Lauantaina se viimein alkaa: 17 päivän ”mielen maratoni”, snookerin MM-kilpailut Sheffieldin Cruciblessa. Juhlavuoden kunniaksi turnaus on ennakkoon avoimempi kuin moneen vuoteen. Tästä artikkelista löydät MM-kisojen kolme suurinta ennakkosuosikkia, ja perustelut jokaisen mahdolliselle maailmanmestaruudelle.
Miksi Judd Trump voittaa maailmamestaruuden?
Juddernaut räjäytti tiensä supersuosioon vuonna 2011, raivaamalla tiensä yltiörohkealla ”tuhmalla” snookerillaan aina MM-finaaliin saakka. Moni olisi tuolloin odottanut, että nuorukaisen ensimmäinen MM-kulta olisi jo aivan nurkan takana, mutta kuusi vuotta myöhemmin ensimmäinen mestaruus antaa yhä odottaa itseään. Trumpin ainoa Triple Crown -voitto on yhä vuoden 2011 UK Championshipin voitto.
Näin hyviä lähtökohtia Trumpilla ei MM-turnaukseen kuitenkaan koskaan aiemmin ole ollut. 27-vuotias bristolilainen on ollut Mark Selbyn rinnalla kauden paras pelaaja: Trumpin taskusta löytyy tältä kaudelta kahden turnausvoiton lisäksi kolme finaalipaikkaa sekä kaksi välierä- ja puolivälieräesiintymistä. Juddernaut on yhä hyökkäävä pelaaja, mutta viime vuosien aikana miehen taktinen peli on kehittynyt valtavasti.
Vuonna 2011 Trump pääsi pelkällä estottomalla hyökkäyspelillä kolmen erän päähän mestaruudesta, riittääkö miehen kokonaisvaltaisempi osaaminen tänä vuonna päätyyn asti? Trump on ennakkosuosikki, hänen mestaruudestaan rahat saa takaisin tasan viisinkertaisena.
Miksi Mark Selby voittaa maailmanmestaruuden?
The Jester from Leicester on ollut 2010-luvun hallitsevin snookeristi Ronnie O’Sullivanin rinnalla. Viime keväänä toisen maailmanmestaruutensa voittanut Selby on jo varmistanut päättävänsä kauden maailmanrankingin kärjessä kuudentena vuonna peräjälkeen. Snookerin huipputasaisella nykyaikakaudella suoritus on käsittämättömän kova. Tälläkin kaudella kaksi suurinta rankingturnausta, International ja UK Championship ovat päättyneet leicesteriläisen voitonjuhliin.
Selby on lähinnä tunnettu raudanlujana taktikkona ja kilpailijana, mutta myös miehen hyökkäyspeli on aivan kirkkainta kärkitasoa. UK:n finaalissa O’Sullivania vastaan Selby vei voiton nimenomaan hurjalla breikkitykityksellä. 33-vuotiaalla englantilaisella ei yksinkertaisesti ole heikkouksia, ja mies on oikeutetusti suurimpia suosikkeja jokaisessa pelaamassaan turnauksessa. Selbyn maailmanmestaruudelle tarjotaan kerroin 5.75.
Miksi Ronnie O’Sullivan voittaa maailmanmestaruuden?
O’Sullivanin kausi on ollut tämän koville standardeille heikko. Toki the Rocket on tälläkin kaudella pelannut kolmessa ison turnauksen finaalissa, ja voittanut sen lisäksi Mastersin, mutta kokonaisuutena yllättäviä tappioita ja aikaisia tippumisia on tullut etenkin tämän vuoden puolella lukuisia.
41-vuotiaan snookerneron puolesta puhuu se, että historiallisesti hän on MM-kisoissa pärjännyt paremmin silloin, kun ei ole ollut ennakkosuosikin asemassa. O’Sullivanin kaksi edellistä maailmanmestaruutta vuosina 2012 ja 2013 tulivat tilanteissa, joissa mies ei lähtenyt turnaukseen suurimpana ennakkosuosikkina. Edelliset kolme vuotta O’Sullivan on lähtenyt turnaukseen suurimmat paineet niskassaan, ja tuloksena on ollut finaalipaikka, puolivälierätappio sekä toisen kierroksen tappio.
Omien sanojensa mukaan O’Sullivan on tehnyt kovasti töitä harjoittelupöydällä, ja kun suurin huomio keskittyy Trumpiin ja Selbyyn, voi vanha mestari rauhassa etsiä ylimaallista huippuvirettään. O’Sullivanin turnausvoitolle tarjotaan kerrointa 6.25.
MM-turnauksen otteluohjelma ja tulokset