Robertson ja Murphy kompastuivat Shanghai Mastersin karsinnoissa – O’Sullivan helposti jatkoon

Neil Robertson O'Sullivan | FinnSnooker.com
Neil Robertson | FinnSnooker.com

Shanghai Mastersin karsintakierros pelattiin keskiviikosta perjantaihin Englannissa. Pitkien neuvottelujen jälkeen kalenteriin palannut turnaus on houkutellut mukaan kaikki kiertueen kärkinimet, mutta useamman huippupelurin matka katkesi jo karsintaotteluun. Merkittävimmät tappiot kokivat Shaun Murphy ja Neil Robertson, jonka synkkää kautta jatkoi ensimmäisen ammattilaisvoittonsa napannut Chris Totten. Ronnie O’Sullivan sen sijaan jatkoi vakuuttavaa karsintamenestystään. 

Robertson ei ole selvinnyt vielä yhdessäkään rankingturnauksessa tällä kaudella edes puolivälieriin asti, mutta tappio Tottenille on australialaiselle uusi pohjakosketus. Kuusi ensimmäistä ammattilaiskiertueen otteluaan hävinnyt Totten voitti 2-0 -tappioasemasta viisi peräkkäistä erää, ja paine Robertsonin niskassa kasvoi jälleen yhdellä napsauksella; mahdollisuudet Masters-paikan pelastamiseen vähenevät viikko viikolta.

Murphy sen sijaan sai tuta jälleen yhden esimerkin kiinalaiskaartin vahvistumisesta, kun vasta 17-vuotias Yuan Sijun päihitti todella korkeatasoisessa ottelussa vuoden 2005 maailmanmestarin lukemin 5-4. Murphy totesi yhteensä seitsemän yli 60 pisteen breikkiä sisältäneen ottelun jälkeen Twitter-tilillään rehdisti, ettei olisi voinut juuri paremmin pelata. Robertsonin ja Murphyn lisäksi top 16 -pelaajista karsintoihin jäi Kyren Wilson, joka hävisi Gerard Greenelle 5-3.

Ronnie O’Sullivan on ollut viime viikkoina tapojensa mukaisesti huomion keskipisteenä pöydän ulkopuolisten asioiden takia, mutta snookerpöydällä tulosta tulee tappavan tehokkaasti. The Rocket otti toisen peräkkäisen karsintavoittonsa häviämättä eräkään, kun Christopher Keogan jäi jalkoihin lukemin 5-0. Myös viime viikon European Mastersista kauden ensimmäisen turnausvoittonsa pokannuJudd Trump oli vakuuttavassa vireessä voittaessaan Joe Swailin 5-2.

Shanghai Mastersin pääsarja pelataan marraskuun puolella, ja ammattilaiskiertueen seuraava kohde on Barnsley, jossa pelataan läpi ensi viikon Home Nations -sarjan ensimmäistä turnausta English Openia.

Kuva: Monique Limbos 


Edellinen artikkeliMurphylta rajua kritiikkiä O’Sullivanille IS:n haastattelussa – ”Snookerin kannalta valitettavaa”
Seuraava artikkeliMiljoonajahti alkaa – Hull kohtaa Steadmanin English Openin avauksessa