Kyren Wilson teki kohtalokkaan lapsuksen – Ronnie O’Sullivan nousi voittoon

Kyren Wilson
Kuva: Monique Limbos

Ronnie O’Sullivan ja Kyren Wilson kohtasivat torstaina World Grand Prix -turnauksen puolivälierässä, jonka taso ei noussut kovinkaan kovaksi.

MM-finaalin uusinnasta oli lupa odottaa huimaa näytelmää, mutta laadullisesti kamppailu ei todellakaan noussut klassikoksi. Kummallekin huippupelaajalle sattui melkoisen paljon helppoja virheitä. Jopa älyttömän helpot pallot eivät ajoittain uponneet ja vastustajalle tarjottiin useampia mahdollisuuksia erien aikana.

Wilson oli pitkään kuskin paikalla, kun O’Sullivan takkuili pelinsä kanssa. 3-1-johto kuitenkin alkoi sulamaan ja varsinkin ottelun 6. erä nousi ratkaisevaan osaan.

Mainos:

Wilsonilla oli kaikki ainekset edetä 4-2-johtoon, mikä olisi tarkoittanut kolmea eräpalloa välieräpaikkaan. Pöydällä oli jäljellä enää pinkki ja musta pallo, joista toinen olisi taannut Wilsonille erävoiton.

Mies epäonnistui kuitenkin pahalla tavalla lyönnissään, kun valkoinen pallo upposi kulmapussiin. Näin ollen käsipallon saanut The Rocket pääsi upottamaan auki jääneen pinkin helposti sisään ja kuittasi tähän perään vielä mustankin.

Lopulta O’Sullivan vei ottelun nimiinsä 5-3 ja eteni välieriin, jossa vastaan asettuu Judd Trump. Ottelu on katsottavissa ilmaiseksi. Ohjeet lähetyksen katsomiseen löydät TÄÄLTÄ!

Kyren Wilson mokasi pahalla tavalla


Pelaajat: ,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliJudd Trump ja Ronnie O’Sullivan kohtaavat unelmavälierässä
Seuraava artikkeliJudd Trump ja Jack Lisowski kohtaavat World Grand Prixin finaalissa