O’Sullivan ylivoimaiseen Masters-voittoon

maksimibreikit Scottish Open UK Championship International Championship Mark Williams Welsh Open Northern Ireland Open European Masters Snooker Jimmy White English Open Neil Robertson Ronnie O'Sullivanin masters snooker live stream Ronnie O'Sullivan Champion of Champions
Kuva: Monique Limbos

Ronnie O’Sullivan murskasi Barry Hawkinsin Mastersin finaalissa 10-1. Suoranaisilla murskalukemilla tullut turnausvoitto oli ennätyksellisesti O’Sullivanin kuudes Mastersissa. Vain Stephen Hendryllä on yhtä monta voittoa Mastersista, kukaan muu ei ole voittanut turnausta kolmea kertaa useammin.

Ottelun avauserä muistutti O’Sullivanin välierän alkua: yleisön suosikki teki kelpo sarjan (tällä kertaa 45), otti tukevan johdon, mutta kuitenkin hävisi freimin väreillä. Se jäikin ainoaksi O’Sullivanin häviämäksi eräksi. Viisinkertainen maailmanmestari voitti 70, 136 ja 52 pisteen sarjoilla seuraavat kolme erää ja tauon jälkeen voitti nihkeämmällä pelillä vielä seuraavat kaksi siirtyen 5-1-johtoon. Hän ei missään nimessä pelannut erityisen hyvin, mutta Hawkins ei saanut mitään aikaan. Jakson viimeisissä erissä O’Sullivanin peli alkoi jälleen kulkea hieman paremmin, ja 77 ja 72 pisteen sarjat veivät hänet 7-1-johtoon.

Toinen jakso alkoi ensimmäisen tapaan nihkeällä ja pitkähköllä erällä. Molemmat löivät palloja ohi urakalla, mutta O’Sullivan otti ohjat erässä. Hawkinsilla olisi vielä ollut mahdollisuus päästä uusintamustalle, mutta O’Sullivan upotti viimeisen pinkin silkalla onnenkantamoisella ja vei erän siirtyen 8-1-johtoon. Ensimmäisen jakson tapaan hän paransi heikon avauserän jälkeen ja teki seuraaviin freimeihin 66 ja 82 pisteen sarjat ilman, että Hawkins sai yhden yhtä pistettä. Niinpä finaali päättyi 10-1-murskalukemiin. Viimeksi ammattilaisturnauksen finaali päättyi yhtä ylivoimaiseen voittoon 2012, kun Mark Allen voitti Stephen Leen World Openissa 10-1.

Mainos:

Kumpikaan ei pelannut finaalissa omalla tasollaan. Hawkins pelasi vielä ensimmäisissä erissä kohtalaisesti, mutta mitä suuremmiksi tappiolukemat menivät, sitä heikommin hän pelasi. Lopulta hän vaikutti vain haluavan mahdollisimman nopeasti kotiin. Hänen suurimmaksi sarjakseen jäi 48 pisteen break. O’Sullivan ei myöskään pelannut parastaan – itse asiassa finaali saattoi olla jopa hänen heikoin ottelunsa turnauksessa. Paremmuudesta ei kuitenkaan jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä. Yhtä ylivoimaisesti Mastersin finaali on päättynyt vain kerran, 1988, kun Steve Davis voitti Mike Hallettin 9-0. Turnausvoitto oli O’Sullivanin kuudes Mastersissa, ja vain kerran hävinnyt osapuoli on saanut viisi erävoittoa tai enemmän. Lisäksi englantilainen rikkoi turnauksen aikana ennätyksen Mastersissa pelatuista otteluista ja rikkoi avauskierroksella 800 uran aikana voitetun ottelun rajapyykin.

Finaalin jälkeisessä haastattelussa O’Sullivan tuttuun tapaansa kehui vastustajaansa ja kritisoi omia otteitaan. Hän myös kertoi osallistuvansa loppuihin Euroopassa pelattaviin turnauksiin. Lausuntoon täytyy tosin suhtautua varauksella – vastikään kilpailutauolta palanneen O’Sullivanin kommentit kilpailukalenteristaan eivät viime vuosina ole toteutuneet kovin suurella prosentilla. Tähänkin turnaukseen hän ehti kommentoida sekä osallistuvansa että olevansa osallistumatta.

Masters 2016 on nyt ohi. Turnaus hieman lässähti päätöspäivänä eikä tämänvuotinen yltänekään kaikkien aikojen parhaiden listalle. Kahtiajakoisen avauskierroksen jälkeen etenkin puolivälierissä oli kuitenkin unohtumattomia otteluita – esimerkiksi Judd Trumpin ja Neil Robertsonin välinen 6-5 päättynyt ottelu, jonka hävinnyt osapuoli nimesi kaikkien aikojen parhaaksi otteluksi, ja myös Ronnie O’Sullivanin tyylikäs 6-3-voitto Mark Selbyä vastaan lienevät olleet turnauksen kohokohtia. Turnauksista päällimmäisenä mieleen jää kuitenkin aina finaali, ja tällä kertaa se ei ollut mikään klassikko.

Kausi jatkuu Championship Leaguen alkulohkoilla yhden vapaaviikon jälkeen. Seuraava rankingturnaus on helmikuun ensimmäisinä päivinä alkava German Masters.

Mastersin kaikki tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliHawkins ja O’Sullivan kohtaavat Mastersin finaalissa
Seuraava artikkeliNaisten maailmanmestari Ng On Yee mukaan MM-karsintoihin