Luca Brecel voitti maailmanmestaruuden – Selby taisteli loppuun asti

Luca Brecel | FinnSnooker.com

Luca Brecel on voittanut snookerin maailmanmestaruuden! Belgialainen kaatoi jännittävässä finaalissa Mark Selbyn tiukan taistelun jälkeen lukemin 18-15. Maailmanmestaruus on Brecelin ensimmäinen, ja samalla hänestä tuli kautta aikain ensimmäinen ei-englanninkielisestä maasta tuleva maailmanmestari.

Ensimmäisen päivän jälkeen Brecel johti ottelua niukasti 9-8. Raportoimme avauspäivästä tarkemmin aiemmin. Ensimmäisellä jaksolla Brecel pussitti palloja erinomaisesti ja Selby oli alavireinen, joten belgialainen pääsi 6-2-johtoon. Toisella jaksolla nähtiin äärimmäisen hyvää Selbyä, ja hän teki maksiminkin, joka oli historian ensimmäinen MM-finaalissa tehty. Muutamasta virheestä huolimatta Brecelkin pelasi hyvin, mutta erinomainen Selby kavensi tilanteeksi 9-8.

Kolmas jakso oli Brecelin näytöstä. Hän voitti neljä ensimmäistä erää tehtyään kolme satasta, ja vartin tauolle mentiin 13-8-lukemissa. Brecel tuntui pussittavan kaiken: hän hyökkäsi palloihin, joita lähes kukaan muu ei olisi yrittänyt pussittaa, ja vaikeat pussitusyritykset onnistuivat lähes joka kerta.

Mainos:

Tauon jälkeen Selby sai Brecelin epäonnistuneen turvalyönnin jälkeen paikan ja teki hyvän sarjan, mutta se ei vielä riittänyt sinetöimään erävoittoa. Brecel pääsi jahtaamaan snookereita, ja hän tekikin tarvitsemansa snookerin, mutta pitkä turvapelitaisto ratkesi lopulta Selbyn eduksi. Seuraavassa erässä Brecel sai erinomaisen paikan, mutta sarja jäi noin 40 pisteeseen päällevedon epäonnistuttua. Turvapelitaiston jälkeen Brecel teki yhden jakson harvoista pussitusvirheistään, ja Selby sai paikan ryöstää erä. Ensimmäinen yritys ei tuottanut riittävästi pisteitä, mutta Selby voitti turvapelitaiston ja sai uuden paikan, mikä riitti 13-10-kavennukseen.

Brecel ei Selbyn kavennuksista piitannut vaan vastasi satasella ja voitti lopulta myös jakson viimeisen erän. Selby pääsi siinä ensimmäisenä pussittamaan, mutta sarja päättyi pussitusvirheeseen. Seuranneen turvapelitaiston päätteeksi Brecel pussitti jälleen fantastisen pitkän punaisen ja teki erävoiton tuoneen sarjan. Ratkaiseva sarja oli komea ja sisälsi useita vaikeita pussituksia. Päällevedot tuntuivat koko ajan lipsuvan, minkä takia belgialainen joutui yrittämään vaikeita palloja, mutta ne kaikki menivät pussiin. Niinpä viimeiseen jaksoon mentiin 15-10-lukemissa.

Selby kiri, Brecel kesti

Turnaus ja koko kausi sai komean huipennuksen finaalin viimeisessä jaksossa. Ratkaiseva jakso alkoi siitä, mihin kolmas päättyi, eli Brecelin vaikealla pitkällä pussituksella alkaneella erinomaisella sarjalla. 16-10-lukemissa finaali vaikutti jo ratkenneen.

Kaikkia käänteitä ei kuitenkaan ollut vielä nähty. Ylivoimaisessa johdossa ollut Brecel ei enää onnistunut pitkissä pussituksissa. Päinvastoin: pallot eivät olleet lähelläkään mennä pussiin. Selby puolestaan pelasi virheetöntä snookeria, nakutti pitkät pussiin erinomaisella varmuudella ja teki suuria sarjoja. Onnikin oli välillä Selbyn puolella, sillä pari tärkeää palloa meni pussiin silkalla tuurilla, mutta pääasiassa lyönnit olivat erinomaisia. Nelinkertainen mestari voitti viisi erää peräkkäin, ja yhtäkkiä tilanne olikin 16-15. Selby teki voittoputkensa aikana parhaimmillaan yli 300 peräkkäistä pistettä.

