Pankaj Advanille englantilaisen biljardin tuplamestaruus

Pankaj Advani
Pankaj Advani

Pankaj Advani, joka luopui ammattilaispaikastaan snookerin Main Tourilla kesken kauden, on voittanut englantilaisen biljardin tuplamaailmanmestaruuden. Hän voitti sekä pisteisiin että aikaan perustuvat kilpailumuodot.

Pisteisiin perustuvan muodon finaalissa Advani voitti Peter Gilchristin 6-2. Pelimuodon erät pelattiin 150 pisteeseen asti – ensin 150 pistettä saavuttanut voitti siis erän. Ensimmäinen erä meni Singaporea edustavalle Gilchristille, joka teki kesken jääneen 145 pisteen sarjan. Advani voitti toisen tehtyään siihen 127 pisteen sarjan. Vähän myöhemmin 2-2-tasatilanteessa intialainen teki 150 pisteen kesken jääneen sarjan ja voitti viidennen erän 150-0. Hän voitti kaikki ottelun loput erät tehtyään jokaiseen vähintään 50 pisteen sarjan. Advani voitti siis viimeiset viisi erää putkeen ja ottelun 6-2. Kaksikko oli kohdannut jo alkulohkossa. Silloin Gilchrist voitti 3-2. Turnauksen aikana Advani teki 15 sadan pisteen sarjaa, joista 10 jäi kesken eli ne päättyivät 150 pisteen ylitykseen. 150 pisteen sarjoja hän teki kuusi. Välieränsä intialainen voitti 5-2, mutta kahta Gilchrist-kohtaamista huomioimatta hän ei muissa otteluissa hävinnyt erääkään. Kuusi peliä päättyi siis Advanin puhtaaseen voittoon. Advanin lisäksi turnauksessa pelasi snookerin puolelta tutuista kasvoista muun muassa tämän kauden Australian Openiin villin kortin saanut Matthew Bolton, joka hävisi puolivälierissä Gilchristille 4-0.

Advani voitti myös aikaan perustuvan kilpailumuodon, jonka ottelut siis kestivät tietyn aikaa ja kellon mentyä nollaan eniten pisteitä kerännyt voitti. Hän voitti 300 minuuttia eli viisi tuntia kestäneessä finaalissa Englannin Robert Hallin 1928-893. Advanin suurimmat sarjat olivat 289, 185, 182, 145 ja 123 pisteen mittaisia, Hallin paras oli 89-pisteinen. Välierässään hän voitti David Causierin 1180-1175. Neljätuntisen ottelun päätyttyä Causier oli pöydällä ja hänen sarjallaan oli mittaa kaksi pistettä. Paljon tiukemmaksi ottelu ei siis olisi voinut mennä. Hieman ennen ottelun päättymistä Causier oli käynyt johdossa, mutta Advani tuli kuin tulikin takaa ohi. Hänen suurin sarjansa oli 304 pisteen mittainen. Aikaan perustuvassa pelimuodossa Advani, jonka suurin sarja oli 16 parhaan kierroksen käsittämätön 701-pisteinen, voitti jokaisen ottelunsa. Myös tässä pelimuodossa hän kohtasi finaalivastustajansa heti alkulohkossa. Silloin pistemuodossa Gilchristille välierissä hävinnyt Hall taisteli paremmin, mutta hävisi lukemin 681-639. Gilchrist pääsi aikamuodossa puolivälieriin, Hallille hävinnyt Bolton tippui 16 parhaan kierroksella lukemin 731-687.

Mainos:

