Robin Hull palasi toden teolla huipulle Wuxi Classicin neljännesfinaalipaikan myötä. Edellinen kausi oli hänelle hankala, mutta MM-paikka toi miehelle ilmiselvästi lisää itseluottamusta. On selvää, etteivät miehen taidot ole mihinkään kadonneet. Viime aikoina Hull on osoittanut sen kaikille.
Siitä tosiasiasta ei pääse mihinkään, että ennen MM-kisoja Hullin kausi 2013-2014 oli varsin heikko. Hull kyllä hävisi muutamia tiukkoja pelejä, jotka olisivat olleet voitettavissa (esimerkiksi Neil Robertson ja Ronnie O’Sullivan voittivat suomalaisen niukasti 4-3), mutta lopulta vain voitot ratkaisevat. Ennen MM-kisoja niitä tuli Hullille vain kaksi: Tony Dragosta ET-turnauksessa ja Liu Chuangista International Championshipin karsinnoissa. Hull hävisi parikin kertaa ottelun, joka oli jo suomalaisen hallinnassa. Se söi varmasti itseluottamusta, mikä näkyi myös peliesityksissä. Aallonpohja nähtiin marras-joulukuussa, jolloin Hull esimerkiksi hävisi Mark Allenille TV-pelissä erittäin kehnon esityksen jälkeen 4-0 ja myöhemmin Kurt Maflinille selvin 5-1-luvuin.
Hullin peleissä huomion herätti se, kuinka hän usein aloitti heikosti. 17 ottelustaan hän voitti vain kolmessa ensimmäisen freimin. Esimerkiksi MM-karsinnoissa Ian Burns johti Hullia jo 3-0, mutta loput freimit suomalainen voitti murskaavasti 10-1. Huomattava on myös, kuinka vähän erinomaisena sarjojen tekijänä tunnettu suomalainen teki satasia. Ensimmäinen tuli vasta German Mastersin karsinnoissa joulukuussa. MM-karsinnoissa kulki paremmin – Hull teki niissä kolme satasta ja pääsarjassakin yhden. Johtuvatko nämä tilastot kovien pelien puutteesta, itseluottamuksesta vaiko jostain muusta? Suomalainen ei missään tapauksessa pelannut tasollaan. Oli selvää, että koviin vastustajiin tottumisessa kuluu oma aikansa – eihän Suomessa ole samanlaisia harjoitusvastustajia kuin vaikkapa Leicesterissa. Silti tiukkojen pelien kääntyminen vastustajalle oli aina pettymys.
MM-kisoissa kaikki sitten muuttui. Hull ansaitsi pääsarjapaikallaan 12 000 puntaa – 8 400 enemmän kuin kauden muissa turnauksissa yhteensä (kuuden punaisen MM-kilpailuja ei huomioida, sillä se oli kutsuturnaus). Jokin MM-karsinnoissa joka tapauksessa loksahti paikoilleen. Esimerkiksi voitto Peter Ebdonista osoitti, että hermoilu ei vaivaa suomalaista. Voitto tuli komeasti: Ebdon kavensi 9-6-lukemista tilanteeksi 9-8 ja seitsemännessätoista freimissä yritti maksimia, kunnes epäonnistui yhdennessätoista mustassa. Hull ei siitä hätkähtänyt, vaan voitti seuraavan freimin ja tiputti Ebdonin ensimmäistä kertaa tämän ammattilaisuran aikana MM-kisoista.
On totta, että Suomesta on vaikeampi päästä ammattilaiseksi kuin esimerkiksi Britanniasta tai Aasiasta. Kovia harjoitusvastustajia ei oikein ole tarjolla, ja matkustamista vaaditaan enemmän. Kaikki karsinnat järjestetään Britanniassa ja turnauksista suuri osa joko siellä tai Kiinassa – siinä mielessä Suomesta tulevat pelaajat joutuvat antamaan tasoitusta. Esimerkiksi brasilialainen Igor Figueiredo otti kustannussyiden takia viime vuonna osaa vain yhteen turnaukseen. Hän eteni MM-karsinnoissa kolmannelle kierrokselle asti ja voisi olla kova luu, jos pystyisi asumaan Britanniassa. Brasilialainen on vain yksi esimerkki, mutta hänen tarinansa ei ole ainoa laatuaan. On selvää, että Main Tour suosii brittejä. Se vain korostaa Hullin paluun arvoa.
Alkanut kausi jatkui siitä, mihin edellinen jäi. Australian Openin karsinnoissa James Cahillille tullut tappio osoitti tosin, ettei suomalaisen varmuus ole vielä samalla tasolla kuin monien huippujen. Se osoitti myös, ettei keskinkertaisella pelillä pärjää. Ottelu toimi taatusti hyvänä herätyksenä. Sen jälkeen voittoja tulikin kolme putkeen. Ensimmäisellä kierroksella Xiao Guodongia vastaan oli tosin tappiokin lähellä. Xiao johti ottelua jo 3-1 ja sai avopaikan viidennessä erässä. Jotenkin hän kuitenkin onnistui sössimään sen ja teki jopa oman snookerin viimeiselle keltaiselle. Hull sai paikan, pussitti värit ja kavensi tilanteeksi 3-2. Suomalainen voitti myös loput erät. 4-1-tappioasemasta olisi ollut erittäin vaikea nousta etenkin kirvelevän freimitappion jälkeen. Tällä kertaa comeback onnistui. Esimerkki kertoo siitä, kuinka pienet marginaalit snookerissa on.
