Patrik Tiihonen nuorten MM-kisojen 16 parhaan joukkoon

Patrik Tiihonen
Patrik Tiihonen

Suomen Patrik Tiihonen osallistui Belgiassa järjestettyihin nuorten MM-kisoihin ja selvitti yli sadan pelaajan turnauksessa komeasti tiensä 16 parhaan joukkoon. Ennen nuorten MM-kisoja Tiihonen selviytyi 18-vuotiaiden MM-turnauksessa 32 parhaan joukkoon.

Tiihonen aloitti 18-vuotiaiden MM-turnauksen hienosti kahdella 3-0-voitolla. Lohkon viimeinen ottelu päättyi kuitenkin 1-3-tappioon, joten Tiihonen jäi lohkonsa kakkoseksi. Sekin riitti pudotuspelipaikkaan, mutta lohkovaiheen parhaat pääsivät suoraan 32 parhaan joukkoon, kun taas Tiihonen joutui aloittamaan kierrosta aiempaa.

Tiihosen lisäksi 18-vuotiaiden turnauksessa olivat mukana suomalaisista Eelis Paavilainen sekä Jere Virtaranta. Paavilainen pelasi viiden pelaajan lohkossa, mutta hän jäi ilman voittoja neljästä ottelustaan. Vasta 14-vuotias Virtaranta puolestaan voitti toisen ottelunsa 3-0, mutta kolme muuta päättyivät tappioihin, joten hänenkin turnauksensa päättyi lohkovaiheeseen.

Mainos:

Tiihonen oli siis ainoa suomalainen 18-vuotiaiden pudotuspeleissä. Ensimmäisessä ottelussaan hän voitti Venäjän vuotta vanhemman Ivan Kakovskyn 4-3. Tasaisessa ottelussa pelaajien välinen ero ei missään vaiheessa ollut enempää kuin yksi erä. Tiihonen oli 2-3-tappioasemassa, mutta 61 pisteen sarja toi hänet tasoihin, ja katkaisufreimikin päättyi suomalaisen eduksi. Seuraavalla kierroksella Walesin Dylan Emery oli kuitenkin etevämpi ja voitti ottelun 4-1. Tiihosen taival päättyi siis 32 parhaan kierroksella.

Suomalainen kertoi FinnSnookerille, etteivät pelit sujuneet 18-vuotiaiden turnauksessa halutulla tavalla: ”U18-peleissä en päässyt millään omalle tasolleni, ja tuloskin kertoi sen. Tipuin Last 32 -vaiheessa, vaikka paljon parempaa sijoitusta lähdin hakemaan.

18-vuotiaiden turnauksen voitti Walesin Jackson Page, joka kukisti finaalissa Hongkongin Yun Fung Tamin 5-4. Välieriin ylsivät Chris Totten (Skotlanti) sekä Mihai Vladu (Romania).

Naisten U18-turnauksessa ei ollut suomalaisedustusta. Thaimaalaisten välisessä finaalissa Siripaporn Nuanthakhamjan voitti Nutcharat Wongharuthain 3-1.

Vasta 16-vuotias Tiihonen osallistui myös nuorten (enintään 21-vuotiaat) MM-turnaukseen. Mukana olivat myös Paavilainen, 18, sekä Virtaranta, 14. Tiihosen ensimmäinen lohko-ottelu päättyi 1-4-tappioon, mutta toisessa ottelussa kaatui 18-vuotiaiden välieriin yltänyt Mihai Vladu 4-1-lukemin. Suomalainen teki ottelussa hienosti 66, 64 ja 52 pisteen sarjat. Kolmantena vastaan asettui yksi turnauksen suurimmista suosikeista, Kiinan Yuan Sijun, joka voitti kamppailun 4-2. Tiihonen oli kuitenkin lohkovaiheen ainoa vastustaja, joka voitti eriä kiinalaista vastaan, ja erävoitot tulivat vielä hienolla 80 ja 62 pisteen sarjoilla. Suomalaisen viimeinen ottelu päättyi 4-0-voittoon, mikä riitti lohkon kakkossijaan ja pudotuspelipaikkaan.

Tiihonen oli suomalaiskolmikosta ainoa jatkoon päässyt, sillä sekä Virtaranta että Paavilainen jäivät ilman voittoja eivätkä edenneet jatkoon lohkoistaan. Virtaranta oli lähellä yhtä otteluvoittoa, mutta kolmas lohko-ottelu päättyi lopulta 3-4-tappioon.

