O’Sullivan kertoi ohjelmastaan – aloittaa Paul Hunter Classicista

Ronnie O'Sullivan | FinnSnooker.com
Ronnie O'Sullivan | FinnSnooker.com

Ronnie O’Sullivan kertoi Eurosportin blogissaan alkaneen kauden kalenteristaan. Aiemmin hän oli ilmoittanut pitävänsä taukoa (tosin silloin nostimme esiin mahdollisuuden pelata esimerkiksi Saksassa), ja pari viikkoa sitten O’Sullivan ilmoittautui Shanghai Mastersiin. Nyt O’Sullivan kertoi osallistuvansa Paul Hunter Classiciin juuri ennen Shanghai Mastersia. O’Sullivan on Saksassa järjestettävän turnauksen hallitseva mestari.

O’Sullivan kertoi myös tähtäävänsä menestykseen kolmessa suuressa turnauksessa – Mastersissa, UK Championshipissa ja MM-kisoissa. Hänen olisi omasta mielestään pitänyt viime kaudella osallistua MM-kisoja edeltäneeseen China Openiin parantaakseen valmistautumistaan, joten voisi olettaa, että tällä kaudella turnaus on lisätty miehen kalenteriin. O’Sullivan ei ole yleensä osallistunut juurikaan turnauksiin Kiinassa, mutta tällä kaudella hän aikoo muuttaa käytäntöjään. Hän kertoi blogissaan osallistuvansa Kiinan ja kotimaansa turnausten lisäksi myös Saksassa järjestettäviin turnauksiin.

O’Sullivan kertoi blogissaan myös yrittäneensä opetella pois lentopelostaan. Se on ollut yksi – joskaan ei ainoa – osatekijä hänen vähäiseen matkustusintoonsa. O’Sullivan kertoi haluavansa suunnitella kalenterinsa hyvin, ja Shanghai Mastersiin osallistuminen on selvä merkki muutoksesta.


Edellinen artikkeliNew Straits Times: Rory Thorille tukea Main Tourin kuluihin
Seuraava artikkeliKuuden punaisen MM-turnauksen pelaajat julki