MM-kisojen toinen päivä pulkkaan – McGill ja Dott jatkoon

Anthony McGill
Kuva: Monique Limbos

MM-kilpailut jatkuivat toisen päivän kamppailuilla Cruciblen Unelmien Teatterissa. Neljä otteluparia saatiin sunnuntain aikana päätökseen, ja kahdesta kohtaamisesta oteltiin ensimmäisen jakson verran. Yllätyksiltä ei turnauksen hengen mukaisesti vältytty, kun karsinnoista kisoihin tiensä raivanneet Graeme Dott sekä Anthony McGill tiputtivat vastustajansa, sijoitetut Ricky Waldenin ja Stephen Maguiren.

Taisto Dottin ja Waldenin välillä oli numeroissa 5-4 ensimmäisenä mainitun hyväksi avausjakson jäljiltä, joten MM-kilpailuun karsintojen kautta päässyt Dott oli niskan päällä toiseen sessioon lähdettäessä. Ottelun päättäneen jakson avausfreimi meni Pocket Dynamolle miehen karatessa näin kahden erän johtoon. Stamina Man -lisänimeä kantava Walden ei kuitenkaan turhautunut, vaan sisuuntui Dottin kannalta murheellisesti; 32-vuotias Walden pussitti itselleen voitot seuraavista kolmesta erästä.

Dott ei ole tunnettu snookerpiireissä helposti luovuttavana kaverina, ja tämän hän totisesti taistoa seuranneille todisti. Skottipeluri iski pelin ratkaisseet kortit pöytään vieden kamppailun nimiinsä lopulta 10-8-luvuin. Viimeisestä viidestä freimistä Dott vei komeasti neljä; täten entinen maailmanmestari etenee kisojen jatkopeleihin pudottaen sijoitetun Waldenin.

Mainos:
1X2-Kisa 680x240

John Higgins ja Robert Milkins taistelivat viisitoista erää toisiaan vastaan kamppailussa, jossa putoajan rooliin harmikseen joutui karsija Milkins. Aikoinaan vedonlyöntivilpistäkin syytettyä Higginsiä pelaaminen ensimmäisellä kierroksella näytti kiinnostavan, kun mies jätti vastuksensa kaksi kertaa täysin ilman pisteitä ja sai aikaan tasaisen varmalla pelaamisella 7 yli 50+ breikkiä. Mittelön viimeiseen freimiin The Wizard of Wishaw onnistui täräyttämään tulostaululle kivan 106 pisteen sarjan 10-5-voitossaan.

Hong Kongin Marco Fu puolestaan pudotti vastustajansa ulos kilpailusta vakuuttavin 10-6-lukemin. Jimmy Robertson oli vielä avausjakson ajan voittokamppailussa mukana, mutta jälkimmäisessä osiossa britti epäonnistui päihittäen Fu’n erissä vain kahdesti. Turnauksessa 11. sijoitettu Fu laittoi päätösjaksolle isomman vaihteen silmään tehden muutamia tasokkaita pistesarjoja (70, 88, 63, 73). Näin hongkongilainen marssii toiselle kierrokselle vakuuttavan ottelun johdosta.

Ottelupäivän show’n varasti kuitenkin Stephen Maguiren ja Anthony McGillin välinen vääntö. Skotlantilainen McGill oli vienyt ensimmäisen jakson 6-3-lukemin, ja nousi erän päähän ottelun voitosta jo neljäntoista freimin jälkeen. Tilanteessa 9-5 karsija McGill menetti tyystin vireensä päästäen sijoitetun Maguiren aina tasoihin numeroihin 9-9. Runsaasti maanantain puolelle kestänyt kamppailu tarjosi Sheffieldin yleisölle täysimittaisen snookermatsin, jonka valloitti lopulta yllättäjä McGill. 24-vuotias peluri latasi päätösfreimiin muhkean 122 pisteen breikin ja jatkaa niukasti, mutta hienosti seuraavan kierroksen peliinsä Mark Selbyä vastaan.

MM-kisataipaleensa päivän aikana aloittivat myös aussi Neil Robertson, joka johtaa Walesin karsintapelaaja Jamie Jonesia 7-2 sekä Barry Hawkins, joka on samoin luvuin edellä vastustajaansa Matthew Seltiä. Hawkinsin ja Seltin välinen kamppailu jatkuu tänään klo 12.00, Robertsonin ja Jonesin matsi on ohjelmassa klo 16.30.

MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeli3. päivän ennakko: Ding avaa turnauksensa Davisia vastaan
Seuraava artikkeli4. päivän ennakko: O’Sullivan aloittaa mestaruusjahtinsa