Seuraava erä alkoi samalla tavalla kuin niin moni sitä ennen: Brecel yrittää pitkää punaista, joka menee selvästi ohi, ja Selby saa paikan. Sen jälkeen tapahtui kuitenkin se, mitä Brecel oli odottanut. Selby löi mustan pisteeltään ohi, ja belgialaiselle tarjoutui helppo paikka. Brecel teki vahvan 51 pisteen sarjan, kunnes epäonnistunut päälleveto pakotti turvalyöntiin. Hetken kuluttua Selbyn epäonnistuneen turvalyönnin jälkeen nähtiin jotain, mitä ei ollut pitkään aikaan tapahtunut: Brecel upotti vaativan pitkän punaisen keskeltä reikää ja pääsi lopulta 17-15-johtoon. Seuraavaan erään syntyi satanen, ja niinpä uusi maailmanmestari oli selvillä.

WST:n haastattelussa Brecel kertoi olleensa hermostunut viimeisellä jaksolla, ja Selbyn kiri teki olon tukalaksi. 16-13-johtoasemassa hän tunsi häviävänsä, mutta 32. erän 51 pisteen sarja rentoutti miehen, ja pian hän juhli mestaruutta. Finaalivoitto oli Brecelin mielestä suuri asia snookerille Belgiassa.

Ansaittu voitto

Brecel pelasi erinomaisen ottelun ja ansaitsi mestaruutensa. Erityisesti finaalin kolmas jakso oli uuden mestarin näytöstä: Brecel pussitti palloja 95-prosenttisella varmuudella, ja monet pussituksista olivat todella vaativia. Yhtä hyvää snookeria ei tule usein todistettua. Brecel ei pelannut koko finaalia parhaimmillaan, vaan etenkin toiselle jaksolle mahtui hölmöjä virheitä ja viimeisen jakson aikana pitkät pallot eivät pitkään tuntuneet menevän millään pussiin, mutta suuri osa finaalista oli erinomaista peliä. Viimeisellä jaksolla nähtiin kuitenkin Brecelin heikkous: jos pallot eivät mene pussiin parhaalla tasolla, belgialainen on pulassa – hänellä ei ole B-suunnitelmaa. Monen erän ajan hän vain hakkasi päätään seinään lyömällä pitkiä palloja pahasti ohi.

Myös Selby pelasi hyvin, ja etenkin toisella jaksolla hän esiintyi parhaimmillaan, mutta se ei tällä kertaa riittänyt mestaruuteen. Finaalissa nähtiin, että Selby on paljon muutakin kuin vastustajia puuduttava kone: hän pelasi hyökkäävää peliä ja teki sarjoja erinomaisesti. Tällä kertaa hän joutui kuitenkin taipumaan, mikä kertoo paljon Brecelin erinomaisesta pelistä.

Brecelin tie mestaruuteen ei ollut helppo. Hän eteni vuonna 2012 kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana Crucibleen, mutta ennen tätä vuotta hän ei ollut voittanut teatterissa otteluakaan. Tappio avauskierroksella oli nytkin lähellä. Ricky Walden nimittäin vei kolmella peräkkäisellä erävoitolla ottelun katkaisufreimiin, mutta Brecel teki viimeiseen erään erinomaisen sarjan. Toisella kierroksella kaatui Mark Williams ja puolivälierissä Ronnie O’Sullivan fantastisen loppukirin jälkeen. O’Sullivan oli hyvässä johdossa, mutta puolustava mestari romahti lopussa ja erinomaisesti pelannut Brecel voitti seitsemän viimeistä erää. Välierissä nähtiinkin historiallinen nousu 5-14-tappioasemasta 17-15-voittoon Si Jiahuita vastaan. Tie turnausvoittoon ei siis ollut helppo.

