Vuoden 2020 MM-kisat pelataan kuin pelataankin, ja niiden karsinnat alkavat tänään! 128 pelaajaa taistelee kahdeksan päivän ajan 16 paikasta Crucibleen, lajin mekkaan. Joidenkin mielestä MM-karsinnat, joissa taistellaan pääsarjapaikkojen lisäksi ammattilaispaikoista ja suurista palkintorahoista, ovat jopa jännittävämpiä kuin itse turnaus. Mihin karsinnoissa sitten kannattaa kiinnittää huomiota? FinnSnooker nostaa joitakin näkökulmia reilun viikon mittaiseen koitokseen.
Tauko ja pelivire
MM-karsintoja edeltää pitkä tauko. Monet pelaajista pelasivat muutaman ottelun Championship Leaguessa, mutta niistäkin on kulunut jo puolisentoista kuukautta. Perinteiseen, täyteen turnauksia ahdettuun kevääseen nähden ero on huomattava, ja monet pelaajista lienevätkin ruosteessa.
Huippupelaajien taidot eivät muutamassa kuukaudessa unohdu, mutta tauko ei silti voi olla näkymättä monien otteissa. Siispä yllätyksiä saatetaan nähdä runsaasti. Eniten hyötyvät varmasti Tom Fordin ja Joe Perryn kaltaiset pelaajat, joilla on pöytä kotona ja jotka ovat siten voineet harjoitella lähes normaalisti poikkeusolojenkin aikana. Toisaalta monien pelaajien turhautuessa omista otteistaan he, joille ei ole ongelma vääntää pitkiä ja nihkeitä otteluita, voivat olla vahvoilla. Joka tapauksessa on selvää, että pitkä tauko näkyy monien vireessä ja kauden aiempia tuloksia ei kannata tuijottaa yhtä tiiviisti kuin yleensä MM-karsintojen tuloksia ennustaessa.
Poisjäännit ja kotietu
Turnauksesta on jäänyt pois harvinaisen paljon pelaajia. Peter Ebdonin, joka ilmoitti keväällä lopettavansa uransa välittömästi terveyssyistä, lisäksi turnauksen jättävät väliin ammattilaisista Zhou Yuelong, Zhao Xintong, Xiao Guodong, Li Hang, Yuan Sijun, Marco Fu, Mei Xiwen, Zhang Anda, James Wattana, Zhang Jiankang, Chang Bingyu, Andy Lee, Chen Zifan, Xu Si, Bai Langning, Lei Peifan sekä Steve Mifsud. Lisäksi kutsutuista amatööreistä ainakin Gao Yang, Ng On Yee, Nutcharut Wongharuthai, Cody Turner, Sydney Wilson sekä Hamza Akbar vetäytyivät turnauksesta.
Lähes kaikki vetäytyneistä pelaajista tulevat Aasiasta. Päätösten taustalla lienevät matkustus- ja karanteenirajoitukset sekä huoli omasta terveydestä. Moni päätti palata kotimaahansa, kun tieto kauden keskeyttämisestä tuli julki, ja uusi matka karanteeniaikoineen molemmissa päissä olisi ymmärrettävästi raskasta. Esimerkiksi Zhang Jiankang joutui Kiinaan palattuaan viettämään peräti kuukauden karanteenissa: ensin kaksi viikkoa Kiinaan saavuttuaan ja sen jälkeen toiset kaksi viikkoa matkustettuaan Kiinan sisällä kotiseudulleen.
Monet turnauksen väliin jättäneet ovat esiintyneet Cruciblessa aiemmin ja olisivat hyvin voineet taistella pääsarjapaikasta tälläkin kertaa. Listalla on muun muassa kolme viime vuonna Cruciblessa pelannutta pelaajaa. Poisjääntien vuoksi on toisaalta hyvä mahdollisuus nähdä runsaasti uusia pelaajia Cruciblessa, joskin todennäköisempää on, että kokeneet konkarit vievät paikkoja urakalla.
Poissaolojen vuoksi MM-turnauksesta tuleekin todennäköisesti brittiläisin pitkiin aikoihin. Tähän vaikuttaa myös se, että kaikilla Aasiasta tulleilla pelaajilla ei ole ollut harjoittelumahdollisuutta karanteenissa, joten he joutuvat karsintoihin lähes kylmiltään. Britanniassa asuvat pelaajat saavatkin karsintoihin tavallista suuremman kotiedun.
Kaikki suurimmat tähdet ovat kuitenkin mukana turnauksessa, sillä Ding Junhuikin palasi Kiinasta Britanniaan. Poissaolojen määrä näkyykin todennäköisesti lähinnä aasialaisten pelaajien poikkeuksellisen pienenä määränä pääsarjassa.
Taistelu ammattilaispaikoista
MM-turnaukseen liittyy aina myös taistelu seuraavan kauden ammattilaispaikoista, sillä turnaus on viimeinen mahdollisuus nostaa rankingsijoitusta ja myös poikkeuksellisen rahakas. Tällä kertaa panoksia lisää se, että kaikille Crucibleen eteneville pelaajille on luvattu myöntää kahden vuoden ammattilaiskortti. Siispä kuka tahansa rankinglistan häntäpäässäkin oleva pelaaja voi vielä pelastaa uransa.