Pudotuspelit alkoivat heti pienillä yllätyksillä, kun Ashley Carty ja Brian Cini hävisivät heti ensimmäisissä otteluissaan. Cini tosin kohtasi lohkovaiheessa yllättäen kaksi tappiota kärsineen Ka Wai Cheungin. Tiihonen puolestaan avasi pudotuspelinsä voittamalla hyvällä pelillä Irlannin Noel Landersin 4-2. Voitto ikätoverista vei hänet 32 parhaan joukkoon.

Toisella kierroksella vastaan asettui 18-vuotiaiden turnauksen voittanut Jackson Page. Tasainen ottelu päättyi lopulta Tiihosen komeaan 5-4-voittoon. Suomalainen voitti peräti neljä erää väreillä ja otti uransa toistaiseksi parhaan voiton. Hän oli toinen vain kahdesta pelaajasta, jotka onnistuivat kukistamaan Pagen reilun viikon aikana.

16 parhaan kierroksella Tiihonen kohtasi Hongkongin Ka Wai Cheungin, joka voitti ottelun lopulta melko selkeästi 5-1. Paikka 16 parhaan joukossa on silti erinomainen saavutus suomalaiselta, joka oli toiseksi nuorin niin pitkälle yltänyt pelaaja. Vain pari ammattilaistakin urallaan jo voittanut Kiinan Yuan Sijun oli Tiihosta nuorempi ja hänkin vain parin kuukauden erolla. Yhteensä pelaajia oli mukana 116.

Tiihonen oli syystäkin tyytyväinen otteisiinsa. Hän kertoi FinnSnookerille, että hieman alakanttiin sujuneen 18-vuotiaiden turnauksen jälkeen peli alkoi 21-vuotiaiden turnauksessa sujua: ”U21-kisoissa pelasin jo omalla tasollani. Nämä olivat urani ekat U21-MM-kisat ja heti pääsin 16 parhaan joukkoon. Varsinkin voitto Jackson Pagesta oli kyllä uran makein voitto tähän mennessä.” Hän kommentoi myös epäoptimaalisia olosuhteita: ”Täällä Belgiassa oli parhaimmillaan 35 astetta lämmintä päivisin eli areena oli täysi sauna pelata. Hiki vaan valui otsalta pelatessa.

Kokonaisuutena Tiihosen reissu jäi plussan puolelle: ”Täytyy olla tyytyväinen, U21 16 parhaan joukossa, jossa on vain kovia nimiä. Tuntui kuuluvansa jo kovaan joukkoon mukaan. Lisää intoa täältä sai treenaamiseen ja tämä on se juttu, mitä haluan isona tehdä.

Samalla kierroksella Tiihosen kanssa tippuivat muun muassa entinen ammattilainen Ratchayothin Yotharuck, joka kärsi yllättävän 4-5-tappion Richard Haneylle, toinen entinen ammattilainen Kacper Filipiak sekä Viron Andres Petrov. Kenties turnauksen suurin suosikki, Yuan Sijun, puolestaan hävisi puolivälierissä 4-5-lukemin Saksan Lukas Kleckersille. Lupaava saksalainen otti heti alussa johdon, mutta hänen tuhrittuaan paikkoja Yuan vei ottelun katkaisufreimiin. 72 pisteen sarja toi kuitenkin Kleckersille voiton.

Välierissä olivat Kleckersin lisäksi Kiinan Xu Si, Hongkongin Ka Wai Cheung sekä Sveitsin entinen ammattilainen Alexander Ursenbacher. Kleckers hävisi Xu:lle lopulta 5-2 voitettuaan kaksi ensimmäistä erää mutta hävittyään niiden jälkeen pari tiukkaa erää. Kiinalaisen finaalivastustajaksi tuli Ursenbacher, joka voitti Cheungin 5-3. Finaalissa sveitsiläinen oli jo 5-3-johtoasemassa, mutta Xu kavensi väreillä ja voitti 59 ja 69 pisteen sarjoilla kaksi viimeistä erää. Mestaruus matkasi siis Kiinaan 6-5-lukemin, ja Xu varmisti myös ammattilaispaikkansa ensi kaudeksi.

Naisten turnauksessa nähtiin uusinta 18-vuotiaiden finaalista. Tällä kertaa tulos oli kuitenkin päinvastainen: Nutcharat Wongharuthai voitti Siripaporn Nuanthakhamjanin 5-4. Turnauksen komeimmasta suorituksesta vastasi kuitenkin 123 pisteen sarjan tehnyt Belgian Kamila Khodjaeva. Hän kuitenkin hävisi välierissä Wongharuthaille.


Edellinen artikkeliH-Hetki (IBSF U18 & U21 Mol, Belgium)
Seuraava artikkeli”Whirlwind” iskussa Paul Hunter Classicissa