Koti 2023
Arkistot
Mark Selby hyvässä vireessä, myös Si Jiahui jo välieriin
Snookerin vuoden 2023 MM-kilpailujen kaksi viimeistä välieräpaikkaa ratkottiin keskiviikkoillan aikana. Mark Selby sekä Si Jiahui etenivät välieräpaikat aiemmin varmistaneiden Mark Allenin ja Luca Brecelin...
Si Jiahui edelleen iskussa – debytantti MM-puolivälieriin!
Si Jiahui on ollut tähän asti MM-kisojen suurin yllättäjä. 20-vuotias kiinalainen oli yksi karsintojen parhaista pelaajista, mutta harva olisi karsintojen jälkeen uskonut nuoren lupauksen...
Kyren Wilson vakuuttava, McGill pudotti Trumpin
MM-snookerin ensimmäinen kierros alkaa olla pelattu. Viimeiset kierroksen ottelut päättyvät tänään, ja ensimmäiset toisen kierroksen ottelutkin alkavat torstain aikana. Ensimmäisten päivien aikana on nähty...
Allen, Murphy vai Selby – Kauden kärki avaa MM-turnauksensa
MM-kisojen ensimmäisen kierroksen ensimmäiset ottelut on jo saatu pelattua, mutta moni ottelu on vielä alkamatta. Muun muassa yhden vuoden rankingin kärkikolmikko Mark Allen, Shaun...
Noppon Saengkham viimeisellä mustalla Crucibleen – MM-karsinnat huipentuvat
Ensimmäiset MM-karsintojen ratkaisevan kierroksen ottelut pelattiin tiistaina ja loput tänään keskiviikkona. Tiistain jännittävimmästä kamppailusta vastasivat Noppon Saengkham ja Zhang Anda. Lopulta Saengkham voitti ottelun...
Trump, O’Sullivan ja Robertson jatkoon WST Classicissa
Snookerkausi 2022–2023 on jo voiton puolella, ja torstaina käynnistynyt WST Classic on suurelle osalle pelaajista viimeinen turnaus ennen MM-turnausta. Rankingin kärkinimet puolestaan ratkovat viimeiset...
Anthony McGill teki sen! Ronnie O’Sullivan on ulkona MM-kisoista
Anthony McGill jysäytti snookerin MM-kisojen isoimman paukun, kun mies kaatoi huimassa trillerissä Ronnie O'Sullivanin numeroin 13-12.
McGill osoitti kahden ensimmäisen jakson aikana, että mies tulee...
Anthony McGill pelasi huiman jakson – Ronnie O’Sullivania ryöpytetään kunnolla
Anthony McGill ja Ronnie O'Sullivan lähtivät tasatahtiin perjantaina taistelemaan jatkopaikasta.
McGill osoitti heti torstaina, että mies on tosissaan laittamassa kampoihin O'Sullivania vastaan. Perjantaina nähtiinkin sitten...
Anthony McGill laittaa Ronnie O’Sullivanin tiukille – luvassa jännittävä perjantai
Anthony McGill ei ole lähtenyt kumartelemaan snookerin MM-kisojen 2. kierroksella, vaikka vastassa on itse legenda Ronnie O'Sullivan.
Ottelun ensimmäinen sessio pelattiin torstaina, jolloin lyötiin alkutahdit...
Anthony McGill esitteli fantastisen pussituksen MM-kisoissa – katso video!
Anthony McGill vastasi snookerin MM-kisojen tähän mennessä upeimmasta pussituksesta, kun miehen komea oivallus päättyi onnistumiseen.
McGill eteni vakuuttavasti jatkoon MM-turnauksen avauskierrokselta, kun hän kaatoi Ricky...
Kyren Wilson voitti häkellyttävässä ottelussa Anthony McGillin – katkaisufreimissä nähtiin 186 pistettä
Kyren Wilson ja Anthony McGill tarjosivat mykistävän MM-välierän, josta ei todellakaan käänteitä puuttunut. Varsinkin katkaisufreimiä muistellaan vielä pitkään!
Ronnie O'Sullivanin ja Mark Selbyn välierä oli...
Kyren Wilson ja Anthony McGill taistelevat paikasta MM-finaaliin
Snookerin MM-kisojen välierissä nähdään kaksi yllättäjää vastakkain, kun Kyren Wilson ja Anthony McGill hamuavat paikkaa MM-finaaliin.
Kyren Wilson - Anthony McGill – ilmainen snooker live...
Riga Mastersin karsinnat avasivat uuden kauden
Edellisen kauden päättymisestä ei ole pitkä aika, mutta seuraava on jo avattu! Kausi 2019-2020 pyörähti toden teolla käyntiin Riga Mastersin karsintojen merkeissä.
Riga Masters on...
Yllätykset harvassa MM-karsinnoissa
Vuoden 2019 MM-karsintojen ensimmäinen kierros lähestyy loppuaan. Toistaiseksi sijoitetut pelaajat ovat olleet vahvoilla, ja yllätykset ovat olleet harvassa. Nimekkäin häviäjä on ollut Marco Fu, jonka...
Ennakko: Jännitystä, paineita ja huippuviihdettä – MM-karsinnat 2019
MM-karsinnat alkavat keskiviikkona! Rankingin 16 parasta pääsevät suoraan Crucibleen, ja lopuista 16 paikasta taistelee 128 pelaajaa, jotka kaikki aloittavat samalta viivalta. Jokainen osallistuja tarvitsee...