O’Sullivan, Robertson ja Ding estradille – MM-kisat alkakoon

Shanghai Masters Ding Junhui & Ronnie O'Sullivan
Kuva: Monique Limbos

On jälleen MM-snookerin aika! 17-päiväinen turnaus alkaa tänään, ja turnauksen avaa perinteiseen tapaan hallitseva mestari Ronnie O’Sullivan. Ensimmäisen viikonlopun aikana pelataan viisi ottelua kokonaan sekä ensimmäinen jakso kahdesta kamppailusta. Ennakossa käymme läpi nämä otteluparit.

Ronnie O’Sullivan – Pang Junxu

Ronnie O’Sullivan totesi FinnSnookerin haastattelussa ensimmäisen ottelun olevan turnauksen vaikein. Arpaonni olisi voinut olla parempikin, sillä vastaan asettuu Pang Junxu, joka pelaa kolmatta ammattilaiskauttaan ja on tekemässä läpimurtoaan. Kolmesta edellisestä turnauksesta on tullut puolivälierä-, välierä- sekä lopulta WST Classicin finaalipaikka.

Ensimmäistä kertaa Crucibleen edennyt Pang kukisti karsinnoissa Ken Dohertyn ja Xu Sin, mutta parasta Pangia ei vielä nähty. 23-vuotias pääsi molemmissa otteluissa hitaasti vauhtiin, mutta mitä pidemmälle ottelut etenivät, sitä paremmin hän pelasi. Nyt nuorukainen joutuu erittäin kovaan paikkaan: ensiesiintyminen Cruciblessa, vastassa todennäköisesti kaikkien aikojen suosituin pelaaja ja vieläpä turnauksen avausottelu.

Mainos:

O’Sullivanin kausi on ollut vaihteleva. Kauden alussa tuli kaksi hyvää turnausvoittoa, mutta rankingturnauksissa ei ole kulkenut. Myös kyynärpää on vihoitellut, vaikka 47-vuotias arvioikin sen olevan nyt kunnossa. Pitkä turnaus rasittaa kuitenkin fyysisestikin aivan toisella tavalla kuin muut turnaukset.

O’Sullivanilta ei ole tällä kaudella nähty maagisia otteita niin usein kuin monesti muulloin. Häntä ei voi koskaan laskea ulos voittotaistosta, mutta suurimmaksi ennakkosuosikiksi seitsenkertaista mestaria on vaikea nimetä. Toisaalta ykkössuosikin asema ei ole tuntunut sopivan O’Sullivanille, vaan hän on ollut MM-turnauksissa parhaimmillaan, kun suurin huomio on kohdistunut muihin. Tällä kaudella parasta O’Sullivania on nähty kaikkein arvokkaimmissa turnauksissa, eikä puolustava mestari kaadu varmasti ilman taistelua tälläkään kertaa. Jos kyynärpää sallii, on hänellä mahdollisuus jopa historialliseen kahdeksanteen mestaruuteen.

Arvio: O’Sullivan voittaa ottelun, ja jos Pang hermoilee, mahdollisesti jopa murskalukemin.

Stuart Bingham – David Gilbert

Stuart Binghamin kausi on ollut kehno, ja hän todennäköisesti tippuu kauden päätteeksi pitkästä aikaa pois rankingin 16 parhaan joukosta. Peli ei ole hetkeen kulkenut: tällä kaudella Bingham on tippunut peräti yhdeksässä turnauksessa viimeistään toisella kierroksella, eikä hän ole voittanut muita top 16 -pelaajia koko kauden aikana kuin kaksi kertaa, jos lyhyempiä kuin paras seitsemästä -otteluita ei lasketa. Englantilainen on kuitenkin usein pelannut MM-turnauksessa parastaan, ja tuore WST Classicin puolivälieräpaikka osoitti, että aallonpohja saattaa olla jo takana.

