Patrik Tiihonen lähtee luottavaisena EM-kisoihin – ”Pääkoppa on oltava kunnossa”

Patrik Tiihonen
Kuva: YouTube

Patrik Tiihonen on yksi suomalaistoivoista amatöörien snookerin EM-kisoissa, jotka käynnistyvät maanantaina Sarajevossa.

Snookerin EM-kisat tarjoavat huikean palkinnon, sillä turnauksen voittaja saa paikan ammattilaiskiertueelle. Näin ollen yhden pelaajan ura mullistuu huikaisevalla tavalla. Yksi tästä unelmoiva pelaaja on Suomen Patrik Tiihonen.

Tiihosen alkuvuoteen on mahtunut muutoksia, mutta tästä huolimatta treenit ovat maistuneet ja lähtökohdat EM-kisoihin ovat mainiot.

Mainos:

– Tässä on ollut alkuvuodesta paljon uutta, saimme uuden harjoittelupaikan Turkuun ja siinä oli paljon työstämistä. Treenit jääneet toistaiseksi vielä tämän takia vähemmälle. Lisäksi muutto ja uusi työpaikka tapahtuivat helmikuun alussa. Niin paljon on treenattu silti, kun on pystytty ja fiilis on hyvä ja rento, Tiihonen kommentoi fiiliksiään EM-kisojen alla Finnsnooker.comille.

Suomalainen hamuaa menestystä EM-kisoista

Suomalaispelaaja ei halua puhua ääneen tavoitteista, vaikka rivien välistä on aistittavissa, että menestystä haetaan. Tiihosella on kuitenkin kärsivällinen projekti käynnissä, jossa otetaan rauhallisia steppejä eteenpäin.

– Tavotteista en puhu, mutta totta kai korkealla. Monen vuoden projekti tämä on, minkä aloitin viime kesänä. Tavoitteena se oma peli ja tekeminen saada sinne tietylle tasolle millä voidaan puhua ulkomailla menestyksestä. Ensi vuonna näihin kisoihin vielä paljon kovemmat tavoitteet mitä tänä vuonna, Tiihonen kertoo.

EM-kisoissa pelataan tiiviiseen tahtiin ja jokaiselle pelillä on valtava merkitys. Tämän johdosta herpaantumiseen ei ole varaa, vaan pelin on pysyttävä kasassa päivästä toiseen.

– Tasaisuus ehdottomasti, pitkä viikko edessä. Pääkoppa on oltava kunnossa, ja tiedostettava oma taso. Turha alkaa vertailemaan muita siellä itseensä. Tiedän oman pelin tason ja luotan siihen et se riittää, Tiihonen jatkaa.

Tiihosella on alla hyvä kausi, joka tuo mukanaan myös luottoa EM-kisoihin. Pelaaminen on ottanut jälleen harppauksia eteenpäin, mikä toivottavasti näkyy tulostaululla Sarajevossa.

– Tosi hyvä kausi alla ja hyvä fiilis. Se tuo myös itseluottamusta näihin kisoihin. Voi käsi sydämellä sanoa, ettei olisi voinut tällä kaudella tehdä yhtään enempää ja se on näkynyt tuloksissa. Erityisesti kisapelaaminen on mennyt harppauksen eteenpäin. Rentous kilpaillessa on löytynyt koko ajan paremmin ja omien vahvuuksien käyttäminen, Tiihonen sanoo luottavaisena.


Pelaajat:
Edellinen artikkeliSnookerin EM-kisat käynnistyvät maanantaina – tässä suomalaispelaajien ohjelma
Seuraava artikkeliRobin Hull aloitti snookerin EM-kisat vakuuttavalla voitolla