Kyren Wilson ja Ronnie O’Sullivan kohtaavat odotetussa puolivälierässä

Saudi-Arabian UK Championshipin Karen Wilson Jordan Brown Ronnie O'Sullivan Champion of Champions
Kuva: Monique Limbos

Ehdottomasti odotetuin välierä on tiedossa perjantaina iltapäivästä, kun Kyren Wilson ja Ronnie O’Sullivan iskevät yhteen.

Kyren Wilson – Ronnie O’Sullivan – ilmainen live stream

UK Championship -turnauksessa on mukana enää kahdeksan pelaajaa, joten viikonloppu tarjoilee meille tiedon mestarista.

Turnaus on tähän mennessä tarjonnut hurjia yllätyksiä, sillä tähtinimet ovat pudonneet kerta toisensa perään. Jäljellä olevista pelaajista suurimmat mestarisuosikit iskevät yhteen puolivälierässä, kun Wilson saa vastaansa legendaarisen The Rocketin.

Mainos:

Kaksikon ulkopuolelta voi nostaa esiin Jack Lisowskin, joka on monesti hakenut menestystä, mutta toistaiseksi voitto on jäänyt haaveksi. Sitten täytyy ehdottomasti nostaa esiin myös Andy Hicks, jonka ranking on 101. Tästä huolimatta mies on selvinnyt upeasti jo kahdeksan parhaan joukkoon.

Kiinnitetään kuitenkin katseet Wilsonin ja O’Sullivanin väliseen koitokseen. Kaksikko on kohdannut 10 kertaa historiansa aikana. Näistä peleistä seitsemän on mennyt The Rocketin nimiin. Ikimuistoisin keskinäinen nähtiin vuoden 2020 MM-finaalissa, jonka O’Sullivan vei 18-8.

Taisto näkyy ilmaiseksi Unibet-TV:n kautta. Sinulla tarvitsee ainoastaan olla aktiivinen pelitili, jolla saldoa vähintään 1€. Mikäli sinulla ei ole vielä pelitiliä, niin saat sen auki TÄSTÄ LINKISTÄ!

LIVE STREAM AUKI!
Turnaukset: