European Tourin ensimmäisen osakilpailun, Riga Openin, kaavio on julkaistu. Suomen Robin Hullille Latviassa pelattava turnaus on kauden ensimmäinen, mutta tällä kertaa muita maanmiehiä ei ole mukana. Viime kaudella Latviaan lähti Hullin lisäksi kymmenen amatöörin joukko.
Hull kohtaa ensimmäisellä kierroksella Tony Dragon. Maltalainen on Hullille tuttu vastustaja, sillä he ovat kohdanneet kahden edellisen kauden aikana kahdesti, ja molemmat ottelut ovat päättyneet suomalaisvoittoon. Tuorein kohtaaminen on MM-karsintojen 2014 avauskierrokselta, jolloin ottelu päättyi 10-3-lukemiin.
Toisella kierroksella vastaan asettuu Kurt Maflin tai Sean O’Sullivan. Jälkimmäistä vastaan Hull ei ole vielä pelannut, mutta Norjaa edustava Maflin on tuttu kasvo myös ammattilaispöydiltä. Hull on kohdannut hänet kerran sekä kaudella 2013-2014 että 2014-2015, ja molemmista otteluista tuli takkiin. Nyt tarjoutunee siis tilaisuus revanssiin. Kolmannella kierroksella vastaan voisi asettua vaikka Judd Trump.
Tuttuun tapaan ammattilaisilta vapaiksi jääneitä paikkoja täyttämään järjestetään amatöörien esikarsinnat. Tällä kertaa peräti 30 amatööriä pääsee pääsarjaan ammattilaisvastustajaa vastaan. Paikkoja jahtaa 98 amatööriä, joten arpaonnesta riippuen he tarvitsevat voiton tai kaksi. Mukana on jälleen amatöörien parhaimmisto, ja herkkupalana amatöörikierroksilta voisi nostaa esiin Alex Borgin ja Ashley Cartyn mahdollinen kohtaaminen. Ensin mainittu pelaaja tarvitsee tosin yhden otteluvoiton päästäkseen Cartya vastaan.
Ammattilaisista mukana ovat muun muassa Judd Trump, Mark Selby, Mark Allen, Shaun Murphy, Stuart Bingham, John Higgins ja Mark Williams. Top 16 -pelaajista ainoastaan Ding Junhui, Neil Robertson, Marco Fu ja Ronnie O’Sullivan puuttuvat joukosta.
Jo heti avauskierroksella on luvassa useita kiinnostavia otteluita. Luvassa on muun muassa Hamza Akbarin ammattilaisdebyytti, jos hän vain saa viisumin. Pakistanilainen kohtaa Jamie Jonesin. Myös Iranin Hossein Vafaei Ayouri ja Malesian Thor Chuan Leong ovat jälleen mukana. Jimmy Robertson kohtaa Eden Sharavin, Aditya Mehta Duane Jonesin, Oliver Lines Daniel Wellsin ja Joel Walker Paul Davisonin. Esimerkiksi Jamie Jones ja Luca Brecel tai Dominic Dale ja Ali Carter voivat kohdata toisella kierroksella, joten kiinnostavia otteluita on tarjolla heti alusta asti.
Viime vuonna turnauksen voitti Mark Selby, joka kukisti finaalissa Mark Allenin 4-3. Anthony McGill ja Barry Hawkins etenivät välieriin, ja koko kärkinelikko on mukana tänäkin vuonna. Turnauksesta muistetaan myös amatööri Sean O’Sullivanin loistava peli – hän eteni peräti puolivälieriin asti voitettuaan kuusi ottelua.
Riga Openin amatöörikierrokset pelataan 29.–30.7. ja ammattilaiskierrokset 31.7.–2.8. Otteluiden kellonaikoja ei ole vielä tiedossa.
Kuva: Monique Limbos