Masters ei pettänyt keskiviikkonakaan, vaan faneille tarjottiin jälleen viihdettä oikein urakalla kahden ottelun voimin.
Päivän ensimmäisessä ottelussa mestarisuosikkien joukkoon lukeutuva Judd Trump joutui todella tiukille. Mark Allen laittoi ihan tosissaan kampoihin ja miehet etenivät lähes tasatahtia koko ottelun ajan. Allen jopa eteni vielä 4-3-johtoon, mutta Trump ei luovuttanut. Mies nappasi kaksi freimiä putkeen ja käänsi lukemiksi 5-4. Allen vei ratkaisun katkaisuerään, mutta puhti ei aivan riittänyt voittoon asti, vaan Trump nappasi jatkopaikan.
Ottelua voisi kuvailla melkoisen laadukkaaksi näytelmäksi, sillä Trump teki kolme yli sadan pisteen breikkiä. Tämän lisäksi nähtiin viisi yli 50 pisteen breikkiä.
Stuart Binghamin kiri ei aivan riittänyt
Illan myöhäisemmässä ottelussa edettiin niin ikään katkaisufreimiin asti. Kyren Wilson otti ohjat heti kamppailun alussa ja näyttikin painelevan jo selvään voittoon. Bingham kuitenkin heräsi mukaan taistoon ja aloitti raivoisan nousun.
Bingham tehtaili 8. erään 139 pisteen breikin ja nousi kolmen erän takaa jo 4-4-tasoihin. Wilson kuitenkin nappasi yhdeksännen nimiinsä, kunnes Bingham takoi jälleen pöytään 132 pisteen breikin vieden ratkaisun katkaisufreimiin.
Katkaisufreimissä ei ilotulitusta nähty ja se sataa yleensä juuri Wilsonin laariin. Näin kävi myös tällä kertaa, joten Wilson jatkaa puolivälieriin 6-5-voitolla.
Mastersin puolivälierät:
To klo 15:00 Neil Robertson – Ronnie O’Sullivan
To klo 21:00 Mark Williams – John Higgins
Pe klo 15:00 Judd Trump – Kyren Wilson
Pe klo 21:00 Barry Hawkins – Mark Selby
Turnaukset: Masters