kuva: Monique Limbos


Turnaukset:
Edellinen artikkeliGerman Masters 2020 – tällä viikolla voitosta taistellaan Berliinissä
Seuraava artikkeliGerman Masters -finaali: Neil Robertson ja Judd Trump iskevät yhteen