Welsh Openissa hullu keskiviikko – Robertson löi ottelussa yhden pallon ohi, hävisi silti!

Ronnie O'Sullivan China Championshipissä Neil Robertson
Kuva: Monique Limbos

Kauden viimeinen Home Nations -sarjan osakilpailu Welsh Open sujui kahden ensimmäisen päivän ajan enemmän tai vähemmän suunnitelmien mukaisissa merkeissä, mutta keskiviikkona turnauksen käsikirjoitukseen saatiin yllätyskäänne jos toinenkin. Yhden päivän aikana turnauksesta tippuivat niin Judd Trump, Ding Junhui, Neil Robertson kuin Mark Selbykin. Etenkin Robertsonin tappio Ian Burnsille hakee tilastojen puolesta vertaistaan: australialainen onnistui häviämään, vaikka löi koko ottelussa ohi vain yhden pallon! 

Kolme yli sadan pisteen sarjaa otteluun paukuttaneen Robertsonin pussitusprosentti oli vielä viiden erän jälkeen käsittämättömästi tasan sata, mutta kuudennen erän pussitusvirhe hankalassa vihreässä pallossa osoittautui kohtalokkaaksi: Burns nousi tasoihin 75 pisteen sarjalla ja dominoi katkaisuerää varmistaen erikoislaatuisen voiton.

Trump ja Ding pullahtivat pihalle muutaman minuutin välein, molemmat 4-1 -lukemin: Ding hävisi toisen kierroksen ottelunsa Liam Highfieldille, kun taas jo avauskierroksella Duane Jonesin kanssa tiukoilla ollut Trump jäi Thaimaan Noppon Saengkhamin jalkoihin. Etenkin Trumpin otteet vaikuttavat huolestuttavan heikoilta, näin lähellä kauden kohokohtaa eli MM-turnausta.

Mainos:

Selby hävisi viime lauantaina World Grand Prixin välierissä todellisen maraton-ottelun katkaisuerässä Dingille, ja tälläkin kertaa turnaus päättyi pitkällisen taiston jälkeen kiinalaisvastuksen käsissä, kun Liang Wenbo nipisti illan ylivoimaisesti myöhäisimmäksi venyneessä, paikallista aikaa yhden jälkeen päättyneessä ottelussa voiton lukemin 4-3.

Aivan kaikki huippupelurit eivät kuitenkaan keskiviikon kumallisuuksien urheiksi joutuneet: Ronnie O’Sullivan jatkoi dominanssiaan päihittämällä toisen ex-maailmanmestarin Graeme Dottin puhtaasti 4-0. Stuart Bingham voitti hienosti hanttiin laittaneen 16-vuotiaan Jackson Pagen 4-2, ja Mark Williams voitti lopulta eriskummallisen, 73 minuuttia kestäneen kolmannen erän sisältäneessä väännössä Aditya Mehtan lukemin 4-3. Mukana taistossa ovat yhä myös muun muassa Mark Allen ja John Higgins. 

Torstai on Cardiffissa kiireinen päivä, kun 32:sta aamulla jäljellä olevasta pelaajasta on mukana illan päätteeksi vain kahdeksan parasta. Huipennustaan kohti kulkevan turnauksen ratkaisuvaiheita voit seurata Eurosportin tai Unibet-TV:n välityksellä.

Kuva: Monique Limbos 


Edellinen artikkeliO’Sullivan murskasi Dingin – World Grand Prix päättyi The Rocketin juhliin
Seuraava artikkeliO’Sullivan 18 erän voittoputkessa Higginsin kimppuun