Koti 2023
Arkistot
Kyren Wilsonin UK Championship päättyi massiiviseen sulamiseen – altavastaaja teki hurjan nousun
Kyren Wilsonin turnaus päättyi heti avauskierrokselle, sillä Jamie Clarke teki jäätävän kovan nousun voittoon 1-5-tappioasemasta.
Wilson oli selvä suosikki otteluun ja myös startti oli sen...
MM-kisoissa murskajaisia – Neil Robertson ulos
Snookerin MM-turnaus on edennyt jo viimeiselle kokonaiselle viikolle. Toisella kierroksella on nähty yllättävän paljon murskatuloksia. Moni nimimies on pudonnut jatkosta, muun muassa Neil Robertson.
Robertson...
Kyren Wilson vakuuttava, McGill pudotti Trumpin
MM-snookerin ensimmäinen kierros alkaa olla pelattu. Viimeiset kierroksen ottelut päättyvät tänään, ja ensimmäiset toisen kierroksen ottelutkin alkavat torstain aikana. Ensimmäisten päivien aikana on nähty...
Allen, Murphy vai Selby – Kauden kärki avaa MM-turnauksensa
MM-kisojen ensimmäisen kierroksen ensimmäiset ottelut on jo saatu pelattua, mutta moni ottelu on vielä alkamatta. Muun muassa yhden vuoden rankingin kärkikolmikko Mark Allen, Shaun...
Shaun Murphy Tour Championshipin mestaruuteen
Shaun Murphy on voittanut Tour Championshipin. 40-vuotias englantilainen voitti finaalissa sunnuntaina Kyren Wilsonin 10-7. Rankingturnausvoitto on Murphyn kauden toinen ja uran 11:s.
Murphy nousi turnauksessa...
Kuusi satasta – Kyren Wilsonilta myrskyvaroitus
Kyren Wilson antoi Tour Championshipin välierissä myrskyvaroituksen. Hän pussitti peräti kuusi satasta ja voitti Ding Junhuin 10-5.
Ensimmäiset erät näyttivät suunnan koko ottelulle. Ding ei...
Tour Championship: Carterista ei vastusta Wilsonille
Kyren Wilsonista tuli toinen Tour Championshipin välieriin edennyt pelaaja. Hän voitti avausottelussaan Ali Carterin peräti 10-4.
Kolmessa neljästä edellisestä turnauksesta välieriin edennyt ja German Mastersin...
Tour Championship: Askelmerkkejä MM-kisoihin
Snookerkautta on jäljellä enää kaksi turnausta: MM-turnaus sekä tänään alkava Tour Championship, jossa kahdeksan tällä kaudella eniten tienannutta pelaajaa mittelee paremmuudesta. Tour Championship tarjoaa...
Trump, O’Sullivan ja Robertson jatkoon WST Classicissa
Snookerkausi 2022–2023 on jo voiton puolella, ja torstaina käynnistynyt WST Classic on suurelle osalle pelaajista viimeinen turnaus ennen MM-turnausta. Rankingin kärkinimet puolestaan ratkovat viimeiset...
Kyren Wilson selvitti kinkkisen tilanteen upeasti – hämmästyttävän upea pussitus
Kyren Wilson selvitti helposti tiensä German Mastersin pääsarjaan, kun mies nappasi molemmista karsintaotteluista 5-0-voiton.
Ensimmäisessä ottelussa Jenson Kendrickiä vastaan Wilson joutui ikävään tilanteeseen, kun valkoinen...
Kyren Wilsonilla kävi kauhea tuuri – yksi historian onnekkaimmista pussituksista
Kyren Wilsonilla kävi satumainen onni keskiviikkona pelatussa UK Championshipin ottelussa Mark Allenia vastaan.
Wilson oli tappiolla ottelua 3-5, kun mies pääsi käynnistelemään kiriä breikin muodossa....
Kyren Wilson ja Ding Junhui tarjosivat yhden kauden dramaattisimmista freimeistä
Kyren Wilson ja Ding Junhui tarjosivat jännitettävää koko rahan edestä torstaina, kun miehet kohtasivat Turkish Mastersissa.
Kiinalainen Ding Junhui johti taistoa numeroin 4-3, joten voitto...
Video: Kyren Wilson osoitti mahtavan herrasmiesmäisyytensä – tuomitsi itselleen virheen
Kyren Wilson antoi malliesimerkin siitä, että snooker on ja pysyy herrasmiesten lajina, vaikka panokset olisivat kovat.
Wilson kohtasi Mastersin avauskierroksella keskiviikkona Stuart Binghamin. Wilson johti...
Kyren Wilson kritisoi snookerin televisiointi – Ronnie O’Sullivan latasi vastapalloon
Kyren Wilson voitti maanantaina English Openissa Noppon Saengkhamin numeroin 4-0. Tämän jälkeen tähtipelaaja antoi hieman kritiikkiä televisiointiin liittyen.
Wilsonin kritiikki kohdistui siihen, että miestä risoo...
Kyren Wilson joutui erikoisen ongelman eteen – hotellinaapureiden lemmenleikit pilasivat yöunet
Kyren Wilson paljasti jälkikäteen ajateltuna hieman koomisen tarinan, joka olisi voinut olla täysin toisenlainen, jos tuloksena olisi ollut tappio.
Wilson taisteli tiukasti MM-kisojen puolivälierässä neljän...