O’Sullivan ei osallistu Champion of Champions -turnaukseen

Ronnie O'Sullivan | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

World Snooker tiedotti tänään, että Ronnie O’Sullivan ei osallistu Champion of Champions -turnaukseen. Viisinkertaisen maailmanmestarin osallistumista oli spekuloitu vilkkaasti edellisten päivien aikana, vaikka hän itse ilmoitti Twitterissä jo kuukausi aiemmin olevansa osallistumatta turnaukseen. Spekulointia ei ainakaan vähentänyt World Snookerin noin viikko sitten julkaisema uutinen, jossa listattiin turnaukseen kutsutut pelaajat ja jätettiin mainitsematta, että kaikki heistä eivät ole vahvistaneet osanottoaan. Uutista on sittemmin muokattu.

O’Sullivan ei ole vielä avannut kauttaan, ja alkaakin vääjäämättä näyttää, että hänet nähdään ensi kertaa vasta UK Championshipissa marraskuun lopulla – jos sielläkään. Loppukaudesta MM-kisojen lähestyessä hänen voisi tosin olettaa kilpailevan aktiivisemmin. O’Sullivanin top 16 -paikkaa ei kuitenkaan lähiaikoina hevillä uhata, mutta toisaalta rankinglistan kärkipaikka on englantilaisen tavoittamattomissa.

O’Sullivanin jättäessä turnauksen väliin varmistui myös, että Ruhr Openin voittanut Rory McLeod pääsee mukaan turnaukseen.

Mainos:

Turnaukseen näillä näkymin osallistuvat pelaajat:

Shaun Murphy
Mark Selby
Stuart Bingham
John Higgins
Michael White
Judd Trump
Joe Perry
Kyren Wilson
Zhou Yuelong
Yan Bingtao
Stephen Maguire
Neil Robertson
Barry Hawkins
Ali Carter
Rory McLeod

Viimeinen paikka on jaossa International Championshipin voittajalle. Jos IC:n voittaja on joku yllä olevan listan pelaajista, paikan saa Bulgarian Openin voittaja. Jos myös tämän turnauksen voittaa jo jonkun turnauksen voittanut pelaaja, paikka menee Haining Openin voittajalle, ja jos myöskään Kiinasta ei tule uutta turnausvoittajaa, paikan saa kuuden punaisen maailmanmestaruuden voittanut Thepchaiya Un-Nooh.

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliRory McLeodista Ruhr Openin yllätysvoittaja
Seuraava artikkeli18-vuotiaiden maailmanmestaruus Hongkongiin