Myös David Gilbertin kausi on ollut keskinkertainen. Tulokset ovat jääneet vaisuiksi, ja myös henkisesti on ollut vaikeaa. Avoimesti henkisen puolen vaikeuksistaan kertonut Gilbert esimerkiksi luovutti German Mastersin karsinnoissa Andy Hicksiä vastaan kesken kaiken epäonnistuttuaan pussituksessa. Bingham on ollut hänelle vaikea vastustaja: keskinäisten otteluiden saldo on 11-0.

Gilbert oli karsinnoissa erinomainen, ja yhtä hyvä pelivire voi viedä hänet pitkälle turnauksessa. Toisaalta vireen säilymisestä ei ole mitään takeita, sillä hän on ollut ailahteleva läpi kauden. Bingham ei ole aikoihin esittänyt ihmeitä, joten hänen turnauksestaan on vaikea ennustaa pitkää, vaikka vuoden 2015 mestari onkin viihtynyt Cruciblessa hyvin. Jos Gilbertillä on huonompi päivä, Bingham voi edetä jatkoon, mutta pidemmälle eteneminen vaatisi tasoa, jota ei ole nähty oikeastaan koko kauden aikana.

Arvio: Ottelusta tulee tasainen, mutta Gilbert ottaa vihdoin ja viimein voiton Binghamista.

Luca Brecel – Ricky Walden

Luca Brecel on opittu tuntemaan epätasaisena pelaajana. Välillä belgialainen on hirmuiskussa useissa peräkkäisissä turnauksissa, mutta välillä on pitkään hiljaista. Tältäkin kaudelta 28-vuotiaan vyöllä on Championship Leaguen voitto sekä English Openin finaalipaikka mutta myös useita yllättäviä tappioita avauskierroksilla. Vuonna 2012 kaikkien aikojen nuorimpana Cruciblessa pelannut Brecel ei ole vielä lunastanut korkeita odotuksia, mutta top 16 -paikka on jo jotain.

Kokenut Ricky Walden läpäisi karsinnat taistellen ja kohtaa Brecelin. Aiemmin selkävaivoista kärsineen Waldenin paluuta terävimmälle huipulle on odoteltu, mutta 40-vuotias on jäänyt haastajan asemaan kirkkaimpien parrasvalojen ulkopuolelle. Hän on voittanut säännöllisesti top 30 -pelaajia, mutta parhaista parhaat ovat kuitenkin yleensä olleet rahtusen liian kovia. Vaikka peli sujui karsinnoissa hyvin, menestys MM-turnauksessa vaatisi parempaa Waldenia kuin pitkään aikaan on nähty. Englantilainen voi kuitenkin olla tyytyväinen arpaonneensa, sillä Brecel ei ole turnauksen suurimpia suosikkeja.

Kuudennen esiintymisensä MM-turnauksen pääsarjassa tekevä Brecel ei ole vielä voittanut Cruciblessa yhtään ottelua. Siinä vireessä, jossa hän on parhaimmillaan ollut ja jolla tuli muun muassa UK Championshipin finaalipaikka vuonna 2021, Brecel pystyisi etenemään pitkälle. Hän ei kuitenkaan ole koskaan ollut parhaimmillaan MM-turnauksessa, eikä Walden ole missään nimessä helpoin vastustaja. Parivaljakko kohtasi vuonna 2016 MM-turnauksen avauskierroksella, ja silloin Walden vei voiton.

Arvio: Brecel ei vieläkään selätä MM-peikkoaan, vaan Waldenin turvapeli tuo tälle voiton.

Neil Robertson – Wu Yize

Ottelun lähtökohdat ovat kuin elokuvista: kokenut, kaiken voittanut huippupelaaja kohtaa nuoren lupauksen, joka ottaa ensiaskeliaan kirkkaimmissa valoissa. Neil Robertson on voittanut lähes kaiken minkä snookerissa voi voittaa. Siihen nähden on hämmästyttävää, miten vaisusti hän on pärjännyt MM-turnauksessa. Australialainen on kertonut, ettei hän viihdy ahtaassa Cruciblessa, ja se on helppo nähdä vanhoja tuloksia silmäillessä.

