Alan McManusin ura päättyi tappioon – MM-karsinnat puolivälissä
MM-karsinnat saatiin perjantaina puoliväliin, ja karsintojen toinen kierros on muutamaa ottelua vaille pelattu. Päivän otteluissa oli runsaasti panosta, ja monen pelaajan putoaminen kiertueelta varmistui...
Jamie Clarke ihmenousulla jatkoon, Lawler pudotti Yuanin
MM-karsintojen toinen päivä tarjosi dramaattisia käänteitä. Jamie Clarke nousi ottelussaan 0-5-tappioasemasta 6-5-voittoon ja jatkaa MM-kisapaikan tavoittelemista. Rod Lawler puolestaan voitti Yuan Sijunin 6-5 viimeisellä...
Yllätykset jäivät piippuun MM-karsintojen kolmantena päivänä
Snookerin MM-karsinnat jatkuivat keskiviikkona, jolloin pelattiin loput ensimmäisen kierroksen otteluista ja toinenkin kierros pääsi vauhtiin. Monet ottelut etenivät pitkään yllättävissä merkeissä, mutta kaikki yllättäjät...
Dohertylle kirvelevä tappio – MM-karsintojen toinen päivä
Snookerin MM-karsinnat jatkuivat tiistaina ensimmäisen kierroksen otteluiden merkeissä. Moni peli venyi pitkäksi, ja niinpä viimeistä ottelua pelattiin vielä Suomen aikaa kolmelta aamulla. Päivä eteni...
MM-karsinnat käynnistyivät – Oliver Lines avauspäivän nimi
Snookerin MM-karsinnat käynnistyivät maanantaina ensimmäisen kierroksen otteluilla. Suurin osa otteluista eteni suosikkien tahdissa, mutta yllätyksiäkin nähtiin. Ottelut eivät olleet erityisen korkeatasoisia yhtä poikkeusta lukuun...
20-vuotias kiinalainen Yan Bingtao voitti The Mastersin!
The Masters huipentui sunnuntai-iltana, kun Yan Bingtao ja John Higgins kohtasivat arvostetun turnauksen finaalissa.
Jännitettävää saatiinkin koko päivälle, sillä finaali eteni heti alusta lähtien todella...
John Higgins ja Yan Bingtao etenivät snookerin The Mastersin finaaliin
Snookerin The Masters huipentuu sunnuntaina, kun edessä on finaali, jossa yhteen iskevät John Higgins ja Yan Bingtao.
The Masters on tarjonnut isoja yllätyksiä tänä vuonna,...
Ronnie O’Sullivan teki uskomattoman nousun – seuraavaksi luvassa legendojen taisto
Ronnie O'Sullivan oli jo kuilun partaalla The Mastersin avauskierroksella, kun mies oli tappiolla Ding Junhuille numeroin 5-3.
Kiinalainen Ding Junhui sai kamppailuun lentävän startin, sillä...
Judd Trump kaatoi huimassa finaalissa Jack Lisowskin!
Judd Trump ja Jack Lisowski tarjosivat suorastaan maagisen finaalin sunnuntaina. Lopulta maailman ykkönen oli vahvempi numeroin 10-7.
Trump sai finaalin ensimmäisessä sessiossa todella kovan yliotteen...
Mark Selby jyräsi Ronnie O’Sullivanin ylitse Scottish Openin finaalissa
Scottish Openin finaalista ei muodostunut kovinkaan suuri jännitysnäytelmä, sillä Mark Selby oli sen verran omaa luokkaansa.
Ennakkoon asetelmat olivat todella jännittävät, sillä vastakkain oli kaksi...
UK Championshipin finaalista hurja trilleri – Neil Robertson voittoon katkaisufreimissä
UK Championshipin finaalista tuli odotetun huima näytelmä, sillä Neil Robertson ja Judd Trump joutuivat aina katkaisufreimiin asti.
Jo finaalin ensimmäinen sessio näytti sen, että luvassa...
Matthew Selt pelasi historiallisen ottelun UK Championshipissä – ainoastaan kaksi pelaajaa pystynyt samaan tykitykseen
Matthew Selt oli suorastaan järisyttävässä iskussa torstaina UK Championshipin avauskierroksen ottelussa Amine Amiria vastaan.
Selt oli otteluun selvä voittajasuosikki, mutta kukaan tuskin osasi odottaa millainen...
Judd Trump jälleen vahvin Northern Ireland Openissa – Ronnie O’Sullivan kaatui kolmannen kerran putkeen
Judd Trump voitti kolmannen kerran putkeen Northern Ireland Openin, kun mies kaatoi sunnuntain finaalissa Ronnie O'Sullivanin numeroin 9-7.
Snooker-fanit pääsivät sunnuntaina seuraamaan todellista unelmafinaalia, kun...
Neil Robertson lunasti paikan Champion of Champions -turnauksen välieriin!
Australialainen Neil Robertson selvisi ensimmäisenä pelaajana Champion of Champions -turnaukseen välieriin.
Champion of Champions -turnaus käynnistyi maanantaina ensimmäisen lohkon otteluilla.
Robertsonin ja Jimmy Whiten välisestä koitoksesta...
Judd Trump voitti hurjassa finaalitrillerissä Neil Robertsonin!
Judd Trump nappasi English Openin mestaruuden myöhään sunnuntai-iltana, kun katkaisufreimiin edenneessä finaalissa kaatui Neil Robertson.
Kahden huippumiehen välisestä taistosta osattiin odottaa tiukkaa ja kovatasoista. Sellainen...