Shanghai Mastersin ensimmäisen jakson ottelut on pelattu. Aamun ainoassa ensimmäisen kierroksen ottelussa kohtasivat Shaun Murphy ja Joe Swail. Katkaisufreimiin asti menneen ottelun voitti Murphy.
Swail voitti ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen Murphy sai juonesta kiinni. Hän teki seuraaviin eriin 80 ja 102 pisteen sarjat ja siirtyi johtoon. Neljännessä freimissä Murphy teki 65 pisteen sarjan, mutta se ei riittänyt erävoittoon. Swail tarvitsi jo kolme snookeria, mutta hän teki ne ja voitti neljännen erän tasoittaen tilanteeksi 2-2.
Tauon jälkeen Swail teki 54 pisteen sarjan ja siirtyi 3-2-johtoon. Murphyllä oli erässä paikka, mutta hajottaessaan pakkaa hän löi vahingossa valkoisen pussiin. Tasainen kuudes erä meni Murphylle, joka siirtyi freimin päähän jatkopaikasta tekemällä seitsemännessä erässä 56 pisteen sarjan. Swail kuitenkin teki 50:n breakin ja tasoitti tilanteeksi 4-4. Katkaisufreimi ratkesi Swailin heikkoon turvalyöntiin. Murphy sai paikan ja teki 75 pisteen sarjan.
Kumpikaan on tuskin tyytyväinen otteisiinsa. Swail taisteli hyvin mukana, mutta hänelle tarjottiin paikkoja, joista olisi pitänyt saada enemmän aikaan. Joka tapauksessa Swail pelaa paremmin kuin hetkeen – samanlaisilla otteilla kuin karsinnoissa ja Murphyä vastaan hän nousee rankinglistalla nopeasti. Myöskään Murphy ei missään nimessä vakuuttanut. Hän kyllä teki hyviä sarjoja, mutta tasaisissa erissä, joihin kunnon sarjaa ei tullut, hän oli pulassa. Murphyn on syytä parantaa, jos hän mielii päästä pitkälle.
Aamun ohjelmassa oli myös kolme villin kortin ottelua. Ammattilaiset voittivat jokaisessa niistä kiinalaisamatöörit ilman ongelmia. Ensimmäisenä päättyi Ryan Dayn ja Xu Sin ottelu, jonka Day voitti puhtaasti 5-0. Xu sai ensimmäisessä erässä paikan, kun Day teki 32:n sarjan. Kiinalainen ei kuitenkaan juurikaan parempaan pystynyt, vaan hänen sarjansa jäi 35 pisteeseen. Se oli myös Xun suurin sarja ottelussa. Day teki 35:n breakin ja voitti avauserän. Loput erät menivät selvästi Daylle, joka teki 52, 57 ja 64 pisteen sarjat. Xu ei ensimmäisen freimin jälkeen saanut aikaan 16 pistettä parempia lyöntisarjoja. Seuraavassa ottelussaan Day kohtaa John Higginsin.
Michael Holt voitti Yuan Sijunin 5-2. Vasta 14-vuotiaan Yuanin parhaalle sarjalle tuli mittaa 41 pistettä. Holt sen sijaan pelasi hyvin ja teki 60, 67 ja 72 pisteen sarjat. Muutama tasainen erä tosin meni kiinalaiselle, koska Holt ei käyttänyt paikkojaan riittävän tehokkaasti. Voittotaistoon amatöörillä ei kuitenkaan ollut mitään asiaa. Holt haastaa varsinaisella ensimmäisellä kierroksella Ricky Waldenin.
Myös Mark Williams hoiti oman ottelunsa 5-2-luvuin. Zhang Yong, jonka paras sarja oli 47-pisteinen, oli vastaantulija Williamsia vastaan. Kokenut walesilainen teki kaksi 59 pisteen sarjaa ja lisäksi pari nelikymppistä. Hän käytti paikkansa melko tehokkaasti – yleensä pari tilaisuutta riitti freimivoittoon. Seuraavaksi Williams pelaa Barry Hawkinsia vastaan.
Ottelut jatkuvat maanantaina kello 14.30, kun muun muassa Ronnie O´Sullivan kohtaa Alan McManusin. Turnauksen otteluohjelma ja kaikki tulokset
