Riga Open on saatu käyntiin Latviassa. Turnaus alkoi itse asiassa jo keskiviikkon amatöörien karsintakierroksilla, joista 30 pelaajaa pääsi pääsarjaan ammattilaisia vastaan. Muun muassa Kacper Filipiak ja Ashley Carty tippuivat, sen sijaan Anna Prisjažnuka onnistui voittamaan kaksi ottelua ja eteni pääsarjaan. Prisjažnuka kukisti muun muassa Brian Cinin, joka oli juuri 16 parhaan joukossa nuorten MM-kisoissa. Hän oli ainoa pääsarjaan edennyt nainen ja toinen kahdesta latvialaisesta.
Pääsarjan ensimmäisellä kierroksella ei suuria yllätyksiä nähty. Esimerkiksi Mark Selby voitti Sanderson Lamin 4-1 (Selby 119, 72, 58, Lam 76) ja Judd Trump uuden ammattilaisen Sydney Wilsonin 4-2 (Trump 117, 110, 68).
Kaksi amatööriä voitti ammattilaisvastustajan ja eteni jatkoon toiselle kierrokselle. On tosin muistettava, että kierroksista 1-3 puolet pelattiin perjantaina ja puolet lauantaina, joten monella pelaajalla on vielä tilaisuus yrittää temppua, johon Andres Petrov ja Lukas Kleckers jo pystyivät. Suurempi yllättäjä oli ehdottomasti Viron Petrov, joka voitti Rod Lawlerin 4-2 (Lawler 81, Petrov 59, 51). Kleckers puolestaan kukisti Anthony Hamiltonin peräti 4-0 ottelussa, jonka suurin sarja oli saksalaisen kahdesti tekemä 45-pisteinen. Sekä Kleckers että Hamilton kärsivät kuitenkin toisella kierroksella 4-0-tappiot.
Luca Brecel voitti amatööri Kishan Hiranin niukasti 4-3. Hirani esiintyi todella vahvasti ja teki 84, 72 ja 61 pisteen sarjat, Brecelin parhaat olivat 73- ja 60-pisteisiä. Tiukka katkaisufreimi ratkesi vasta viimeisellä pinkillä. Muista nuorista pelaajista Joel Walker kukisti Paul Davisonin 4-2 ja Chris Wakelin Mark Joycen 4-3-lukemin tehtyään 92, 77 ja 69 pisteen sarjat. Kolmikosta ainoastaan Brecel voitti toisen kierroksen ottelunsa, muiden voitot jäivät yhteen. Belgialainen voitti toisella kierroksella Jamie Jonesin 4-1, mutta päivän kolmas ottelu jäi hänen viimeisekseen, sillä hän kärsi 4-3-tappion Ryan Daylle.
Uusi ammattilainen Eden Sharav aloitti turnauksen vahvasti kukistamalla Jimmy Robertsonin 4-2 (Robertson 85, Sharav 73). Main Tourille vuoden tauon jälkeen palannut Sean O’Sullivan puolestaan yllätti Norjan Kurt Maflinin 4-1-lukemin (Maflin 73, O’Sullivan 51) ja noin 20 vuotta sitten kohtuullisesti menestynyt, viimeksi reilu kymmenen vuotta sitten ammattilaisena pelannut Jason Weston voitti Sam Bairdin 4-2. Kolmikosta kuitenkin vain Tony Dragon 4-3 voittanut O’Sullivan eteni kolmannelle kierrokselle eikä hänkään pystynyt enää kolmanteen voittoon.
Judd Trump jatkoi vahvoja otteita toisella kierroksellakin tehtyään Chris Wakelinia vastaan 119, 87, 67 ja 65 pisteen sarjat – englantilainen näyttää olevan vahvassa vireessä heti kauden alusta alkaen. Toisen kierroksen parhaista otteista vastasivat hänen ohellaan myös Anthony McGill, joka voitti Craig Steadmanin 4-1 (McGill 101, 76, 69, Steadman 58) ja Stephen Maguire, joka voitti Lukas Kleckersin 4-0 (Maguire 113, 107, 78).
Kolmannen kierroksen parhaita olivat Ryan Day, joka teki Luca Breceliä vastaan 105, 82, 80 ja 53 pisteen sarjat ja nousi 1-3-tappioasemasta 4-3-voittoon, sekä Ken Doherty, joka kukisti Mark Selbyn 4-1 (Doherty 77, 59). He pelaavat toisiaan vastaan neljännellä kierroksella. Myös Graeme Dott esiintyi vahvasti ja teki Mike Dunnia vastaan 74, 68 ja 60 pisteen sarjat voittaen ottelun 4-1. Hän kohtaa seuraavaksi Mark Allenin. Alan McManus puolestaan kukisti Stephen Maguiren 4-2 tehtyään 83, 68, 54 ja 52 pisteen sarjat. Jatkoon etenivät myös Judd Trump, Barry Hawkins sekä Michael White.
Robin Hullin turnaus päättyi avauskierroksen 4-3-tappioon Tony Dragolle. Lauantaina pelataan loput kolmesta ensimmäisestä kierroksesta ja sunnuntaina neljä viimeistä kierrosta.
Kuva: Monique Limbos