Pankaj-Advani-2 Tuplamestaruus ei ollut Advanin uran ensimmäinen. 2005 hänestä tuli historian ensimmäinen tuplaan pystynyt pelaaja nyttemmin maailmanmestaruuskisoihin yhdistyneissä amatöörien MM-kisoissa, ja 2008 hän toisti tempun. WPBSA:n järjestämien MM-kilpailujen ja IBSF:n järjestämien amatöörien MM-kisojen yhdistymisen 2012 jälkeen kukaan ei ollut vielä pystynyt samaan. Mike Russell voitti sekä 2010 että 2011 IBSF:n kisoissa tuplamestaruudet. Kukaan muu ei ole pystynyt perättäisiin tupliin. Yhdeksän maailmanmestaruutensa lisäksi Advani on voittanut joukkuemestaruuden, maanosan ja kansallisia mestaruuksia sekä amatöörien snookerin MM-kultaa ja kuuden punaisen amatöörien MM-kisat. Kyseessä on siis todellinen monilahjakkuus. Intialaisen lahjakkuudesta saa selvyyden, jos katsoo snookerin amatöörien MM-kisojen voittajalistaa vuosilta 2000-2006: Stephen Maguire, Steve Mifsud, Pankaj Advani, Mark Allen, Michael White, Kurt Maflin. Kotimaassaan Intiassa erittäin tunnettu pelaaja on voittanut myös Aasian kisojen turnauksia ja yhteensä 12 maailmanmestaruutta eri biljardimuodoissa. Lisäksi maininnan saavutuksista ansaitsee tuplahattutemppu: Advanilla on kolmena eri vuotena ollut sekä englantilaisen biljardin maailman-, maanosan- että kansallisen mestaruusturnauksen hallitseva mestari. Hänen suurin sarjansa snookerissa on 145 ja englantilaisessa biljardissa 876 pistettä.

Pankaj-Advani-3 Snookerissa Advani eteni heti debyyttikaudellaan 2012-2013 International Championshipin karsinnoista pääsarjaan tiputtamalla Craig Steadmanin, Steve Davisin, Alan McManusin ja Michael Holtin. Hän kuitenkin vetäytyi turnauksesta osallistuakseen englantilaisen biljardin MM-kisoihin, joista hän voitti yhden maailmanmestaruuden. Advani eteni myös European Tourin osakilpailun välieriin ja Welsh Openin puolivälieriin. Kukaan intialainen ei aiemmin ollut edennyt yhtä pitkälle. Indian Openissa 2013 Advani hävisi puolivälierissä maanmiehelleen Aditya Mehtalle, joka oli lopulta turnauksen kakkonen. Kyseisen kauden aikana Advani jätti englantilaisen biljardin MM-kisat väliin snookerturnauksen takia. Kauden 2013-2014 päätteeksi hän oli rankinglistan 56:s, mutta hän ei alkukaudesta 2014-2015 osallistunut yhteenkään turnaukseen ja tiedotti myöhemmin luopuvansa ammattilaispaikastaan. Erittäin lahjakas pelaaja ei halunnut keskittyä ainoastaan snookeriin. Advanin, jonka pelityyliä on kuvattu omintakeiseksi ja kiinnostavaksi, toistaiseksi viimeiseksi ammattilaisotteluksi jäi MM-kisojen 2014 kolmannen kierroksen karsintaottelu, jossa hän hävisi Robbie Williamsille 10-7. Hänet nähdään kuitenkin tämän kauden Indian Openissa, johon hänelle myönnettiin villi kortti.

Englantilaista biljardia pelataan snookerpöydällä, mutta muuten laji eroaa snookerista paljon. Pöydällä on vain kolme palloa (molempien pelaajien lyöntipallot ja yksi kohdepallo – toisen pelaajan lyöntipallo on oma toinen kohdepallo). Pisteitä saa pussittamalla jonkun pallon (yhteisestä kohdepallosta kolme pistettä, vastustajan lyöntipallosta kaksi pistettä), osumalla samalla lyönnillä molempiin kohdepalloihin (kaksi pistettä) ja pussittamalla oman lyöntipallon jommankumman pallon kautta (kolme pistettä, jos osui yhteiseen kohdepalloon, kaksi, jos vastustajan lyöntipalloon). Yhdellä lyönnillä voi myös toteuttaa vaikka kaikki, jolloin tuloksena on kymmenen pistettä. Lisäksi lajissa on joitain monimutkaisempia sääntöjä, jotka esimerkiksi määrittävät, milloin vastustajan lyöntipallo nostetaan takaisin pöydälle (sitä ei nosteta heti pussituksen jälkeen).


Edellinen artikkeliEnnakko: Allen kohtaa Waldenin International Championshipin finaalissa
Seuraava artikkeliWaldenille International Championshipin mestaruus