Jimmy Robertson nauttii draamasta – jo kolme katkaisuerävoittoa viimeisellä mustalla!

Jimmy Robertson

Kauden viides rankingturnaus European Masters on edennyt jo siihen vaiheeseen, että Belgian Lommelissa 75 000 punnan pääpalkinnosta taistelee enää kahdeksan parasta. Kiehtovasta puolivälieräkokoonpanosta mielenkiintoisimman reitin ratkaisuotteluihin on kulkenut Englannin Jimmy Robertson, joka on voittanut kaikki viikon kolme otteluaan katkaisuerän viimeisellä mustalla pallolla! 

Viikon avausottelussaan Robertson nipisti itsensä Kiinan nuoren Zhang Yongin ohitse 23-vuotiaan epäonnistuttua ruskean tuplauksessa, joka olisi tuonut tälle otteluvoiton. Seuraavana 32-vuotiaan englantilaisen taian sai kokea Zhou Yuelong, jota vastaan ratkaisu venyi aina uusintamustalle saakka.

Anthony McGill johti neljännesvälieräottelussaan Robertsonia jo 3-0, ja sai vielä ottelun venyttyä katkaisuerään loistopaikan helppoon väriputsiin, mutta jälleen kerran Robertson pääsi kuin koira veräjästä. Puolivaikeaksi jäänyt viimeinen musta livahti skottipelurilta niukasti ohi, ja Robertson piti hermonsa kurissa pussittaen helpon viimeisen pallon, ja eteni näin toista kertaa urallaan rankingturnauksen puolivälierään saakka.

Mainos:

Tämän kaiken lisäksi Robertson oli jo elokuisessa karsintaottelussaan 3-1-tappiolla ennen nousua katkaisuerävoittoon, joten snookerjumalat ovat European Mastersin suhteen väkivahvasti 32-vuotiaan englantilaisen nurkassa! Puolivälierissä Robertson kohtaa Mark Allenin, joka selvisi itsekin katkaisuerästä voittajana neljännesvälierässään Ross Muiria vastaan.

Lisowski jahtaa ensimmäistä turnausvoittoaan

Kotiyleisön suosikki Luca Brecel nousi 32 pelaajan kierroksella komeasti 3-0-tappioasemasta voittoon Alan McManusista, mutta neljännesvälierissä Anthony Hamiltonia vastaan samanmoinen kiri jäi erää vaille valmiiksi, 47-vuotiaan konkarin viedessä puolvälieräpaikan lukemin 4-3. Viime kaudella heikosti selkäongelmiensa johdosta menestynyt Hamilton on aloittanut kauden hienosti, edeten jo ennen Belgiaa kahdessa rankingturnauksessa 16 parhaan joukkoon.

Puolivälierässä edessä on todellinen tyylien kaksintaistelu, kun huolellisesta ja pitkällisestä lyönteihin valmistautumisestaan tunnettu Hamilton kohtaa salamannopean Jack Lisowskin. Englantilainen vasuri pelaa jo kauden neljännessä rankingpuolivälierässään, ja ensimmäinen turnausvoitto tuntuu tällä hetkellä olevan huippulahjakkuudelle vain ajan kysymys.

Viikon vakuuttavin peluri on ollut Mark King, joka on hävinnyt vain kaksi erää matkallaan puolivälieriin. Etenkin toisen kierroksen 4-0-voitto Stuart Binghamista irtosi todellisella huippuesityksellä, eikä Ricky Waldenistakaan ollut torstaina haastamaan kunnolla toissa vuoden Northern Ireland Open-voittajaa.

Puolivälierässään King kohtaa Walesin Ryan Dayn, joka päätti maailmanlistan kärkipelurin Mark Selbyn turnauksen neljännesvälierissä voittamalla 2-0-takaa-ajoasemasta neljä perättäistä erää. Viimeisessä puolivälierässä vastakkain asettuvat pitkästä aikaa hienoa turnausta pelaava Joe Perry, joka voitti neljännesvälierässään Kyren Wilsonin vahvalla esityksellä 4-1, ja Kiinan Tian Pengfei, joka päihitti torstaina kiinalaisten jäsentevälisessä Liang Wenbon 4-2.

Puolivälieräkaarti Lommelissa on kokonaisuutena todella mielenkiintoinen: joukosta ei erotu yhtäkään selkeää ennakkosuosikkia, mutta silti jäljellä on pelkästään kovan tason pelureita, joista jokaisen turnausvoiton puolesta voisi heittää ilmoille hyviä argumentteja. Ratkaisevat ottelu näet tutusti Eurosportin kanavilta sekä ilmaiseksi Unibet-TV:n välityksellä!

Kuva: Monique Limbos  


Edellinen artikkeliSelby taisteluvoittoon Guangzhoussa – China Championship ratkesi katkaisuerässä
Seuraava artikkeliKonkarit vahvoina Lommelissa – Robertson ensimmäiseen rankingvälieräänsä