Kuuden punaisen MM-kisat alkavat maanantaina

Mark-Davis | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

Kuuden punaisen MM-kilpailut pelataan nyt viidettä kertaa. Kyseessä on yksi Main Tourin turnauksista, joka pelataan tavallisista poikkeavilla säännöillä. Kuuden punaisen pelimuodossa pöydällä on luonnollisesti vain kuusi, ei 15, punaista. Muitakin eroja löytyy: esimerkiksi toisen peräkkäisen kohdepallosta ohilyönnin (foul and a miss) jälkeen vastustajalla on mahdollisuus ottaa vapaa käsipallo eli valkoisen voi sijoittaa minne tahansa pöydälle tietyin ehdoin.

Kuuden punaisen MM-kisoissa on mukana joukko parhaita ammattilaisia, amatöörien vastaavan turnauksen neljän kärki sekä muita sekalaisia pelimiehiä. 48 osallistujaa on jaettu kahdeksaan kuuden hengen lohkoon, ja joka lohkon neljä parasta etenee pudotuspeleihin. Thaimaalaisia pelaajia on joka lohkossa yksi, joten kotiyleisö pääsee nauttimaan maanmiestensä otteista runsaasti.

Huippunimien ohella yksi kiinnostavimmista pelaajista on ehdottomasti Kiinan 15-vuotias Yan Bingtao. Yan sai täksi kaudeksi ammattilaisoikeuden, mutta sitä päätettiin kauden alussa lykätä ensi kauteen. Yan ehti pelata ammattilaisena yhden turnauksen, World Cupin, jonka hän parinsa kanssa voitti. Toinen kiinnostava pelaaja on Iranin Ehsan Heydari Nezhad, joka eteni vuosi sitten pudotuspelien toiselle kierrokselle. Sen sijaan vuoden takainen suuryllättäjä, Thaimaan Kritsanut Lertsattayathorn, ei ole mukana. Viime vuonna hän ylsi peräti välieriin voitettuaan kolme top 20 -ammattilaista. Myös Etelä-Afrikan Peter Franciscon paluu kiinnostaa. Viimeksi vuonna 1995 ammattilaisturnauksissa pelannut 53-vuotias lopetti uransa sopupelituomion takia, mutta hän on siitä huolimatta pelannut runsaasti amatööriturnauksissa.

Mainos:

Mahdolliseksi yllättäjäksi voi veikata Malesian Thor Chuan Leongia. Aasiassa kuuden punaisen pelimuoto on huomattavan suosittu, ja siellä sitä pelataan usein. Kuuden punaisen turnaus onkin monissa turnauksissa ohjelmassa 15 punaisen pelimuodon rinnalla. Chuan Leong osoitti Fürthissä pystyvänsä pelaamaan huippuluokan snookeria, ja tuttu pelimuoto ja runsas kokemus Aasiassa pelaamisesta ovat suuria etuja. Hän on kuitenkin erittäin kovatasoisessa lohkossa.

Ammattilaisista erikoismaininnan ansaitsee Mark Davis, joka on voittanut turnauksen kahdesti – hänelle kuuden punaisen pelimuoto vaikuttaa sopivan erinomaisesti. Myös Ricky Walden, viime vuoden kakkonen, on ollut pari kertaa finaalissa, mutta hän ei syystä tai toisesta ole tänä vuonna mukana. Sen sijaan vuoden 2014 kuuden punaisen maailmanmestari Stephen Maguire on ilmoittautunut puolustamaan mestaruuttaan. Mukana ovat myös muun muassa Judd Trump, Ding Junhui ja Mark Selby, joten nimimiesten puutteesta turnausta ei voi syyttää.

Turnauksen alkulohkot pelataan maanantaista keskiviikkoon, pudotuspelien ensimmäiset kierrokset torstaina, puolivälierät ja välierät perjantaina sekä finaali lauantaina.

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliEnnakko: Mestaruussarja RG2
Seuraava artikkeli15-vuotiaan Patrik Tiihosen mietteitä ensimmäisestä Mestaruussarjakaudestaan