MM-turnaus alkoi yllätyksellä: Selbylle tappio heti avauskierroksella

Mark Selby
Kuva: Monique Limbos

Vuoden 2018 MM-turnaus saatiin käyntiin lauantaina. Kymmenen pelaajaa avasi heti ensimmäisenä päivänä turnauksensa ja yksi myös päätti. Yllätyksiltä ei todellakaan vältytty, sillä maailmanlistan ykkönen Mark Selby putosi jatkosta heti avauspäivänä. Myös toinen suurimmista suosikeista, Ronnie O’Sullivan, on tappiolla ensimmäisen jakson jälkeen.

Mark Selby – Joe Perry 4-10

Kuka olisi uskonut, että hallitseva maailmanmestari tippuu heti ensimmäisellä kierroksella? Mark Selbyn kausi oli sujunut alakanttiin eikä peli ollut tahtonut oikein kulkea, mutta China Openin voitto huhtikuun alussa vaikutti muuttavan kaiken. Yhtäkkiä Selby pelasikin jälleen omalla erinomaisella tasollaan ja vaikutti ajoittain jopa pysäyttämättömältä. Arpa heitti MM-turnauksessa vastaan Joe Perryn, jota pidettiin yhtenä vaikeimmista mahdollisista vastustajista. Harva olisi kuitenkaan uskonut turnauksen vanhimman pelaajan päättävän kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan hakeneen Selbyn turnauksen saati sitten näin selvin lukemin.

Mainos:

Perry aloitti ottelun räväkästi ja voitti ensimmäiset neljä erää. Etenkin toisessa ja neljännessä freimissä Selbykin sai paikkoja, mutta hallitseva maailmanmestari ei kyennyt hyödyntämään niitä. Tauon jälkeen Selby näytti kuitenkin pääsevän peliin mukaan ja kavensi tilanteeksi 2-4. Sitä lähemmäs hän ei kuitenkaan enää päässyt. Perry voitti seuraavan erän, jossa molemmilla oli paikkoja, ja vei myös jakson kaksi viimeistä erää tehtyään niihin suuret sarjat. Ensimmäinen jakso päättyi siis Perryn 7-2-johtolukemiin.

Perry voitti toisen jakson ensimmäisen erän, ja viimeistään siinä vaiheessa ottelu alkoi näyttää ratkenneelta. Perry ei kuitenkaan antanut suuren johtoaseman herpaannuttaa otetta, vaan hän vaikutti yhtä keskittyneeltä kuin läpi koko ottelun. Onhan Selby tehnyt ennenkin uskomattomalta tuntuvia nousuja. Tällä kertaa ihmenousua ei kuitenkaan nähty. Hallitseva maailmanmestari pääsi vielä 4-8-tilanteeseen voitettuaan hänelle ominaisella tavalla pitkän ja paljon turvapeliä sisältäneen 12:nnen erän, mutta Perry voitti seuraavat kaksi erää suurilla sarjoilla ja eteni jatkoon.

Selbyn MM-turnaus päättyi siis ensimmäisellä kierroksella ensi kertaa sitten vuoden 2012. Hän oli voittanut kolme neljästä edellisestä maailmanmestaruudesta, mutta kahden peräkkäisen mestaruuden putki ei saa nyt jatkoa. Muiden pelaajien menestyksestä riippumatta Selbyn ykkössija rankinglistalla turnauksen jälkeenkin on kuitenkin varma avauskierroksen tappiosta huolimatta. Pelkästään viime kauden palkintorahoillaan englantilainen olisi tällä hetkellä listalla toisena.

Perryn turnaus jatkuu torstaina Mark Allenia tai Liam Highfieldiä vastaan. Edessä on siis toinen kivikova koitos huippunimeä vastaan, ellei Allen kärsi yllättävää tappiota vuosi vuodelta parantanutta Highfieldiä vastaan. Perry on päässyt urallaan vain kahdesti MM-turnauksen puolivälieriin, ja niistä tuoreimmasta on kulunut tasan kymmenen vuotta. Mikäli Perry pystyy pelaamaan yhtä hyvin kuin Selbyä vastaan, on hänellä kaikki mahdollisuudet edetä pitkän tauon jälkeen kahdeksan parhaan joukkoon. Todennäköisen vastustajan Allenin voi kuitenkin odottaa tarjoavan kovemman vastuksen kuin alta tasonsa pelanneen Selbyn.

