Mika Immonen koki todella erikoisen tappion 9-pallon MM-kisoissa – vastustajalta huima nousu voittoon

Mika Immonen

Suomalaistähti Mika Immonen koki ikävän tappion 9-pallon MM-kisoissa Ison-Britannian Milton Keynesissä.

Immonen on todellinen 9-pallon legenda, sillä mies voitti maailmanmestaruuden jo vuonna 2001. Tämänvuotiseen turnaukseen suomalainen lähti maailmanlistan 4. sijalta, joten lähtökohdat olivat hyvät.

Immosen turnaus olikin menossa aivan odotuksien mukaan, sillä mies voitti pudotuspelivaiheen ensimmäisen ottelunsa. Myös toinen oli jo tulossa selvästi kotiin, sillä Shane Van Boening oli häviöllä suomalaiselle 3-10. Immosen voitto olikin enää yhden erän päässä.

Mainos:

Tästä käynnistyi kuitenkin karu tappiokierre, sillä Van Boening alkoi napsimaan eroa kiinni erä toisensa perään. Lopulta ihmenousu sai kruununsa, kun yhdysvaltalainen nappasi taistosta 11-10-voiton. Ottelua voidaankin pitää todellisena klassikkona.

Myös muiden suomalaispelaajien urakat tulivat jo päätökseen, joten tänä vuonna maailmanmestaruudesta ei ole taistelemassa enää ainuttakaan suomalaista.


Edellinen artikkeliJohn Higgins teki mielettömän nousun voittoon – ottelu huipentui katkaisufreimiin
Seuraava artikkeliVuosikymmenen onnekkain pussitus? Snookerin MM-karsinnoissa nähtiin uskomaton tuuriupotus