Robertsonin kausi on ollut omituinen. Kolmea välieräpaikkaa ei voi laskea huonoksi saavutukseksi, mutta suurimmissa turnauksissa tappiot ovat tulleet nopeasti. Se Robertson, joka tuntui jatkuvasti voittajasuosikilta, jäi edelliselle kaudelle. Kausi 2021-2022 olikin maaginen: neljä arvokasta turnausvoittoa ja yksi finaalipaikka. Silloinkaan tie ei kuitenkaan vienyt MM-turnauksessa toista kierrosta pidemmälle.

Toista kauttaan ammattilaisena pelaava Wu Yize, 19, pelaa erittäin hyökkäävää snookeria. Wun ja Robertsonin ottelusta voikin tulla todellista ilotulitusta. Alituisesta hiustyylin vaihtamisesta tunnettu Wu oli karsinnoissa vahva, mutta Robertsonin kaltaiset huippupelaajat ovat paljon kovempi haaste. Kiinalainen voi viihdyttävällä pelityylillään ja suurilla sarjoillaan tehdä moniin vaikutuksen, mutta hän ei ole vielä Robertsonin tasolla.

Arvio: Wu väläyttää potentiaaliaan, mutta Robertson voittaa viihdyttävän ottelun.

Ali Carter – Jak Jones

Ali Carter on ollut kevään parhaita pelaajia. German Mastersin voitto nosti hänet takaisin rankingin 16 parhaan joukkoon, ja Players Championshipista tuli vielä finaalipaikka. Siispä kaksinkertainen MM-finalisti pääsi Crucibleen ilman karsintoja ensi kertaa sitten vuoden 2018. Carterin saldo MM-turnauksesta on vakuuttava: hän on pelannut pääsarjassa 18 kertaa, ja vain viidesti turnaus on päättynyt ensimmäisellä kierroksella.

Jak Jones on hitaasti mutta varmasti vakiinnuttanut paikkansa ammattilaisena. Kehityksessä on kenties kestänyt odotettua pidempään, mutta vuosi sitten walesilainen eteni ensimmäistä kertaa rankingturnauksen välieriin ja nyt 29-vuotias nähdään MM-turnauksen pääsarjassa. Jones on tasainen pelaaja, joka voittaa keskikastin pelaajia hyvällä varmuudella, mutta huippupelaajat ovat yleensä liian kova pala purtavaksi. Karsinnoissa tullut voitto Barry Hawkinsista onkin laskettava yhdeksi uran parhaista.

Carter on selvä suosikki otteluun. Jos Jones pelaa tasollaan, hän voi pyristellä muutaman erän päässä vastustajastaan, mutta voitto vaatisi yhtä uran parhaista otteluista. Sellainen nähtiin karsinnoissa, mutta Jones ei ole vielä niin hyvä pelaaja, että hän pystyisi pelaamaan koko ajan yhtä hyvin. Jos Carter pelaa samalla tasolla kuin viime turnauksissa, häntä ei ole helppo pysäyttää.

Arvio: Carter saa alussa muutaman freimin johdon, jonka hän säilyttää loppuun asti.

Ding Junhui – Hossein Vafaei

Ding Junhuin ja Hossein Vafaein ottelu on varmasti avauskierroksen odotetuimpia. Ottelusta on helppo odottaa tasaista ja viihdyttävää, pelaavathan molemmat avointa ja hyökkäävää peliä. Molemmat tietävät voiton vaativan erinomaisia otteita.

Vuosien ajan on odotettu, milloin Ding voittaisi ensimmäisenä kiinalaisena maailmanmestaruuden. Paras saavutus on edelleen vuoden 2016 finaalitappio. Vaikka kiinalainen on pelannut Cruciblessa jo 16 kertaa ja vain viidesti hävinnyt ensimmäisellä kierroksella, hänen voi sanoa alisuorittaneen turnauksessa. 36-vuotiaalla on kuitenkin edelleen vuosia aikaa menestyä, ja yhä useamman maanmiehen noustessa yhä lähemmäs huippua kotiyleisön katseet eivät enää kohdistu vain ja ainoastaan häneen.