Ronnie O’Sullivan – Stephen Maguire 3-6 (jakso 1/2)

Maailmanlistan ykkönen kärsi tappion heti ensimmäisenä päivänä, eikä toisena olevan Ronnie O’Sullivaninkaan turnaus lähtenyt käyntiin odotetusti. Hän on nimittäin ensimmäisen jakson jälkeen lukemin 3-6 tappiolla Stephen Maguirea vastaan.

Rankingissa sijalla 18 olevaa Stephen Maguirea pidettiin yhtenä kaikkein kovimmista vastustajista suoraan pääsarjaan päässeille sijoitetuille, ja hän osoittautui maineensa veroiseksi. Maguire teki nimittäin saman kuin Joe Perry Mark Selbyä vastaan: hän voitti kaikki ensimmäistä taukoa edeltäneet erät ja pääsi tauolle 4-0-lukemissa. Heti ottelun alussa syntyi satanen, ja toinenkin oli lähellä.

Tauolta takaisin tuli parempi O’Sullivan. Hän kavensi kahdella peräkkäisellä satasella tilanteeksi 3-4. Seuraavan erän hän kuitenkin hävisi hyvistä paikoistaan huolimatta. Jakson viimeisessä erässä näytti, että O’Sullivan haluaa vain pois niin nopeasti kuin mahdollista, ja hän tekikin karkeita virheitä. Maguire voittikin erän 84 pisteen sarjallaan ja on 6-3-johtoasemassa.

Kaksikon keskinäisiä otteluita peräti lukemin 16-4 johtavalla O’Sullivanilla on täysi päivätyö edessään, mikäli hän aikoo selvittää tiensä jatkoon. Kolmen erän takaa-ajoasema ei kuitenkaan ole mahdoton. On kuitenkin selvä, että hänen on parannettava ensimmäisestä jaksosta melkoisesti. Avausjaksolla pöydällä ei ollut se O’Sullivan, joka on voittanut kauden aikana jo viisi turnausta ja jolla on mahdollisuus rikkoa ensimmäisenä pelaajana miljoonan yhden kauden aikana ansaitun punnan raja. Ei ole kuitenkaan syytä vähätellä Maguiren otteita. Hän pelasi hyvin ja on ansaitussa johtoasemassa.

Ottelun toinen jakso pelataan sunnuntaiaamuna.

Marco Fu – Lyu Haotian 3-6 (jakso 1/2)

Maailmanlistalla sijalla 11 oleva, viime vuonna MM-turnauksen puolivälierissä ja vuosi aiemmin välierissä esiintynyt Marco Fu sai vastaansa rankingissa sijalla 68 olevan 20-vuotiaan Lyu Haotianin, joka on MM-turnaukseen päässeistä pelaajista rankingissa heikoin. MM-debyyttinsä tehnyt kiinalainen pelasi kuitenkin kuin kokenut kehäkettu ja pääsee toisen jaksoon muutaman erän etumatkalla.

Fu on kärsinyt silmäongelmista, ja ottelu on hänelle vasta vuoden toinen. Kausi onkin ollut vaikea, ja Fu on selviytynyt rankingturnauksissa vain kahdesti 16 parhaan joukkoon. Hän piti ongelmiensa takia parin kuukauden pelitauon, joka päättyi tähän turnaukseen. Ennen MM-turnausta hän totesi, ettei tilanne ole nyt parempi eikä huonompi kuin ennen taukoa. Haastatteluissa hongkongilainen on jopa väläyttänyt lopettamista, jos tilanne ei parane, joskin hän on samalla todennut, että toistaiseksi on mahdotonta arvioida tilannetta.

