Maanantain ohjelma snookerin MM-kisoihin!

John Higgins maanantain

Maanantain ohjelmassa on yhteensä viisi ottelua ja näistä kolmessa saadaan selville voittaja. Sen sijaan kaksi muuta pelataan loppuun tiistaina.

John Higgins ja Tian Pengfei pelasivat sunnuntaina melkoisen pitkiä freimejä, sillä kaksikko ehti pelaamaan ainoastaan seitsemän erää ennen kuin oli tauon paikka. Näin ollen maanantaina jatketaan tilanteesta 3-4, joten Higgins joutuu lähtemään ratkaisevaan päivään tappioasemasta.

Toinen jo aikaisemmin alkanut ottelu on Anthony McGill-Ricky Walden, josta tulee vastustaja Ronnie O’Sullivanille. McGill johtaa ottelu numeroin 5-4, joten ainakin toistaiseksi suosikki on pitänyt pintansa.

Kolme muuta ottelua ovat Ding Junhui-Stuart Bingham, Kyren Wilson-Gary Wilson ja Jack Lisowski-Ali Carter. Näistä Wilsonien välinen taisto pelataan loppuun, sillä kamppailun ensimmäinen sessio käynnistyy klo 12:00 ja ratkaiseva osio klo 21:00.

Kahdessa muussa ottelussa ensimmäiset sessiot pelataan maanantaina ja puolestaan ratkaisevat sessiot tiistaina.

Ottelut on katsottavissa ilmaiseksi. Tsekkaa lisätiedot TÄÄLTÄ!

Maanantain ohjelma:

Klo 12:00 Ding Junhui – Stuart Bingham
Klo 12:00 & klo 21:00 Kyren Wilson – Gary Wilson
Klo 16:30 John Higgins – Tian Pengfei 3-4 (käynnistyi sunnuntaina)
Klo 16:30 Jack Lisowski – Ali Carter
Klo 21:00 Anthony McGill – Ricky Walden


Turnaukset:
Edellinen artikkeliRonnie O’Sullivan helposti jatkoon – nakutti kolme satasta loppuun
Seuraava artikkeliChris Wakelin teki koomisen virheen – painoi valkoisen suoraan kulmapussiin