Mastersin toisena päivänä nähdään areenalla kaksi viime aikoina hieman alamaissa ollutta supertähteä, kun Ding Junhui kohtaa Ryan Dayn, ja Judd Trump saa vastaansa hyvän ystävänsä Liang Wenbon. Sekä Ding että Trump kokivat tukun pettymyksiä loppuvuodesta, joten alemmas sijoitetut vastustajat aistivat maanantain otteluissa varmasti suuren mahdollisuuden.
Maailmanrankingin sijalta neljä löytyvä Ding kärsi loppuvuodesta sitkeästä silmätulehduksesta, joka sekoitti pahasti kiinalaisen supertähden pelin. Syyskuussa tulleen World Open -voiton jälkeen Dingiä ei olla nähty yhdessäkään turnauksessa kolmatta kierrosta pidemmällä, ja etenkin UK Championshipin avauskierroksen sulaminen 5-1 -johdosta 6-5 tappioon Leo Fernandezin käsittelyssä oli suorastaan shokeeraavan heikko esitys.
Joulutauko tuli Dingin kannalta varmasti hyvään paikkaan, ja onkin mielenkiintoista nähdä, onko tämä saanut karistettua syksyn epäonnistumiset mielestään. Kaksi kertaa Mastersin voittanut 30-vuotias saa avausottelussaan vastaansa itselleen perinteisesti vaikean vastuksen.
Ryan Dayn kausi on ollut hieno: kesällä tuli kauan kaivattu uran ensimmäinen rankingturnausvoitto Riga Mastersista, ja joulukuulla Day varmisti paikkansa Mastersiin upealla välieräesiintymisellä UK Championshipissa. Dayn ja Dingin neljä viimeisintä isoissa turnauksissa pelattua kohtaamista ovat venyneet katkaisuerään saakka, ja maanantainakin on lupa odottaa tasaista vääntöä kahden ailahtelevaisen pelaajan välillä.
Judd Trumpin kausi on Dingin tapaan sujunut syksyisen European Mastersin voiton jälkeen alakuloisissa merkeissä. Maailmanrankingin kolmospelaaja sai kunnon selkäsaunan Ronnie O’Sullivanilta Shanghai Mastersin finaalissa, tuittuili aikaisen luovutuksen Northern Ireland Openin avausottelussaan ja koki jälleen yhden arvoturnauspettymyksen Graeme Dottin käsittelyssä UK Championshipissa. Juddernautin ainoa Triple Crown -voitto on edelleen vuoden 2011 UK:sta, ja tämä tieto painaa selvästi raskaana 28-vuotiaan olkapäillä.
Jos Trumpin kausi on hyvän alun jälkeen kulkenut alakanttiin, Liangilla ei hyviä vaiheita kaudessaan ole ollut laisinkaan. Viime kaudella uransa ensimmäisen rankingturnausvoiton juuri Trumpia vastaan ottanut kiinalainen ei ole edennyt yhdessäkään turnauksessa kolmatta kierrosta pidemmälle, ja on Mastersissa vain Stuart Binghamin pelikiellon ansiosta. Trump on kuitenkin 31-vuotiaalle kiinalaiselle sopiva vastus: takataskussa on pari maistuvaa voittoa isoista turnauksista, ja hyvää ystävää vastaan pelaaminen tuo otteluun aina oman erikoismausteensa.
Maanantainkin ottelut näette kätevästi Eurosportin tai Unibet-TV:n kautta!