Läpimurtokauttaan pelaava ja tällä kaudella palkintorahaa kaksi kertaa niin paljon kuin Fu ansainnut Lyu Haotian ei osoittanut minkäänlaisia hermoilun merkkejä legendaarisella Crucible-areenalla. Hän voitti heti ensimmäisen Cruciblessa pelaamansa erän ja iski avausjakson aikana kaksi satasta. Myös Fu ylitti kertaalleen sadan pisteen rajapyykin. Se toi hänelle 2-4-kavennuksen. Fu on tukalassa asemassa ollessaan kolme erää jäljessä, mutta myös hän pelasi kohtuullisen hyvin eikä 3-6-takaa-ajoasema ole mahdoton kurottavaksi etenkään jos legendaarisen areenan paineet iskevät debytanttiin maaliviivan häämöttäessä kosketusetäisyydellä. Ottelun toinen jakso pelataan sunnuntai-iltana.

Kyren Wilson – Matthew Stevens 7-2 (jakso 1/2)

Yksi monien nimeämistä mahdollisista mustista hevosista, Kyren Wilson, aloitti MM-turnauksen vahvasti ja on turvallisen tuntuisessa 7-2-johtoasemassa Matthew Stevensiä vastaan. Englantilainen otti heti alussa ohjat käsiinsä ja pääsi vartin tauolle 3-1-johtoasemassa. Tauon jälkeen peli tuntui Stevensin kavennuksesta huolimatta vain parantuvan, ja Wilson päättikin ensimmäisen jakson sataseen.

16:nnetta kertaa MM-turnauksen pääsarjaan edennyt Stevens ei päässyt samaan vireeseen kuin karsinnoissa, mikä näkyy armotta tulostaululla. Takamatkan kurominen kiinni taitaa olla mahdoton urakka. Vain kahdesti modernin MM-turnauksen historiassa pelaaja on noussut ensimmäisellä kierroksella 2-7-tappioasemasta voittoon, joskin toinen näistä tapahtui viime vuonna. Ottelun toinen jakso pelataan sunnuntai-iltana samaan aikaan Marco Fu – Lyu Haotian -ottelun kanssa.

Ali Carter – Graeme Dott 3-6 (jakso 1/2)

Tällä kaudella ensi kertaa sitten vuoden 2010 maailmanmestaruutensa suuren rankingturnauksen finaaliin yltänyt Graeme Dott aloitti uransa 19:nnen MM-turnauksen vahvasti. Hän johtaa Ali Carteria, jolle turnaus on uran 16:s, avausjakson jälkeen 6-3. Carterin tilastoista maininnan ansaitsee se, että hänen MM-turnauspaikkansa ovat tulleet peräkkäin. Päästyään 23-vuotiaana ensimmäistä kertaa Crucibleen hän on päässyt sinne joka vuosi uudestaan.

Carterin kymmenen peräkkäisen MM-turnauksen kakkoskierroksen (vähintään) putki katkesi viime vuonna, ja vaarana on kaksi peräkkäistä avauskierroksella tippumista ensi kertaa sitten Carterin kahden ensimmäisen Crucible-esiintymisen. Hänen kautensa on sujunut alakanttiin, ja tippuminen pois rankingin 16 parhaan joukosta turnauksen jälkeen on täysin mahdollista. Carter pääsi kauden alussa China Championshipissä välieriin ja vielä marraskuun alussa International Championshipin puolivälieriin, mutta sen jälkeen ilonaiheet ovat olleet vähissä. Dott sen sijaan pelasi vuodenvaihteen jälkeen parasta snookeriaan vuosiin, ja hyvä vire on jatkunut sen jälkeenkin.

Dott hallitsi ottelun alkua ja pääsi tauolle 3-1-johdossa. Hän siirtyi 4-1-johtoon voitettuaan viidennen erän viimeisellä mustalla, mutta Carter voitti seuraavan freimin niin ikään mustalla. Jakson lopussa Dott pääsi jo 6-2-johtoon, mutta Carter voitti pelipäivän viimeisen erän ja piti jatkohaaveensa elossa. Ottelun toinen jakso pelataan sunnuntaina iltapäivällä.

MM-turnauksen otteluohjelma

Kuva: Monique Limbos

Otteluita voi seurata esimerkiksi Unibet-TV:stä.


Edellinen artikkeliFinnsnookerin haastattelussa Eurosportin snookerselostaja Aki Kauppinen
Seuraava artikkeliO’Sullivan kiri ohi Maguiren – Carter teki saman Dottille