Snookerin MM-kisat pyörähtävät käyntiin lauantaina, kun Mark Williams ja Martin Gould kohtaavat turnauksen avausottelussa klo 12:00. Otteluun on tarjolla ilmainen snooker live stream.
Mark Williams-Martin Gould– katso ottelu ilmaiseksi
Lauantaina koittaa odotettu hetki, kun kauden päätapahtuma pyörähtää käyntiin The Cruciblessa. Ensimmäisenä estradille pääsevät Mark Williams ja Martin Gould sekä Luca Brecel ja Gary Wilson.
Maailmanlistalla kolmantena oleva Williams on hallitseva maailmanmestari ja mies voidaan laskea yhdeksi mahdolliseksi voittajaksi myös tänä vuonna. 44-vuotias Williams on kaiken kokenut kehäkettu, joten ainakaan jännitys ei ole tule miehen peliesitykseen vaikuttamaan.
Avauskierroksella vastaan asettuu Martin Gould, joka on ainoastaan kahdesti urallaan päässyt jatkoon MM-kisojen avauskierrokselta. Kuitenkaan tuosta eteenpäin matka ei ole koskaan jatkunut, joten Gould ei ole juuri The Cruciblessa päässyt menestyksestä nauttimaan.
Karsintojen kautta MM-sarjaan selvinnyt Gould on kuitenkin urallaan pärjännyt mainiosti Williamsia vastaan, sillä kahdeksasta keskinäisestä peräti viisi on mennyt Gouldin nimiin. Edellisestä viidestä saldo on vieläkin kovempi, sillä ainoastaan kertaalleen Mark Williams on poistunut voittajan lavalta.
Näin ollen edessä on todella mielenkiintoinen ottelu, josta on odotettavissa loppuun asti todella tasaista vääntöä. Kaikki snookerin MM-kisojen ottelut näet ilmaiseksi Unibetin live stream -palvelun kautta.
1. kierroksen otteluohjelma:
La 20.4. klo 12:00 Luca Brecel-Gary Wilson
La 20.4. klo 12:00 Mark Williams-Martin Gould
La 20.4. klo 16:30 Ding Junhui-Anthony McGill
La 20.4. klo 16:30 Neil Robertson-Michael Georgiou
La 20.4. klo 21:00 Stephen Maguire-Tian Pengfei
Su 21.4. klo 12:00 John Higgins-Mark Davis
Su 21.4. klo 16:30 Shaun Murphy-Luo Honghao
Ma 22.4. klo 12:00 Mark Selby-Zhao Xintong
Ma 22.4. klo 16:30 Ronnie O’Sullivan-James Cahill
Ma 22.4. klo 21:00 David Gilbert-Joe Perry
Ti 23.4. klo 12:00 Stuart Bingham-Graeme Dott
Ti 23.4. klo 16:30 Judd Trump-Thepchaiya Un-Nooh
Ti 23.4. klo 21:00 Mark Allen-Zhou Yuelong
Ke 24.4. klo 12:00 Barry Hawkins-Li Hang
Ke 24.4. klo 16:30 Kyren Wilson-Scott Donaldson
Ke 24.4. klo 21:00 Jack Lisowski-Ali Carter
Kuva: Monique Limbos
Pelaajat: Mark Williams,Martin Gould
Turnaukset: MM-kisat