Poisjäännit vaikuttavat myös taisteluun ammattilaispaikoista. Esimerkiksi urallaan kolme kertaa Crucibleen edennyt Zhang Anda oli hyvissä asemissa taistelussa, mutta hän päätti jättää turnauksen väliin, mikä tarkoittaa putoamista kiertueelta. 28-vuotias kiinalainen harkitseekin nyt uran lopettamista. Päätös jättää turnaus väliin tarkoittaa ammattilaispaikan menettämistä myös Andy Leelle sekä Zhang Jiankangille. Lisäksi monet pelaajista, joilla on ammattilaisoikeus myös seuraavalle kaudelle, voivat vuoden kuluttua olla vaikeuksissa jätettyään kauden rahakkaimman kilpailun väliin.
Turnaukseen osallistuvista pelaajista putoamisvaarassa ovat muun muassa vuoden 1997 maailmanmestari Ken Doherty, Fergal O’Brien, Michael White, Liam Highfield sekä Martin Gould. Heistä kolme viimeistä ovat juuri nyt kiinni ammattilaispaikassa, mutta aikainen tappio voi tarkoittaa uran päättymistä. Toisaalta useiden pelaajien poisjäännit helpottavat monien urakkaa. Esimerkiksi Michael Whiten, entisen top 16 -pelaajan ja kaksinkertaisen turnausvoittajan, joka on parin vuoden ajan ollut vain varjo itsestään, kaavio näyttää edulliselta, ja hänellä on hyvä mahdollisuus pelastaa uransa.
Joka tapauksessa moni pelaaja pelaa todennäköisesti viikon aikana uransa viimeisen ottelun. Toisaalta odotettavissa on myös nousuja kuilun partaalta rankingin 64 parhaan joukkoon.
Lyhennetyt ottelut
MM-karsinnoissa otteluvoittoon on vaadittu perinteisesti kymmenen erävoittoa, ja ottelut ovat tarjonneet sellaista draamaa, jota ei lyhyemmissä otteluissa nähdä. Kaikki ottelut on pelattu kahdessa jaksossa, ja voimasuhteet ovat voineet kääntyä päälaelleen ottelun aikana. Esimerkiksi Anthony McGill nousi vuosi sitten 2-7-tappioasemasta 10-8-voittoon ratkaisevalla kierroksella ja omaa otteluaan jo 9-4 johtanut Scott Donaldson voitti lopulta lukemin 10-9. Vain MM-karsinnat ovat tarjonneet tällaisia trillereitä.
Tällä kertaa poikkeusolojen vuoksi kolmella ensimmäisellä kierroksella jatkoon pääsee kuitenkin jo kuudella freimivoitolla. Viimeinen kierros pelataan perinteiseen tapaan paras 19:stä -järjestelmällä. Ensimmäisillä kierroksilla ottelut ovat kuitenkin erilaisia kuin ennen, eikä huonoon alkuun ole varaa.
Robin Hull
Suomalaisittain karsintojen kiinnostavin pelaaja on tietenkin Robin Hull. Amatöörien EM-finaaliin edennyt Heikki Niva ei syystä tai toisesta saanut kutsua karsintoihin, mutta Hullin kutsun johdosta turnauksessa on tänäkin vuonna suomalaisedustusta.
Hull on viime vuosina kärsinyt terveysongelmista monen muunkin edestä, ja on epäselvää, millaisessa vireessä suomalainen on poikkeusolojen jälkeen. Parhaimmillaan hän pystyy kuitenkin kaatamaan kenet tahansa, ja Crucibleen eteneminen toisi suomalaiselle kahden vuoden ammattilaispaikan. Se vaatisi kuitenkin kaiken menemistä nappiin, joten odotukset kannattaa pitää realistisemmalla tasolla. Ensimmäisenä vastaan asettuu Kishan Hirani, joka on ammattilaisista heikoimmasta päästä ja sopiva tasonmittaus suomalaiselle. Otteluvoitto toisi Hullille pykälän kovemman vastustajan, Louis Heathcoten. Molempien kukistaminen on täysin mahdollista, jos Hullin peli kulkee.
Joka tapaksessa suomalaiset pääsevät jännittämään Hullin otteita MM-karsinnoissa vielä ainakin kerran. Toivottavasti lajilegenda tarjoaa faneilleen jännitystä ja onnistumisia!
Snookerin MM-karsinnat alkavat tiistaina 21.7. Karsinnat koostuvat neljästä kierroksesta, joista jokainen kestää kahden päivän ajan. Ratkaisevat ottelut pelataan siis maanantaina 27.7. sekä tiistaina 28.7. Varsinainen turnaus alkaa heti perjantaina 31.7.
Hullin avausottelu on nähtävillä suorana lähetyksenä ilmaiseksi. Ohjeet katsomiseen löydät TÄSTÄ LINKISTÄ!
Kuva: Monique Limbos
Pelaajat: Robin Hull