Robin Hullin matka vuoden 2014 UK Championshipissa päättyi toiselle kierrokselle. Shaun Murphy oli sunnuntai-iltana pelatussa ottelussa parempi lukemin 6-3.
Hullilla oli mahdollisuus saada otteluun todellinen unelma-alku, mutta komea lyöntivuoro katkesi tuskastuttavasti ratkaisevaan vihreään palloon. Helppo lyöntivirhe johtui ilmeisesti huonosta kontaktista, mutta Murphy ei säälinyt suomalaista vaan tyhjensi pöydän ja siirtyi 1-0 johtoon.
Hull ei menetetystä mahdollisuudesta lannistunut, vaan tasoitti puntit 73 pisteen sarjalla. Turkulaisella oli mahdollisuutensa myös seuraavissa kahdessa freimissä, mutta tauolle mentiin kuitenkin The Magicianin 3-1 johdossa.
Tauon jälkeiset freimit seurasivat samaa kaavaa; Hullilla oli omat tilaisuutensa, mutta Murphy käytti paikkansa tehokkaammin. Rautaisella prosentilla pitkiä palloja läpi illan pussittanut englantilainen karkasikin 5-1 johtoon ja oli jo freimin päässä paikasta kolmannelle kierrokselle.
Ihan näin helpolla Hull ei suostunut luovuttamaan. Seuraavaan freimiin Robin teki ottelun ainoan yli sadan breikin, 104, ja herätteli suomalaisten snookerfanien toiveita nipistämällä myös kahdeksannen erän itselleen. Murphy ei kuitenkaan antanut Hullin orastavan kirin sekoittaa peliään, vaan ratkaisi ottelun tyylikkäällä 63 pisteen sarjalla.
Vaikka Hullille parin erän osalta jossiteltavaa jäikin, Murphy ansaitsi voittonsa, ja on tällä hetkellä yksi turnauksen suurimmista voittajasuosikeista. Tälläkin viikolla Robin kuitenkin osoitti, että mies kuuluu paljon tämän hetkistä rankingiaan korkeammalle. Seuraava näytön paikka Hullilla on joulukuun puolessa välissä pelattavassa Lisbon Openissa.
Kuva: Monique Limbos
Turnauksen otteluohjelma ja tulokset