Uusi nuori mestari – jos 28-vuotiasta voi enää nuoreksi kutsua – tekee snookerille hyvää. O’Sullivanit ja kumppanit pelaavat edelleen korkeatasoista snookeria, mutta heidän uransa on vääjäämättä jo ehtoopuolella. Nuorempien pelaajien murtautuminen huipulle on siis edellytys lajin jatkuvuudelle. Uusi voittaja on virkistävä päätös kauteen, joka on sisältänyt huonoja uutisia pelikielloista lähtien. Belgialaisen voittajan saaminen tekee varmasti hyvää myös lajin suosiolle Belgiassa ja muuallakin Britannian ulkopuolisessa Euroopassa. Kenties se auttaa palauttamaan mantereelle lisää turnauksia.

Viihdyttävä turnaus

MM-turnauksen lähtökohdat olivat poikkeuksellisen avoimet. Monella suurella nimellä oli allaan vaisu kausi, eikä yhtä selkeää suosikkia ollut. Tämä näkyikin turnauksessa: yllätyksiä nähtiin alusta loppuun. Kokonaisuutena MM-turnaus ei ollut erityisen kovatasoinen, mutta viihdettä riitti senkin edestä.

Täksi kaudeksi karsinnat palautettiin paras 19:stä -pelimuotoon. Viime vuosina lyhempiä karsintaotteluita kritisoitiin siitä, etteivät ne erottele parhaita, vaan karsijoiden taso oli heikko. Paluu pitkiin otteluihin vaikutti tuottaneen tulosta, sillä karsinnoista Crucibleen edenneet pelaajat esiintyivät edukseen ja peräti kolme heistä – Anthony McGill, Si Jiahui sekä Jak Jones – eteni puolivälieriin. Kolmen edellisen vuoden aikana eli niinä vuosina, jolloin karsinnoissa pelattiin lyhyempiä otteluita, yhteensä kymmenen karsijaa eli noin kolme per vuosi eteni jatkoon edes ensimmäiseltä kierrokselta. Heittopussit olivatkin tänä vuonna vähissä.

Turnauksesta muistetaan Brecelin ja Selbyn lisäksi varmasti Si Jiahui, nuori kiinalainen, joka pelasi erittäin hyökkäävää snookeria ja eteni kylmähermoisesti aina välieriin asti. Lopussa Si romahti, ja Brecel teki haamunousun, mutta kiinalainen voi silti olla tyytyväinen läpimurtoonsa. Myös Ronnie O’Sullivan oli tuttuun tapaan turnauksen puheenaiheita, mutta ennätyksellisen kahdeksannen mestaruuden tavoitteleminen päättyi puolivälierissä.

Turnauksessa nähtiin kaksi maksimia: Kyren Wilson teki 147:n avauskierroksella sekä Mark Selby finaalissa. Monille jäivät todennäköisesti mieleen myös Wilsonin ja Neil Robertsonin erinomaiset ottelut ensimmäisellä kierroksella sekä John Higginsin toisen kierroksen vakuuttava esitys. Kukaan näistä kolmesta ei kuitenkaan kyennyt pelaamaan toista yhtä hyvää ottelua.

Myös Hossein Vafaein nokittelu O’Sullivanille sekä ottelut keskeyttänyt aktivistien mielenosoitus lukeutuivat suuriin puheenaiheisiin. Vaikka turnaus oli erinomaisen viihdyttävä pelipöydillä, myös pöytien ulkopuolella siis tapahtui.

Snookerkausi 2023 on nyt siis päättynyt. Snookeria kuitenkin pelataan varsin pian: seniorien MM-turnaus alkaa keskiviikkona ja Qualifying School, jossa ratkotaan ammattilaispaikkoja seuraavalle kaudelle, toukokuun lopussa. Ammattilaiset palaavat pöydille kesäkuun lopussa Championship Leaguen merkeissä.


Pelaajat: ,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliLuca Brecel johtaa MM-finaalia kahden jakson jälkeen
Seuraava artikkeliMark Selby laittoi juhlat vauhtiin MM-kisojen päätteeksi – otti roolin DJ:nä ja antoi kunniaa mestarille