Ding on parina edellisenä kautena pelannut hyvin, mutta ei kuitenkaan riittävän hyvin saavuttaakseen kunnolla menestystä. Usein muutamaa huippupeliä on seurannut hieman heikompi ottelu, eivätkä vahvat otteet ole siis kanavoituneet turnausvoitoiksi. UK Championship on malliesimerkki: Ding pelasi vahvasti aina finaalin toiseen jaksoon saakka, mutta Mark Allen käänsi ottelun lopulta edukseen.

Hossein Vafaei on noussut jo lähelle rankingin top 16 -sijoja, mutta odotettu nousu terävimpään kärkeen antaa vielä odottaa itseään. Viihdyttävää snookeria pelaava iranilainen voitti Shoot Outin viime vuonna ja on yltänyt normaaleissa turnauksissa parhaimmillaan välieriin, mutta häntä on myös kutsuttu ylimieliseksi pelaajaksi, joka ei tee riittävästi töitä. Tällä kaudella otteet ovat olleet aiempaa tasaisempia, ja hyvä peli karsinnoissa antaa varmasti itseluottamusta Dingiä vastaan. Viimevuotinen ensiesiintyminen Cruciblessa oli pettymys.

Arvio: Ding voittaa ottelun, mutta voitto ei tule helpolla.

Mark Williams – Jimmy Robertson

Mark Williams on edennyt kolme kertaa peräkkäin vähintään MM-puolivälieriin ja pelannut turnauksessa vahvasti. 24 kertaa Crucibleen edennyt walesilainen on hävinnyt ensimmäisellä kierroksella vain neljästi. Siispä kolminkertaiselta maailmanmestarilta on lupa odottaa tälläkin kertaa hyvää pelivirettä. 48-vuotiaan Williamsin kausi on ollut ihan hyvä, vaikka turnausvoittoja ei ole tullut. Parhaat saavutukset ovat Mastersin finaalipaikka sekä eteneminen European Mastersin välieriin.

European Mastersin 2018 voittanut Jimmy Robertson on osoittanut, että parhaimmillaan hän voi kaataa huippupelaajia. Harmi hänen kannaltaan, että sellaisia päiviä ei ole ollut kovin usein. Kausi on ollut varsin vaisu, ja eteneminen Crucibleen on sen ehdoton kohokohta. Karsinnoissa peli kulki hyvin, mutta vastustajat eivät olleet kovimmasta päästä.

Viidettä kertaa Crucibleen edennyt Robertson on selvä altavastaaja ottelussa. Hänen neljä aiempaa esiintymistään pääsarjassa ovat päättyneet tappioihin ensimmäisellä kierroksella, ja keskinäisten otteluiden saldo Williamsia vastaan on murheellisesti 9-0 Williamsin eduksi. Ottelussa onkin vain yksi suosikki.

Arvio: Williams voittaa ottelun selvästi.

Seuraa MM-kisoja discovery+:n, Eurosportin ja Kutosen kautta

Kaikki MM-kisojen ottelut näkyvät suorana discovery+-palvelussa. Otteluita välitetään suorina lähetyksinä myös vapaasti katsottavalla Kutonen-kanavalla. Kutosen lähetykset selostaa Aki Kauppinen ja Eurosportin lähetykset Kauppinen sekä Ville Pasanen.

Kutosen lähetykset avausviikonloppuna:

La 15.4. klo 21, 1. kierroksen ottelu
Su 16.4. klo 21, 1. kierroksen ottelu

Katso 1. kierroksen otteluohjelma täältä!


Pelaajat: ,,,,,,,,,,,,,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliLegenda Ronnie O’Sullivan aloittaa MM-kisat lauantaina
Seuraava artikkeliAllen, Murphy vai Selby – Kauden kärki avaa MM-turnauksensa