Xiao-voiton jälkeen Hull voitti Graeme Dottin. Voitto on laskettava yhdeksi Hullin uran parhaista. Hän aloitti sen tyylillä tekemällä kaksi yli 130 pisteen sarjaa ja menemällä niiden avulla nopeasti 2-0-johtoon. Dott – maailmanlistan seitsemästoista – taisteli, mutta hävisi lopulta 5-3. Voittamalla vielä kotiyleisön paineiden takia hieman tavallista heikommin pelanneen Cao Yupengin Hull eteni kolmatta kertaa urallaan kahdeksan joukkoon. Hull on itse asiassa niistä jokaisessa kohdannut Dottin. Welsh Openissa 2003 hän voitti Dottin samalla kierroksella kuin nytkin ja 2006 Malta Cupissa Dott voitti Hullin puolivälierissä. Hull ei ole kohdannut ammattilaisurallaan ketään pelaajaa useammin kuin Dottia.
Pelaako ”Roope” tällä hetkellä uransa parasta snookeria? Aloin miettiä sitä turnauksen päätyttyä. Dott-ottelu oli erittäin vakuuttava. Hull laittoi heti alussa jauhot suuhun kahdella suurella satasella ja kesti Dottin pienimuotoisen comebackin. Vastustaja on kuitenkin yhä top 16 -tasoa, vaikka rankingissa pykälällä sen ulkopuolella onkin. Ehkä on kuitenkin vähän turhan aikaista kutsua nykyistä tasoa Hullin uran parhaaksi. Muistellaanpa, miten suomalainen pelasi esimerkiksi vuosina 2002-2003. 2002 hän eteni MM-kisoihin pudottamalla viimeisellä karsintakierroksella Steve Davisin, joka oli yhä top 20 -pelaaja. Karsinnoissa hän oli voittanut neljä muutakin ottelua. MM-kisoissa hänet pudotti kukas muukaan kuin Graeme Dott. MM-paikka 2002 toi hänelle enemmän palkintorahaa kuin mikään muu turnaus uralla toistaiseksi. 2003 hän eteni Welsh Openissa kahdeksan joukkoon voittamalla muun muassa Dottin ja John Higginsin. Puolivälierissä Mark Williams – silloinen hallitseva maailmanmestari – voitti Hullin 5-4. Suomalainen sai katkaisufreimissä kikin, joka päätti hänen sarjansa. Williams pääsi heti seuraavalla lyönnillään tekemään sarjaa. Hullin voitto oli lähellä, mutta jäi silloin tulematta.
Myös suomalaisen uran toinen puolivälieräpaikka ansaitsee maininnan. Se tapahtui 2006 Malta Cupissa. Myöhemmin samana vuonna Hull esimerkiksi eteni UK Championshipin 16 parhaan joukkoon, kunnes muuan Graeme Dott tiputti hänet. Malta Cupissa Hull voitti kuusi ottelua, kunnes hävisi Dottille selvin luvuin. Seuraava kausi olikin Hullin viimeinen terveysongelmien takia. Comeback alkoi toden teolla vasta viime kaudella. Myös 2001 oli huippuvuosi: Hull eteni British Openissa sekä LG Cupissa 32 parhaan joukkoon ja UK Championshipissa vielä kierroksen pidemmälle.
On siis liian aikaista sanoa, että nyt Hull pelaa elämänsä parasta snookeria. Joka tapauksessa suomalainen on palannut huipputasolle. Hänellä on vielä varaa parantaa, ja miehen ranking nousee kauden aikana taatusti urakalla. Hullin ura ei ole vielä lähelläkään loppua – kuka tietää, mitä vielä on jäljellä. Joka tapauksessa uran toistaiseksi parhaan rankingsijoituksen parantaminen ei ole mahdoton tavoite.
Itse en seurannut snookeria Hullin ammattilaisuran ensimmäisen vaiheen aikana. Muistan, kun Aki Kauppinen kertoi myöhemmin selostustensa lomassa Hullista ja siitä, kuinka tämä olisi ansainnut paljon enemmän. Muistan harmitelleeni, kuinka en seurannut lajia silloin, kun siellä pelasi huippuhyvä suomalainen. Kuka tietää, milloin seuraavan kerran saisimme suomalaisen huipulle. Sitten alkoi Hullin paluu. Olin onnessani. Comeback ei kuitenkaan alkanut helposti. Tuli vetäytymisiä, talousongelmia ja hävittyjä otteluita. Ajattelin jo, tuleeko siitä sittenkään mitään. Siitä huolimatta jokaisen ottelun aikana piti liimautua World Snookerin seurantasivulle. Sitten Hull osallistui EM-kisoihin, pelasi erinomaisesti ja voitti ne. Toivonkipinä syttyi. Edellinen kausi oli raskas, mutta MM-paikka korvasi kaiken muun. Vihdoin Hull sai pelattua kykyjensä mukaisesti.
On realistista odottaa Hullilta uran parhaita saavutuksia. Nyt terveysongelmia ei ole eikä rahastakaan pitäisi enää olla huutava pula. Ennen kaikkea Hull on pelannut hyvin. Lupaavia merkkejä on ollut useita: Hull on voittanut pelien avausfreimejä ihan hyvällä prosentilla, satasia on tullut mukavasti ja pää on kestänyt myös tiukoissa paikoissa tai kun vastustaja on mennyt parin erän johtoon. Vielä on varaa parantaa, mutta tällä hetkellä Hull pelaa korkealla tasolla. Nautitaan siitä. Ikinä ei tiedä, kauanko kuluu ennen kuin saamme seuraavan suomalaisen samalle tasolle.
