Mark Selby oli täysin ylivoimainen English Openin finaalissa, sillä David Gilbert ei pysynyt alkuunkaan mukana voittotaistelussa. Loppunumerot kirjattiin lopulta 9-1.
Selbyn startti finaaliin oli suorastaan murskaava, sillä mies vei nimiinsä kaikki neljä ensimmäistä freimiä. Näihin kaikkiin syntyi lisäksi yli 65 pisteen breikit. Gilbert kokosi kokonaisuudessaan vain 14 pistettä neljässä ensimmäisessä freimissä, joten juurikaan murheellisemmin ei ottelu olisi voinut käynnistyä.
Myös viides erä meni Selbyn nimiin, joten finaali alkoi käytännössä olemaan jo ohi. Gilbert kuitenkin herätteli hieman toiveita tekemällä 101 pisteen breikin kaventaen lukemiksi 1-5. Selby hautasi haaveet kuitenkin nopealla tahdilla, koska seuraavissa erissä mies painoi 130 ja 97 pisteen breikit. Näin ollen lukemat olivat jälleen Selbyn hyväksi 7-1.
Toinen sessio ei kestänyt lopulta kuin kahden freimin verran, joten mestaruus meni Selbyn nimiin ansaitusti lukemin 9-1. Ranking-voitto oli Selbylle uran 16:s. Sen sijaan Gilbert metsästää edelleen ensimmäistään, sillä tilillä on neljä finaalitappiota.
Finaalin tilastot pääset lukemaan TÄSTÄ!
Kuva: Monique Limbos