Shaun Murphy ja Ronnie O’Sullivan tarjoilivat sunnuntaina Champion of Champions -turnaukselle sen ansaitseman loppuhuipennuksen. Ottelu ei tasoltaan noussut aivan suurimpien klassikoiden joukkoon, mutta jännitystä ja draamaa se tarjoili koko rahan edestä. Lopulta Rocketin loppukiri suli raastavasti viime metreillä, ja Murphy pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Champion of Champions -voittoa ja 100 000 punnan voittopalkintoa 10-8 -voiton myötä.
Joka kerta turnauksessa pelatessaan vähintään loppuotteluun asti selvinnyt O’Sullivan siirtyi finaalissa 97 ja 98 sarjoilla 2-0 -johtoon, ja hälytyskellot alkoivat jo soida monta rökitystä viisinkertaiselta maailmanmestarilta saaneen Murphyn kannattajien keskuudessa. The Magician vastasi kuitenkin hienosti voittaen seuraavat neljä erää, ja vaikka O’Sullivan vielä itsensä tasoihin kairasi, meni Murphy tauolle johdossa voitettuaan jakson viimeisen erän niukasti 57-54.
Iltasessio sai dramaattisen alun, kun O’Sullivanin upealla punaisella aloittama sarja koki epäonnekaan päätöksen; pakkaa hajottaessa väriltä 41-vuotias maestro pussitti samalla epäonnisesti punaisen, tarjoillen erän Murphylle kuin hopealautasella. Myös seuraavissa erissä useampaan kertaan onnekkaista pyörähdyksistä hyötynyt Murphy otti kaiken irti onnestaan, ja karkasi viimeiselle tauolle jo 8-5 -etulyöntiasemasta.
O’Sullivanin peli oli jo tässä vaiheessa pahemman kerran sekaisin, ja kun vuoden 2005 maailmanmestari Murphy voitti tauon jälkeen ensimmäisen erän, näytti ottelu viimeistä silausta vaille valmiilta. O’Sullivan osoitti kuitenkin sitä henkistä kapasiteettia, jota viime vuosien työskentely urheilupsykologi Steve Petersin kanssa on miehelle tuonut. Essexiläinen taisteli itsensä väkisin otteluun mukaan, ja onnikin alkoi suosia O’Sullivania kun tämä rakensi 54, 108 ja 68 pisteen breikit matkallaan jo erän päähän Murphysta.
Myös 18. freimissä O’Sullivanilla oli tilaisuus pakottaa ottelu katkaisuerään, mutta siihen asti hienosti rakennettu sarja katkesi viimeiseen vihreään palloon, ja tämä jätti Murphylle helpon työn viimeistellä upea turnausvoittonsa. ”Näiden hetkien takia tätä lajia pelataan”, kauden ensimmäisen turnausvoittonsa napannut Murphy totesi ottelun jälkeisessä haastattelussaan. ”Ronnie on kaikkien aikojen paras pelaaja ja kovin haaste minkä voi kohdata. On ihmeellinen tunne saada pelata häntä vastaan isossa finaalissa, ja päästä 10 freimiin ensimmäisenä.”
Kauden toista turnausvoittoaan hakenut O’Sullivan myönsi Murphyn olleen sunnuntaina parempi pelaaja. ”Hän pelasi minua paremmin läpi päivän ja ansaitsi voittonsa. Huomenna matkaan Shanghaihin ja yritän parhaani ja nautin pelaamisesta.”
Snookerkauden seuraava turnaus Shanghai Masters pyörähti käyntiin jo sunnuntain ja maanantain välisenä yötä. Eurosportilta näkyvää turnasta voi seurata myös Unibet-TV:n kautta.