MM-kisojen toisen päivän pelivihjeet

Matthew Selt
Kuva: Monique Limbos

Snookerin MM-kisat käynnistyivät eilen viidellä ottelulla, joihin tarjosimme neljä kiihkeää pelivihjettä. Tällä hetkellä eilisen vihjeet näyttävät varsin hyvältä, kun vielä toinen sessio otteluista on pelaamatta. Kohteet saatetaan päätökseen tänään, joten jännitettävää riittää!

Eilen vihjatut kohteet voit tarkastaa TÄSTÄ.

Toisena pelipäivänä aloitetaan kaksi uutta ottelua. Päivällä alkavassa mittelössä kohtaavat Barry Hawkins sekä Matthew Selt. Selt oli jo todella lähellä turnauksesta putoamista toisella karsintakierroksella Jimmy Whiteä vastaan. Selt kuitenkin nousi toisella sessiolla 2-7-tappioasemasta 10-8-voittoon ja selvitti näin tiensä kolmannelle kierrokselle, jossa kaatui Tom Ford 10-8. Selt lähtee MM-kisojen avausotteluunsa loistavalla itseluottamuksella.

Mainos:

Barry Hawkins on kova pelimies. Tämän tapaiset pelaajat elävät isoista kilpailuista ja nauttivat pelaamisesta siellä. Toisaalta Hawkinsilla ei ole ottelussa kuin hävittävää ja pelivire on ollut hieman ailahteleva viime aikoina, joten kysymyksiä on ilmassa valtavasti. Selt myöskään ei ole Barrylle helpoin mahdollinen vastustaja, sillä viimeiset kolme ottelua on päättynyt Seltin selviin voittoihin (eräsuhde yhteensä: 11-2).

Pelivihjeenä suosittelemme pelaamaan kohteeseen yli 16,5 freimiä, mikä antaa samalla Seltille mahdollisuuden +3,5 freimin tasoitusvetoon. Hawkins tuskin romahtaa niin pahasti, että jäisi alle kuuden erävoiton missään nimessä. Myös Hawkinsin murskavoitto olisi ennakkoasetelmiin nähden iso yllätys.

Toisessa tänään alkavass ottelussa kohtaavat Australian Neil Robertson sekä Walesin lahja snookerille, Jamie Jones. Tässä kohteessa kertoimet on poljettu niin alas, että hyviä pelikohteita on todella vaikea kaivaa esiin.

Lisäjännitystä ottelun katsomiseen kaipaavan kannattaa miettiä jopa Robertsonin pelaamista tasoituksella, sillä tasoero pelaajien välillä on melko reipas. Robertsonin ja Jonesin kohtaamiset viimeisen reilun vuoden aikana ovat päättyneet kaikki australialaisen voittoon. Näiden otteluiden eräsuhde on Jonesin kannalta surullinen 3-15.

Toki Robertson on hieman kaudella haparoinut, mutta toisaalta on myös näyttänyt huippuvireen olevan lähellä. Aussi on kisojen yksi mestarisuosikki.

Huom. Muistakaa, että koko kisojen ajan on käynnissä korkein kerroin -kilpailu, jonka voittajalle lähtee upouusi Master Cuen Pryagon -snookerkeppi (arv. 370€). Lisätiedot kilpailuun osallistumisesta löytyy –> korkein kerroin -kilpailu.

 

Toisen päivän pelivalinnat löytyy alta:

19.04.2015 Klo 12:00

Barry Hawkins – Matthew Selt

Pelivalinta: yli 16,5 freimiä @1,80 / NordicBet

19.04.2015 Klo 16:30

Neil Robertson – Jamie Jones

Pelivalinta: kokeilunhaluisille Robertsonin -4,5 freimiä @1,85 / NordicBet

 

Päivän pelikohteet löytyvät NordicBetiltä, josta on tarjolla snookervedonlyöntiä koko MM-kisojen ajan. Mikäli sinulla ei ole vielä pelitiliä, niin saat sen auki naurettavan helposti painamalla TÄSTÄ. Uusille asiakkaille on tarjolla huikea 200% talletusbonus aina 200€ asti! Lisätietoja tarjouksesta löydät painamalla TÄSTÄ.

nordicbet-snooker-728x90

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliCrucible, päivä 2: Onko Seltistä yllättämään Hawkins?
Seuraava artikkeliMM-kisat käynnistyivät – Selby vaivoin jatkoon