Robertson piti hurjan putkensa elossa Walesissa – turnausvoitto jo 14 vuotena putkeen!

Neil Robertson Welsh Open

Australian Neil Robertson voitti kauden toisen rankingturnauksensa sunnuntai-iltana Walesin Cardiffissa, kun Home Nations -sarjan päätösosakilpailu Welsh Open päättyi 37-vuotiaan voitonjuhliin. Tasaisessa ja intensiivisesti kilvoitellussa finaalissa kaatui Stuart Bingham lukemin 9-7. Robertson pokkasi voitostaan walesilaislegendan mukaan nimetyn Ray Reardon Trophyn lisäki 70 000 puntaa palkintorahaa. Robertson on voittanut vähintään yhden turnauksen 14 perättäisenä vuonna. 

Robertson eteni loppuotteluun lauantaina kaatamalla välierissä Iranin Hossein Vafaein tyylipuhtaasti lukemin 6-0. Vafaei oli edennyt uransa toiseen rankingvälierään kaatamalla perjantaina Scott Donaldsonin selkeästi 5-1, mutta aussitähteä vastaan ei 24-vuotiaalla iranilaisella ollut mitään jakoa.

Bingham sen sijaan päätti välierissä Joe O’Connorin maagisen viikon lukemin 6-2. Selkein lukemin tulleesta tappiosta huolimatta 23-vuotias O’Connor oli viikon suurimpia puheenaiheita, ja täysin ansaitusti. Ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaava englantilaisnuorukainen läväytti itsensä snookermaailman tietoisuuteen nappaamalla Cardiffissa Kyren Wilsonin, Ding Junhuin ja John Higginsin päänahat.

Mainos:

Kiinalaisten teinien loistoesityksiin ollaan jo viime vuosina totuttu, mutta O’Connor tuo kaivattua säpinää myös nuoremman sukupolven eurooppalaisten pelaajien keskuuteen, ja todisti huippuviikollaan, että kaiken osuessa nappiin, voi asemiaan ammattilaispiireissä parannella erittäin nopeastikin. Aivan tyhjästä ei O’Connorin menestys kuitenkaan tullut: jo aiemmin hän on väläytellyt, muun muassa kaatamalla Ryan Dayn UK Championshipin avauskierroksella.

Robertson kesti Binghamin kirin

Loppuottelun avausjakso oli melko omituista seurattavaa. Robertsonin maailmankuuluu pitkä peli takerteli pahemman kerran, mutta vaikka Bingham saikin lukuisia hyviä paikkoja, sortui hän kerta toisensa jälkeen lähes amatöörimäisiin virheisiin. Lopulta Robertsonin johtolukemat 5-3 tuntuivat jopa imartelevan Binghamia.

Iltajakson alkuun Robertson teki kaksi reilua viisikymppistä ja ryösti molemmat erät kotiin, mutta 7-3-takaa-ajoasemasta Bingham näytti sisukkuuttaan. Breikinteko ei kulkenut vieläkään, mutta vaikka edes 50 pisteen sarjoja ei mieheltä seuraavaan neljään erään nähty, kaikki päättyivät kuitenkin englantilaisen voittoon.

Ennätyksellistä kolmatta Home Nations -voittoaan hakeneen Binghamin kiri kuitenkin tyrehtyi lopulta tasalukemiin, ja kun Robertson tiukan väännön jälkeen pääsi erän päähän voitosta, haistoi hän suuren mestarin tavoin veren. Reippaalla tahdilla tehty 83 pisteen sarja päätti ailahtelevan finaalin lopulta hieman yllättäen kertalaakista.

Taisteluvoitto maistui Robertsonille

”Tuntuu ihmeelliseltä voittaa. On todella tyydyttävää pelata todella hyvin finaalissa ja murskata vastustajansa, mutta tuntuu vielä palkitsevammalta, kun on joutunut taistelemaan läpi koko ottelun. Stuartin turvapeli oli mahtavaa”, uransa 15. rankingturnausvoiton Walesissa napannut Robertson totesi ottelun jälkeen World Snookerin mukaan. 

Binghamille finaaliesitys oli iso pettymys, mutta kokonaisuutena viikko oli 42-vuotiaalle snookeristille loistava. ”Olen harmissani siitä, etten pelannut tasollani tänään. Jos joku olisi tarjonnut finaalipaikkaa ennen turnausta, olisin ottanut sen avosylin vastaan. Tein tällä viikolla 11 centurya, ja vaikka en pelannut tasollani finaalissa, olin mukana taistelussa. Homma voi joskus olla milleistä kiinni.”

Snookerkiertue jatkaa heti maanantaina Kiinan turnauksista rahakkaimman, China Openin, karsinnoilla. Robin Hull saa maanantaina kovan haasteen, kun suomalainen kohtaa TV-pöydällä pelattavassa ottelussa top 16 -tähti Barry Hawkinsin. Live stream -mahdollisuuden suomalaisen otteluun löydät TÄMÄN LINKIN TAKAA. 


Pelaajat: ,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliRobin Hull pääsee TV-pöydälle – ottelu näkyy suorana lähetyksenä
Seuraava artikkeliEnnakko: Robin Hull kohtaa Barry Hawkinsin China Openin karsinnoissa