Liang Wenbo sai loisteliaan mahdollisuuden tiputtaa Ronnie O’Sullivanin, mutta kiinalaisen lyönti epäonnistui katkerassa paikassa.
Liang Wenbon matka World Grand Prix -turnauksessa päättyi keskiviikkona, kun kiinalainen hävisi katkeralla tavalla katkaisufreimin. Huima taistelu oli lähellä jo päättyä voittoon, sillä Liang Wenbolla oli loistava mahdollisuus tyhjentää pöytä väripalloista, kun O’Sullivan jätti viimeisen punaisen aivan luukulle.
Kiinalaisen päälleveto keltaiselta vihreälle epäonnistui kuitenkin pahimmalla mahdollisella tavalla eikä pussittaminen ollut enää mitenkään mahdollista. The Rocket ei jättänyt viimeistä mahdollisuuttaan käyttämättä, vaan kuittasi lopulta voiton katkaisufreimin päätteeksi.
O’Sullivan esitteli muutenkin ottelussa ajoittain loistavaa peliä, mutta taso heitteli vielä liikaa freimistä toiseen. Tästä osoituksena on se, että mies takoi peliin kolme yli 100 pisteen breikkiä, mutta tästäkin huolimatta ratkaisu venyi aina katkaisufreimiin asti.
Voitto Liang Wenbosta toi O’Sullivanille paikan puolivälieriin, jossa vastaan asettuu Graeme Dott. Ottelu on ohjelmassa torstai-iltana. O’Sullivanilla pitäisi olla melko siloteltu tie finaaliin, sillä kaavion ennakkoon pahimmat pelaajat ovat lähteneet jo lauluun. Mahdollisessa välierässä vastustaja tulee otteluparista Tom Ford–Gary Wilson.
Sen sijaan toisella puolella kaaviota nähdään vielä kovia taistoja, kun finaalipaikasta taistelevat muun muassa John Higgins, Mark Williams, Judd Trump, Kyren Wilson ja Neil Robertson.
Liang Wenbo – Ronnie O’Sullivan – parhaat palat:
https://www.youtube.com/watch?v=Bto627lGO78&feature=youtu.be
Pelaajat: Liang Wenbo,Ronnie O’Sullivan