Shaun Murphy otti toisen peräkkäisen European Tourin osakilpailuvoittonsa päihittämällä yksipuolisessa finaalissa Robert Milkinsin 4-0. Murphylle päivä oli ikimuistoinen, sillä mies iski finaalin toiseen freimiin uskomattoman hienon maksimibreikin. Entistä erityislaatuisemman The Magicianin suorituksesta tekee sen, että hän oli jo kahdesti aiemmin ollut äärimmäisen lähellä samaa temppua.
Neljännesvälierässään Joe Swailia vastaan Murphy löi ohi viimeisen sinisen maksimibreikin kynnyksellä, mutta voitti tasokkaan ottelun 4-3. Puolivälierässä Mark Williams sai katsella tuolistaan, kun maailmanlistan seitsemännellä sijalla majaileva harlowilainen jätti päivän toisessa maksimiyrityksessään vihreän kiduttavasti pussin suulle. Ottelun 4-2 voittaneen Murphyn aamupäivän vireestä kertoo kaiken se, että mies paukutti kahteen otteluun yhteensä viisi yli sadan breikkiä.
Välierässä toista kovavireistä peluria Judd Trumpia vastaan Murphy oli kuilun partaalla hävittyään kolme ensimmäistä freimiä. 58 ja 98 breikit nostivat vuoden 2005 maailmanmestarin takaisin peliin, ja lopulta mies kairasi kotiin myös kaksi seuraavaa, vieden finaalipaikan lukemin 4-3.
Milkins joutui odottelemaan puolivälieränsä alkua yli tunnin muita kauemmin, kun Rod Lawlerin ja Stuart Carringtonin neljännesvälierä venähti yli neljätuntiseksi eepokseksi. 4-3 Carringtonin voittanut Lawler pisti Milkmaninkin lujille, mutta lopulta gloucesterilainen vei voiton samoin 4-3 lukemin. Välierässä Milkins voitti lupauksia herättävästi viikonloppuna esiintyneen Stephen Maguiren 4-1 varmistaen uransa ensimmäisen rankingturnauksen finaalipaikan.
Finaali muodostui Murphyn näytökseksi, jonka kohokohta oli ehdottomasti 32-vuotiaan pussituskoneen huikea maksimibreikki. Murphyn päälleveto viimeiselle punaiselle epäonnistui, mutta mies painoi hetkeäkään epäröimättä huippuvaikeaksi jääneen mustan keskelle reikää ja viimeisteli kylmähermoisesti loput väripallot. Finaalin jokaiseen freimiin yli viidenkymmenen sarjan tehnyt Murphy ei antanut maksimin häiritä keskittymistään, vaan viimeisteli nopeasti vakuuttavan 4-0 voiton.
Ottelun jälkeisessä haastattelussa Milkins myönsi ettei voinut finaalissa paremmalleen mitään. ”Shaun pelasi mahtavasti, sain pari mahdollisuutta mutta en käyttänyt niitä hyväkseni. Tämä oli ensimmäinen finaalini, enkä tuntenut oloani kovin mukavaksi”, Milkins totesi.
Murphy oli silminnähden ilahtunut sekä turnausvoitosta että maksimistaan. ”En voinut uskoa sitä, minulla oli pari mahdollisuutta jo eilen, ja tänään missasin viimeisen sinisen ja viimeisen vihreän. Oli mahtavaa onnistua lopulta”, viisinkertainen rankingturnausvoittaja hehkutti.
Voitto, ja etenkin vakuuttava tapa jolla se tuli, nostaa Murphyn osakkeita tiistaina alkavaa UK Championshipia ajatellen. ”Tulimme kaikki tänne UK Championshipia ajatellen, tämä oli hyvää valmistautumista. Viikonloppu ei olisi voinut sujua minulta paremmin ja odotan innolla UK:n alkua”, yleisöä, järjestäjiä ja World Snookeria haastattelun lopuksi tyylikkäästi kiitellyt Murphy totesi.
Murphyn huikean maksimibreikin voit katsoa TÄSTÄ.
Kuva: Monique Limbos
