Pysäyttämätön O’Sullivan kuudenteen UK-voittoon – nousi Hendryn rinnalle

UK Championship O'Sullivan

Vuodet vierivät mutta yksi asia ei muutu: kun snookerkauden tärkeimpiä turnauksia pelataan, Ronnie O’Sullivan on vahvoilla. Viisinkertainen maailmanmestari otti uransa kuudennen UK Championshipin ja yhteensä 18. arvoturnausvoiton sunnuntai-iltana Yorkissa voittamalla vastaansanomattomalla esityksellä Shaun Murphyn lukemin 10-5. O’Sullivanin kauden kolmas turnausvoitto nostaa tämän UK-titteleiden määrässä Steve Davisin rinnalle, ja Triple Crown -turnausvoittojen määrässä Stephen Hendryn kanssa tasoihin. 

Aiemmissa otteluissa ehkä O’Sullivania keskimäärin hieman terävämmin esiintynyt Murphy oli voittanut O’Sullivanin aiemmin syksyllä dramaattisessa Champion of Champions -finaalissa, ja aloitti finaalin komealla 123 pisteen sarjalla. Century ja kaksi yli 60 pisteen sarjaa seuraaviin kolmeen erään takonut O’Sullivan karkasi avausjaksossa parhaimmillaan 4-2 -johtoon, ennen kuin vuoden 2005 maailmanmestari Murphy pääsi ryöstämään session kaksi viimeistä erää.

Illan ensimmäiset kaksi erää jaettiin tasan O’Sullivanin tehdessä 75 pisteen breikin ja Murphyn vastatessa 80 pisteen sarjalla, mutta tämän jälkeen ei The Magicianille aiheita juhlaan ilmaantunut. O’Sullivan tykitti Murphyn virheiden avustuksella ottelun viimeiseen viiteen erään 104, 76, 103, 86 ja 59 pisteen sarjat, pokaten 170 000 punnan voittopalkinnon kiivaan kilpakumppaninsa nenän edestä lopulta ilman suurempia ongelmia.

Mainos:

42 vuotta vasta täyttäneelle O’Sullivanille syksy on tuonut laihemman viime kauden jälkeen paluun snookermaailman kirkkaimmalle huipulle. Yorkissa The Rocket ei aivan parhaalle tasolleen yltänyt kuin väläyksittäin, mutta hetkittäin viime vuosina ailahdellut voittamattomuuden aura on jälleen palannut englantilaisen ympärille: vastustaja toisensa jälkeen pelasi selkeästi alle tasonsa O’Sullivanin majesteettisen persoonan varjossa, ja lopulta myös loistoturnauksen pelannut Murphy murtui maestron käsittelyssä.

”Olen antanut kaikkeni, minusta ei ole mitään jäljellä”, paljon snookeria syksyn aikana pelannut O’Sullivan sanoi ottelun jälkeisessä haastattelussaan. ”Olen todella iloinen voittaessani minkä tahansa turnauksen, saati sitten UK Championshipin. Minä vain rakastan pelaamista ja kilpailemista, enkä voi uskoa että olen yhä mukana taistelemassa 42 vuotiaana.”

Lepoa ei snookerpelaajille juuri tarjota, sillä syyskauden viimeinen turnaus Scottish Open pyörähtää Skotlannissa käyntiin jo maanantaina, ja toisesta sijastaan 70 000 puntaa palkintorahaa tienanneen Murphyn avausottelu olisi tarkoitus pelata jo huomenillalla. Myös Skotlannin turnausta voit seurata Eurosportin sekä Unibet-TV:n välityksellä, huomenna turnauksensa avaa myös tähtipeluri Judd Trumpin kohtaava Suomen Robin Hull.


Edellinen artikkeliScottish Open päättää snookervuoden – Hull kohtaa alavireisen Trumpin
Seuraava artikkeliKISA: Veikkaa Hull – Trump -ottelun suurin breikki ja voita itsellesi leffaliput!